Paikallinen bussi vei meitin kivasti Singaporesta Johor Bahrun bussiasemalle, rajallakaan ei sen kummempia odotuksia ollut. Asemalla tormasimme johonkin, jonka olemassaolosta emme tienneet - 24/7 elava markettiravintalobussiasematoritoimistopankkikompleksi. Mc Donalds tarjosi meitille ilmaisen wifin ja saimme aikamme kulumaan melko rattoisasti, kunhan olimme katselleet kojujen tarjonnan lapi. Paras diili meille osui 22 lahtevaan yobussiin Butterworthiin, joka sijaitsee jo melkoisen korkealla Malesiassa. Bussi oli suurinta luksusta, mita olin koskaan busseilta nahnyt, vain kolme paikkaa per rivi ja jaloille sai nostettua oman tuen tayttamaan runsasta jalkatilaa ja se bussi oli UUSI.
Paiva siina piti paistatella sitten pitkin bussiasemaa, hauskinta antia olivat paikalliset ihmiset. Nama hymyilivat, nauroivat ja heiluttivat meille iloisesti. Kaupunki on kuitenkin melkoinen liikenteen solmukohta, mutta tunnuimme silti olevan enemman kuin harvinainen naky.
Bussin ylellisyytta.
Heiluttelemassa paikallisille.
Kuski paatti sitten tulla myohassa ja aiheuttaa meille meloista kuumotusta, vaikka kaikki vakuttelivat bussin olevan tulossa. Olihan kyseessa viimeinen bussi siihen suuntaan ja jo lippujen kanssa oli tullut pienta hamminkia:) Ostamiltamme paikoilta oli nimemme sutattu yli ja kirjoiteltu muuta paalle.. hammennyksen jalkeen meidan paikat loydettiin, ne oli vain "sattumalta" muuttuneet ja yksi meistaistui yksinaan edessa ja toiset takana.. Pate sai etupaikan pitkaa tikkua vetamalla. Talla matkalla naimmekin jo melkein koko Malesian, ajettiin maa etelasta pohjoiseen moottoritieta pitkin.
Klo 06xx Butterworth ja bussiasema. Vasyttaa!
-Okei pojat, mitas sitten?
-Vasyttaa, mennaan Penangiin ja nukutaan..
-Ei me saada aamusta huonetta heti, katsotaan ennemmin, meneeko joku bussi pohjoiseen, tai perati suoraan Thaimaan puolelle. (Halusin paratiisiin, ei olisi aikaa tuhlattavaksi!)
-Hmm.. no okei, katotaan oppaista vaha helppia.
Mitaan ei oikein loytynyt ja vasymys painoi mielta, ei ollut selvia ohjeita ja paat oli jumissa. Riivaajat olivat kaupitelleet jo takseja ja busseja jokaiseen mahdolliseen paikkaan, olimme kieltaytyneet kohteliaasti. Lopulta olisimme halunneet ottaa yhden bussin pohjoiseen ja kun 10min jalkeen kysyimme tarjoajalta, oli se kuulemma jo taysi, siis MITA!? tayttyi aamulla kuuden maissa.. okei.. jatkuu..
-HEI! Tassa on pienet ohjeet, kaytetaan naita.. HEIHEI! tossa on bussi siihen kaupunkii, josta paasis taas pitemmalle.. ei naemma oo suoria yhteyksia. Mennaan!
-Okei.
-Akkia nyt, se lahtee minuutin paasta!
Liput luukulta ja kohti Alor Setaria. Ylellinen vip bussi vaihtui paikalliseen metallikasaan, joka kuitenkin vei perille jo kohtuullisen vasyneen seurueen. Olimme taas lehempana thaimaata ja matkustaneet/odottaneet busseja vasta n.22h.
22h takana, Keisari nukkuu.
Oltiin jo ihan seipaat kun saavuttiin Alor Setariin paikallisten kanssa joskus puolilta paivin kaiketi. Ensin meita koitettiin jattaa "Keskustaan", kunnes saimme kielitaitoisine selitettya muille kielitaitoisille, etta haluttais bussiasemalle ja jatkaa matkaa. Enaan maita ei voinut pysayttaa mikaan! Ilman paratiisin tuoksua nenissamme olisimme uuvahtaneet jo hyva tovi sitten. Kuviakaan ei tullut enaa otettua matkalta, paitsi pate, kun oli niin haastavaa tsempata itsea jatkamaan:)
Asemalla saimme pienella selvittelylla ymmarryksen etta vielakaan emme paasisi yhdella kyydilla rajanylityspaikalle, SIIS MITA?! Huumori oli keveaa ja hymy kaikkien huulilla, tassa vaiheessa alkoi taas naurattaa, vaikka vasy painoi. Otimme kuitenkin noyrasti paikallisbussia kohti Changloonia, joka oli kuulemma ihan hoodeilla. Matka ei ollutkaan enaan niin pitka ja paasimme tosiaan perille, josta olisi vain pieni matka taksilla rajalle. Kavimme vetamassa intialaisten katuraflassa currya aamu/paiva/valipalaksi ja otimme vihdoin taksin rajalle, 10min kyyti maksoi 5e.
