Keisarin matkassa
Blogi sisältää turinointia ja päiväkirjaa reissusta Kaakkois-Aasiaan. Sinne suuntaa Kari yhdessä Julius Aleksanterin kanssa, jonka keisarillisen nimen mukaisesti blogi on nimetty. Matkan vahvuuteen liittyi myös Pate(Paten blogi). Matka alkaa 27.1.2011 ja päättyy aikanaa, ehkäpä 26.4.2011.
lauantai 14. toukokuuta 2011
Koitoksia ja kotiinpaluu
Lovina on balin pohojosessa osiossa. Rantaa on pitkät pätkät, tosin se on mustaa hiekkaa ja pääasiassa blacksand meiningillä. Resortteja ja muuta rakennelmaa on niin pahasti, ettei rauhallista aluettakaan meinaa rannalta löytyä, ohhoh. Vähän koitettii rauhallista paratiisia kokeilla ja ei osunut tällä kertaa oikeaan. Tyhjää siellä silti turistien puolesta oli ja jokainen paikan riivaaja olikin meidän kimpussa tarjoten aamuista delfiiniretkeä. Yksi herrasriivaaja joka stalkkasi meitä rannalle, kauppaan, kylälle ja nettikahvilaan saatiin suututettuakin, kun lopulta suostuttiin menemään toisen kapun paatilla. Ei oo kiva suututtaa ketään, mutta eipä ihan länsimaisia osannut kyseinen kaveri miellyttää, hieman rasittava kun sattui olemaan. Retkellä delfiinejä kävi lähinnä sääliksi, vaikka niitä melko läheltä päästiin vilkuilemaan. Veneitä oli paljon ja kaikki jahtasivat näyttäytyneitä parvia ja ajoivat niitä pois sitä mukaan, kun niitä ilmeni. Älkää siis vaivautuko lovinen delfiinireissuille.
Hienon ulkoilmakylpylän löysimme lovinasta kuitenkin. Vahingossahan se kävi, kun hotspringsejä koitimme mennä katselemaan luonnon helmaan. Ei ollut kovin autenttista kuumaa lähdettä, mutta muutamaksi uima-altaaksi valjastettu kiva kylpylä hierovine kuumine putouksineen löytyi;) Sisään maksoi 50snt ja matkat maksiovat pari euroa, joten olimme varsin tyytyväisiä kylpyihimme ja lutrasimme lämpimässä hyvän tovin.
Hotellin failin takia jouduimme lähtemään päivää aiemmin, kuin olimme luvanneet. Ei paljoa haitannut. Olimme ainoat asukin siellä ja yht´äkkiä seuraavaksi yöksi joku korealaisporukka oli varannut jokaisen huoneen sieltä, voi niitä hassuja;) Otimme suunnan kohti Mount Baturia, vielä hieman höyrystelevää tulivuorta. Matkalla opimme, että julkisenliikenteenkin hinnoista pitää toisinaan neuvotella. Voi sitä vääntämisen määrää, mikä Indonesiassa odottaa meitä vaaleamman sävyisiä ja superrikkaita turisteja. Vääntäminen kuitenkin palkittiin nytkin, kunhan sitä jaksaa harrastaa ja pääsimme reissun komeimmille maisemille. Isompi kraateri on 14km leveä ja sen keskellä kohoaa tuoreempi tulivuori. Suuresta kraaterista lähes puolikas on battur-järven peitossa, jonka rannalla mekin yövyimme. Ylös ei kannata pimeällä kulkea ilman opasta, mutta paikallisten mielestä se on aina liian vaarallista yksin. Vaarillisuusaste on niinkin kova paikallisten mielestä, että edes ylös vieville poluille ei turisteja voida opastaa, opas on palkattava turvallisuussyistä aina!;) Onneksi tiesimme about mistä etsiä ja pääsimme kipuamaan vaarallisesti ilman opasta oman matkamme. Maisemat huikaisivat ja rehkiminen kannatti, vaikka oma reippauteni välillä tippui 100%:sta 99%:iin. Monista vuoren raoista tulikin höyryjä, mutta järistyksiä ja laavaa jäimme vaille, vaikka kraaterin reunalla kurkimme.
---
Nyt ollaankin sitten jo kotona, huh. Pitäisi varmaan kirjoittaa hieman tarkemmin mitä tuossa välissä kävi, mutta eipä siinä matkaamista ihmeempää. Bali-Bangkok-Helsinki, hieman tuliaisia ja ruokaa ja sellaista. Helsingissä oli huikeaa, kun meitä oltiin vastassa oikein auton kanssa. Keisarillinen sukukokous sattui nimittäin lentokentällä meidän paluumme aikaan. Keisarilliset vanhemmat tulivat euroopasta vain 5min meidän lentomme jälkeen. Siitä sitä sitten koitettiin soputua taas Suomeen ja nyt asummekin Keisarin kanssa Tampereen Kalevassa ja ihmettelemme mitä tässä elämässä tapahtuu. Sinänsä normaali arki tässä huushollissa olisi yhden blogin arvoinen siinä missä reissukin. Unohdetaan sellainen ajatus kuitenkin, koska se ei ole niin hieno tekosyy kirjoittaa jotain juttuja, kuin reissussa oleminen, eikä tätä höpöhöpöä kukaan jaksa muutenkaan lukea!
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Historiikki
perjantai 15. huhtikuuta 2011
Suolaavat suihkut
Halusimme asustella ennemmin hiljaisemmalla gili airilla ja otimme vartin paattimatkan sinne. Luksustelu jäi edelliseltä illalta päälle, meistä riippumatta tosin, sillä saaren yksi hienoimmista paikoista tarjosi edullista low season majoitusta. Kämppä oli tähän astisen reissun selkeästi hienoin ja kustansi kahdelta aamupaloineen 10e. Resortin ravintolassa saimme syödä käytännössä turkoosin meren päällä makoillen, samalla ihaillen kauempana piirtyvää vuorimaisemaa. Lisää romanttista tunnelmaa gileille luo moottoriajoneuvottomuus, takseina toimivat hevoskärryt.
Okei, on gileilläkin miinuksensa; jopa aika iso sellainen. Mistään hanasta ei täysim makeaa vettä saa! Fresh water tarkoittaa hieman suolaista vettä, jolla itsensäkin saa päivittäin pestä. Suihkun jälkeen suussa maistuikin hieman eiliselle suolakalalle.
Tietysti kävimme snorklaamassa, koska jokaisen saaren ympärillä oli koralliriuttaa.. Saimme mukavan vihjeen resorttimme jampalta mennä riutan reunalta alkavan syvänteen laitaan. Sinne joutui rannasta hieman polskuttelemaan, mutta kalojen kirjo oli siellä suurimmillaan ja vieressä laskeutuva syvänne sopivan pelottava;) samaa reunaa seurasi myös heikko virtaus ja meidän ei tarvinnut juuri eviä liikutella, nautimme näkymistä virran mukana. Virta vei vieläpä sopivasti saaren toiseen päähän. Muutaman kilpikonnankin näimme, kerrankin niiden luonnollisessa ympärisrössä. Aika hauskasti ne leijailevat veden alla. Saaret ovat pieniä ja ympärikävely on harrastettu jokaisella reilussa tunnissa.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Indonesiassa
Olemme Indonesiassa Toba-järvellä. Nyt toista päivää.
Toissapäivänä laskeuduimme Medaniin, Indonesian toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Oli ilta ja kentällä iski jo pienoinen stressi. Meillä oli pientä epäselvyyttä itsellämmekin, mihin olimme mahdollisesti menossa ja minkälaisia mahdollisuuksia meillä oli. Otimme taksin, tai ennemminkin auton, keskustaan. Päätimme viettää yön Medanissa ja pohtia huomenissa, miten ja millä jatkaisimme Toballe. Päämäärä meillä sentään oli.
Hostelli oli sanalla sanoen surkea, mutta yksi yö vierähti mukavasti muutama torakka huonetovereina. Hajusta päätellen yksiöni oli vanha keittiö, tai komposti. Purkutuomion se olisi Suomessa jokatapauksessa saanut. Omistaja oli rempseä keski-ikään kerennyt nainen. Oli kova puhumaan ja keitti hyvän aamupuuron. Sivutoimenaan hän järjesti meille ja muille hostellin vieraille pakettiautokyydityksen eteenpäin kohti sitä suurta vulkaanista järveä. Henkilökohtaisesti hieman vastustin tätä kyytivaihtoehtoa, sillä paikallisilla kulkuvälineillä hinta olisi pudonnut puoleen. Toisaalta kolmen tunnin automatka kustansi alle viisi euroa, jonka lisäksi matkan kestosta tippui vähintäänkin tunti paikallisten käyttöön verrattuna.
Automatkalla opin moninverroin uutta auton töötöllä kommunikoinnista. Nyt tiedän, että töötöllä voi ilmaista muun muassa tervehdyksiä ystäville, töykeyksiä törttöilijöille (minun on vaikea erottaa heitä muista), "hei, ohitan sinut oikealta", muita ilmoituksia, kuten vasemmalta ohittamista tai ilmoitus liian hitaasta matkavauhdista, varoituksia mutkan taakse ja ajojärjestyksen määritystä - ensimmäinen tööttääjä menee ensiksi. Joskus töötöllä voi myös rukoilla liikenneruuhkan yllättävää purkautumista. Vivahteita on monia ja kuskimme puhui hyvin sujuvaa tööttöä. Muuten nelituntinen matka sujui oikein leppoisasti.
Toba-järvi on eri suuri järvi Sumatralla, joka syntyi riittävän kauan sitten massiivisessa tulivuorenpurkauksessa. Järven keskellä on suuri saari, jolle joku indonesialainen on antanut indonesialaisen nimen, ja jota en muista, mutta jolle kuitenkin olimme vielä eilen matkalla. Siis saarelle järvessä nimeltä Toba.
Minibussi toi meidät viimeiselle välietapille Toban rannalla sijaitsevaan Parapatin kylään. Täällä teimme pienen paikalliskierroksen tahtomattamme, sillä lähin pankkiautomaatti olikin ikävän kaukana satamasta. Raha oli tarpeen, mutta onneksi kaupungin paikallisliikenne oli halpaa ja tehokasta. Söimme melko laaduttoman lounaan ja suuntasimme lautalle. Runsaan puolen tunnin ja komeiden maisemien jälkeen pääsimme saareen.
Kraaterijärven maisemat ovat jylhät. Rantoja reunustavat jyrkät rinteet ja keskellä oleva saari, joka peittään valtaosan järven pinta-alasta, nousee suurin piirtein yhtä korkealle, kuin kraaterin reunat. Saarea reunustaa matala rantakaistale, jolla tuntuu olevan suurin osa saaren asutuksesta. Kuulemani mukaan saaren keskiosa on jyrkästä reunastaan huolimatta melko tasainen - jonkinlainen ylänkö siis. Tästä aiomme lähipäivinä ottaa toki tarkemmin vielä selvää. Toistaiseksi majoitumme kuitenkin matalalla rantakaistaleella Tuktukin kylässä. Rentoudumme muutaman päivän, jonka jälkeen olisi mahdollista harkita aktiivisempaa toimintaa. Saarelle on kiivettävä. Vielä vain ei ole varmaa tapahtuuko se motorisoidusti, polkuvoimalla vaiko vallan jalkapelinä.
Ensimmäisiä suomalaisia emme tällä saarella ole ja sen huomaa. Lähes jokainen majatalon pitäjä tuntuu osaavan tervehtiä ja kysellä kuulumisia suomeksi. Alkuun se oli hauskaa, mutta jo nyt näin toisena iltana homma rupeaa risomaan. Eläkäämme tämän kanssa. Tästä kaikesta saamme kiittää Madventuresin veikkoja, joiden myötävaikutuksesta paikka on jokaisen itseään kunniottavan matkamiehen menolistalla. Riku ja Tunna muistetaan saarella hyvin. Ovat kuulemma ravanneet täällä ainakin kolmeen otteeseen. Kai sitä voi pitää jonkinlaisena laatutakuuna.
Jään kuitenkin odottamaan, mitä muuta tällä indonesialaisten nimeämällä saarella on meille tarjota. Toistaiseksi rauhaa, maisemia, hyvää ruokaa ja tunnelmallisia iltoja. Lisäksi odotan lähinnä lisää hyviä maisemia.
Surffauksesta sekaisin!
Sää oli kuin morsian, kun saavuimme kylmästä bangkokista balille ja tunnelma katossa. Tunnelmaa nostivat auringossa loistavat surffikaupat ja söpöt kuppilat, romanttisin silmin katsottuna kaikki oli torella jees. Tunnelman laskivat normaalille tasolle jo mainittu roskaisuus kutalla ja hintavahkot asumukset. Noh, pari päivää kauppojen kiertelyä - isoja surffi outletteja ja muuta. Mitään ei kuitenkaan tarttunut itselleni mukaan, susku löysi shortsit ja topin. Skootterit ovat halpoja 3-4e päivä ja erittäin käteviä lähiseudun (ja kauppojen) tutkimiseen. Vihdoin oli aika mennä rannalle ja vuokrata lauta!! oi sitä riemua, kunnes tajusimme kelluvamme roska-altaassa. Surffaus maistui kuitenkin ja onnistuin hirvittävällä tuurilla saamaan elämäni ensimmäisen aallon heti alleni! Olin vakuuttunut taidoistani, vakuuttuneisuus tosin karisi muutamassa tunnissa lähelle epätoivoa ja onnistuin enää whitewater(kuohuissa)surffauksessa kohtuullisesti. Kaiken riemun keskellä unohdin nälän ja muut epäolennaisuudet, samalla olin juonut litratolkulla suolaista roskavettä tyhjään mahaani. Asia selkeytyi heti mahan kipeydyttyä samana päivänä ja muutaman seuraavan päivän nautin kivasti sanottuna kaakeleista ja varpusparvista. Surffaus oli TOSI JEES!
Tutut, joita sattui olemaan samoilla nurkilla saivat minutkin toivuttuani takaisin surffirannalle. Vaihdoimme rannan legianin double six beachiin ja fiilis oli jälleen hyvä. Roskia oli vähän ja niitä siivottiin jatkuvasti, vedessäkään ei muovipusseja tarttunut käsiin jokaisella räpiköinnillä. Taitotasoni koki melkoisen laskun (aaltojen vika;), mutta kivaa oli. Parina aamuna toistimme samat hommat, Jommelle kiitos räpiköintiseurasta. Kutan kohokohta ja paras anti sopii mahtavasti raskaan surffiaamun jatkeeksi.. köttbullar! Juurikin tuolla nimellä saa mahtavan, perinteisen annoksen suomalaiseenkin makuun aivan kutan keskeltä Alleycats ravintolasta. Annos on iso, muusi ja pullat hyviä, oikeaoppista ruskeakastiketta on paljon ja kylkeen saa karpalohilloa! Kantapaikkani kutalla on löytynyt.
Kivasti olivat toiset järkänneet myös raftingia itselleen ja pyysivät meitäkin matkaan, tokihan me lähdettiin. Hintaa reissulle matkoineen ja yhdellä sapuskalla tuli about 18e, joka on siitä reissusta vähän se! Toki 12 hengen porukalla on hyvät neuvotteluasemat. Joki oli matala, mutta yllättävän vuolas, kaikkia pudotuksia emme saaneet edes laskea. Muutamia siltojakin jouduimme alittamaan veneen pohjalla maaten, koska ne jättivät vain 15cm tilaa veneen ylle ;) ehdoton kohokohta oli 2m pudotuksen laskeminen paatilla alas! Suosittelen kyllä reissua kaikille ja aina kannattaa tingata. Ihanaa suomessa ovat selkeähköt ja kaikille samat hinnat, vaikka eipä opiskelijalla ole varaa juuri kummoisiin asioihin;)
Tässä vaiheessa minun ja Keisarin asuntokuviotkin näyttävät ratkenneen. Kuninkaallinen vastaanotto on tästä lähtien avoinna kalevassa ystäville ja kylänmiehille. ..vielä kun työt keksii kesäksi. Mieluiten muutakin kun Keskisten galantin korjausta!
Sittenhän sitä käännettiin nokkaa kohti gili islandseja, joilla laivamatkasta alkaen on 70% hintavaihtelut sesongin mukaan. Tinkaa ja vänkää ja kysele! Mutta lisää näistä (itseasiassa todella hienoista saarista) seuraavalla kerralla, Gili Air _0/
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Matkalla saarelle nakyi kauniita taxeja.
Yllatys tuli, kun paatimme kayda vesiputouksella. Mainittakoon, etta lahes jokaisessa laosin kolkassa tuktukin haluavat vieda sinut vesiputoukselle. Odotukseni olivat melko nollassa, mutta saatujen kehujen jalkeen paatimme suunnata putouksille. Yllattavan edullisen matkan 3e/naama ja 2e liput saimme myos iloksemme, silla matka paikalle oli 30km suuntaansa. Itse putousalue oli todella vetavan nakoinen, lukuisia pienia putouksia ja leveita lampia ja taas samaa.. kirkasta vetta ja mahdollisuus liiaaneillakin veteen, oli kylmaa, emme uineet! Huipullekin paasi kiipeamaan polkua pitkin, maisemat olivat huikeat!
Tassa kohtaa olisi varmaan hyva mainita, ettei liikaa ihmetysta synny, etta kuninkaallinen seurue on muutaman viikon erillaan.Pate ja Juitu jaivat hetkeksi odottelemaan Paten tyttoystavaa saapuvaksi ja halusivat poiketa Toba-jarvella ja jossagi. Itse sain puhuttua Suskun omaan matkaani suoraan Balille, jossa jo muutamia laineita on tullut haalittua laudan alle. Uudelleen treffaamme kuun puolivalissa balilla, mikali Luoja suo.
No kuitenkin, luang prabang ja laos on varmaan nyt melkoisen hyvin kasitelty ja meidan (mie ja susku) matkamme sielta jatkui suoraan bangkokiin vientianen kautta. Huhhuh! Voin kylla suositella bussia hieman kalliimpaaa yojunaa thaimaassa, todella tilavat ja mukavat pedit, tasainen kyyti, puhdasta ja UNTA!
Bangkokissa vietimme talla eraa yhden yon ja toisen lentokentalla:) Lentomme lahti kuudelta aamulla ja toista yota ei ollut jarkea viettaa puoliksi jossakin loukossa. Kaytimme aikamme pieneen kaupunkikierrokseen, joka ei paljoa tarjonnut ja kojujen kiertelyyn. Huikeasti sita kaikkea kylla saa bangkokista ja jokainen intialainen raatali on paras kaverisi. Huikeaa, minullakin oli kavereita joka kulmalla!
Pommiinhan sita meinattiin nukkua. Hienosti hukkui puhelimen heratys taskuun, kun lentokentalla oli muutenkin mekkalaa. Nukuimme nimittain penkeilla ja halusimme checkinniin aikaisin, jotta ehtisimme syomaan ennen lentoa aamupalan. Herasime kuitenkin ilman kelloa perus paniikkiin, MITA KELLO ON? Onneksi kello oli juuri sopivasti, chenk in olisi auki viela 20min. lentoonkin oli lahes tunti aikaa, no worries. Aamupala jai tosin jouksupurilaiseksi, joka nautittiin juuri ennen koneeseen astumista, naminami.
Kerrottakoon toivottavasti pian ensiaskeleista Balilla ja kaikesta hassusta ja yllattavasta ja kivasta taalla. Matkasta kun ei nyt niin paljon ole puitavaa talla eraa ja aika ei anna periksi kirjoittaa kaikkea, enka siis kirjoita mitaan taalta viela!
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Rakas päiväkirja
Raivokasta farkkujen nostelua. Keisarin vyo taitaa olla lainassa Balilla.
Aamupalaksi upposi omeletti ja kahvia. Vilu oli koko ajan läsnä, ja lähes kaikki vaatetus mitä mukana oli, oli käytössä. Suunnitelmana oli tutustua lähitienooseen apostolin tyylillä. Lähellä piti olla ainakin kuumia lähteitä, vesiputousta ja jokunen etninen kylä. Alue on metsäisten kukkuloiden peittämä, joten kaunista luontoa pitäisi ainakin löytyä.
Suunnaksi valikoitui osittain sattumalta kuumille lähteille osoittavan kyltin suunta. Ensimmäinen mukava havainto kävelylenkin eduista oli ruumiinlämmön nousu. Hikihän siinä tuli ja vaatetusta oli tietysti hieman liikaa mukana. Perinteinen sunnuntaihiihtäjän syndrooma.
Urheat vaeltajat
Kylalainen kaskeamassa.
Havaitsimme myös, että ensimmäisen kyltin jälkeen, ei lähteille juuri muita opasteita ollutkaan. Seurailimme mielestämme aina pääpolun näköistä polkua ja lisävinkkiä antoivat hyvin satunnaisin väliajoin löytyvät punaiset kolmiot polun varrella. Olimme ainakin jollain reitillä. Parin epämääräisen paikallisneuvon ja toivonmenetyksen jälkeen löysimme kuitenkin määränpäähämme. Kuuma lähde löytyi paikallisen luonnonpuiston päämajan ympäristöstä. Se oli keskellä puutarhaa ja aidalla ympäröity. Ei aivan sellainen metsän keskeltä löytyvä lähde, jota odotimme, mutta eittämättä kuuma lähde - 56 asteista vettä. Uida ei kuulemma saanut.
Kuuma lahde. Kylla, siela on kuplia ja hoyrya.
Kotimatka lähteeltä oli uuvuttavan ylämäkipainotteinen. Kotiin palatessamme olimme hiestä märkiä. Lämpimän suihkun jälkeen oli taas kylmä. Oli siis hyvä tekosyy testata paikallista saunaa, jota mainostettiin ravintolan seinällä. Mitään suomalaista saunaa ei ollut odotettavissa, mutta varmuuden vuoksi ostimme saunaoluet. Saunaksi osottautui ravintolan vieressä oleva savimaja, jota olin alunperin luullut vessaksi. Majan ulkona oli tulipesä, josta kulki putki majan lattiarajan tasolta sisään. Sisältä sauna oli kohtalaisen askeettinen. Kiviset seinät ja kaksi muovituolia(!) keskellä. Tuolien välissä lattialla oli pieni tötsä, josta virtasi majan sisätiloja täyttävää vesihöyryä. Höyry selvästi tuli jonkinlaisen yrttifiltterin lävitse, sillä tuoksu majan sisällä oli vahva.
Kokemuksena täkäläinen sauna oli mielenkiintoinen, mutta toistaiseksi en aio rakentaa moista takapihalleni. Lämpötila oli juuri ja juuri riittävä, jotta sisällä pärjäsi shortseilla. Hikeä sai pintaan lähinnä vesihöyrystä. Saunan jälkeen saavutin jopa melkein vastaavan mukavan olon tunteen, joka seuraa kotoisan saunasession jäljiltä. Saunaoluetkin upposivat mukavasti hyvän tuoksun kanssa. Suurimpana miinuksena kylmät kiviseinät. Varpaat olivat kovin kylmässä, joten lauteita olisi kaivattu. Näin lämpötilakin istujan ympärillä hieman nousisi.
Saunan jälkeen nautin vielä akha-hieronnan. Se oli tähänastisen elämäni kahdesta hieronnasta se toiseksi paras. Selvästi pehmeäotteisempi, kuin thai-hieronta, eikä yhtä monipuolinen.
Loppuillan pelasti leirinuotio, joka sytytettiin ravintolan terassille. Nautimme illallisen, jutustelimme australialaisten Courtneyn ja Kanen kanssa ja istuimme nuotion ympärillä iltamyöhään. Paikalla oli myös sekalainen joukko muita matkaajia. Monta hollantilaista. Tunnelma oli rento. Joku lurautti kitaran kanssa muutaman laulunkin.
Aion nukkua farkut jalassa ja pitkähihainen päällä. Josko sitä nyt tarkenisi.
Ps. Tämä blogi on suurta kusetusta, sillä kirjoitan tätä lauantaina 2.4.2011.