Olimme onnesta soikeina paastyamme rajalle oikeasti, olihan takana yli 30h matkaamista. Tiesimme etta rajan takana meidan tulisi viela edeta hieman ennen sopivaa leiripaikkaa. Itse elattelin viela toiveita koh Jumista samana paivana, toiset eivat olleet niin toiveikkaita. Kavelimme rajalle, ihmettelimme ja lopulta loysimme toimiston, josta irtoaisi maahantulokortit. Jatin rinkkani ja menin hakemaan kortteja, tungin itseni sisaan (sinne ei oikeasti mahtunut) toimistoon, jossa oli huuto ja meininki tapissa. Ensin seisoskelin suomalaisittain hiljaa ja kiltisti, kunnes huomasin kaverin, jolla oli juuri saatuja kortteja kadessa. Etuilin harskisti ja kysyin miehelta asiasta.. kaveri puhui englantia ja ymmarsi asiani! Siita sitten huuteli toimiston tytoille asian thaiksi ja ojensi minulle kortit ohi 40 hengen jonon, KIITOS! Kortteja tayttamaan poikain kanssa ja sitten jonottamaan passintarkastukseen.
Sita luulisi etta 10m jono olisi simppeli homma ja olisimme rajan yli ihan tussa tuokiossa. Aina asia ei kuitenkaan ole sita milta nayttaa ja niin kavi nytkin, jono vaikutti tarkastelun jalkeen enemmankin, armeijasta lainatuin termein, haropallolta. Paikallisittain tonimalla, sikailemalla ja vietavasti pinnaa venyttamalla paasimme yli kahdessa tunnissa. Kaksi tuntia 10m matkaan ja valvomista tosiaan melkoinen putki takana, hymyilimme! Olimme siis Thaimaassa ja suuntaisimme rahan hankinnan jalkeen Sadaosta Hat Yaihin. Tama olikin ensimmainen helpotus pitkaan aikaan, pankkineiti neuvoi halvan ja nopean paikallistenkin kayttaman minibussin oven vieresta. Onnea kesti aina Hat Yaihin asti, jossa piti taas pohtia asemalla seuraavaa siirtoa.
Okei, hylkasimme riivaajien kalliit tarjoukset Krabin busseista heti alkuunsa, eihan sita halua tarttua ensimmaiseen vaihtoehtoon. Virhe! Tutkittuamme miten paasisimme Krabille, josta paasisi lautalla Koh Jumille, huomasimme bussien olevan taysia, paitsi viiden aikaan lahteva. Ilmastoidut vip bussit olivat jo menneet silloin ja se jai ainoaksi vaihtoehdoksemme lopulta, taas piti kuluttaa aikaa asemalla ja sen liepeilla. Saastimme kokonaiset 3euroa talla toilailulla ja halulla kayttaa paikallibussia, autenttisuus saisi tasta lahtien jaada muille!
Bussi kuitenkin vei meidat lopulta aina krabille asti ja siina kesti 5-6tuntia, poikkesimme jokaisessa kylassa ja kylan kaltaisessa paikassa matkalla. Metsaa nakyi ja ilta pimeni, lopulta olimme kuulemma krabissa joskus klo 23 ja meidat jatettiin kadun varteen, joka ei todellakaan ollut kaupungin oloinen. Vasymyksesta ja 36h matkustuksesta huolimatta emme jaksaneet ressata, silla mopotaksit olivat "sattumalta" kytiksessa. Tinkaamaan ei alettu, 60bahtia kouraan ja 7km matka kylille 3 skootterin kyydissa, majapaikka alle ja unille! Itse toki nukuin poydalla, jossa oli pehmikkeena pari peittoa.
Tassa vaiheessa olimme jo saaneet tietoomme, etta Koh Jumille paasi vain kerran paivassa isolla lautalla ja se lahti n. klo 11, joten paratiisin porteille asti paasimme yhdella rykaisylla.
Oli aika vaipua ansaittuun uneen.. jatkakaamme levon jalkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti