Koitoksia ja kotiinpaluu

Reissua jäljellä reilu viikko ja koko konkkaronkka on kasassa balilla, vieläpä kutalla oleskellen. Syötiin yhdessä lihapullia - TAAS! Pate ja Sini lähtivät gilejä tarkastamaan ja me muut otettiin päivä surffausta ennen pohojosen reissua. Keisari halveksi syvästi surffiskeneä ja sen ihannointia, mutta suostui kivasti mukavasti tulemaan pärskeisiin. Glamour karisi taas 45 sekunnissa ja kävi ilmi, että hauskaahan se touhu on. Tykättiin kovin pyöriä aalloissa laudan kanssa ja joskus jopa hetkellisesti aaltojen päällä seisten, kontaten, maaten ja horjuen. Kaikki kiva loppuu aikanaan ja päätettiin suunnata yhteen reissun typerimmistä paikoista ennen reissun ehkä parhaita maisemia.. ;)

Lovina on balin pohojosessa osiossa. Rantaa on pitkät pätkät, tosin se on mustaa hiekkaa ja pääasiassa blacksand meiningillä. Resortteja ja muuta rakennelmaa on niin pahasti, ettei rauhallista aluettakaan meinaa rannalta löytyä, ohhoh. Vähän koitettii rauhallista paratiisia kokeilla ja ei osunut tällä kertaa oikeaan. Tyhjää siellä silti turistien puolesta oli ja jokainen paikan riivaaja olikin meidän kimpussa tarjoten aamuista delfiiniretkeä. Yksi herrasriivaaja joka stalkkasi meitä rannalle, kauppaan, kylälle ja nettikahvilaan saatiin suututettuakin, kun lopulta suostuttiin menemään toisen kapun paatilla. Ei oo kiva suututtaa ketään, mutta eipä ihan länsimaisia osannut kyseinen kaveri miellyttää, hieman rasittava kun sattui olemaan. Retkellä delfiinejä kävi lähinnä sääliksi, vaikka niitä melko läheltä päästiin vilkuilemaan. Veneitä oli paljon ja kaikki jahtasivat näyttäytyneitä parvia ja ajoivat niitä pois sitä mukaan, kun niitä ilmeni. Älkää siis vaivautuko lovinen delfiinireissuille.

Hienon ulkoilmakylpylän löysimme lovinasta kuitenkin. Vahingossahan se kävi, kun hotspringsejä koitimme mennä katselemaan luonnon helmaan. Ei ollut kovin autenttista kuumaa lähdettä, mutta muutamaksi uima-altaaksi valjastettu kiva kylpylä hierovine kuumine putouksineen löytyi;) Sisään maksoi 50snt ja matkat maksiovat pari euroa, joten olimme varsin tyytyväisiä kylpyihimme ja lutrasimme lämpimässä hyvän tovin.

Hotellin failin takia jouduimme lähtemään päivää aiemmin, kuin olimme luvanneet. Ei paljoa haitannut. Olimme ainoat asukin siellä ja yht´äkkiä seuraavaksi yöksi joku korealaisporukka oli varannut jokaisen huoneen sieltä, voi niitä hassuja;) Otimme suunnan kohti Mount Baturia, vielä hieman höyrystelevää tulivuorta. Matkalla opimme, että julkisenliikenteenkin hinnoista pitää toisinaan neuvotella. Voi sitä vääntämisen määrää, mikä Indonesiassa odottaa meitä vaaleamman sävyisiä ja superrikkaita turisteja. Vääntäminen kuitenkin palkittiin nytkin, kunhan sitä jaksaa harrastaa ja pääsimme reissun komeimmille maisemille. Isompi kraateri on 14km leveä ja sen keskellä kohoaa tuoreempi tulivuori. Suuresta kraaterista lähes puolikas on battur-järven peitossa, jonka rannalla mekin yövyimme. Ylös ei kannata pimeällä kulkea ilman opasta, mutta paikallisten mielestä se on aina liian vaarallista yksin. Vaarillisuusaste on niinkin kova paikallisten mielestä, että edes ylös vieville poluille ei turisteja voida opastaa, opas on palkattava turvallisuussyistä aina!;) Onneksi tiesimme about mistä etsiä ja pääsimme kipuamaan vaarallisesti ilman opasta oman matkamme. Maisemat huikaisivat ja rehkiminen kannatti, vaikka oma reippauteni välillä tippui 100%:sta 99%:iin. Monista vuoren raoista tulikin höyryjä, mutta järistyksiä ja laavaa jäimme vaille, vaikka kraaterin reunalla kurkimme.

---

Nyt ollaankin sitten jo kotona, huh. Pitäisi varmaan kirjoittaa hieman tarkemmin mitä tuossa välissä kävi, mutta eipä siinä matkaamista ihmeempää. Bali-Bangkok-Helsinki, hieman tuliaisia ja ruokaa ja sellaista. Helsingissä oli huikeaa, kun meitä oltiin vastassa oikein auton kanssa. Keisarillinen sukukokous sattui nimittäin lentokentällä meidän paluumme aikaan. Keisarilliset vanhemmat tulivat euroopasta vain 5min meidän lentomme jälkeen. Siitä sitä sitten koitettiin soputua taas Suomeen ja nyt asummekin Keisarin kanssa Tampereen Kalevassa ja ihmettelemme mitä tässä elämässä tapahtuu. Sinänsä normaali arki tässä huushollissa olisi yhden blogin arvoinen siinä missä reissukin. Unohdetaan sellainen ajatus kuitenkin, koska se ei ole niin hieno tekosyy kirjoittaa jotain juttuja, kuin reissussa oleminen, eikä tätä höpöhöpöä kukaan jaksa muutenkaan lukea!

Historiikki

Seuraa historiikki.

Kaakkois-Aasialaisessa suullisessa kansanperinteessä kulkee tarina keisarillisen retkikunnan vaiheista. Varmasti tiedetään, että saattue todellakin hajosi Laosissa Luan Prabangin kaupungissa. Kaupungissa, jossa retkue vietti vaivaiset kaksi (tai kolme, kansanperinne ei nyt muista) yötä. Keisari viihtyi tässä kauniissa temppelikaupungissa, mutta koska siellä oli myös melko tylsää, tahtoivat jäsenet jatkaa mitä pikimmin uusiin haasteisiin, kuten lähteviin lentokoneisiin Bangkokissa. Keisarillisen hovin jäsenistä siis K. Jussila sekä S. Ruolahti lähtivät kohti etelän lämpöä. Itse Keisari jatkoi kauemmas pohjoiseen komean pitkän blondin parrakkaan viikinkimäisen henkivartijansa kanssa.

Keisari ja henkivartija olivat niin sanotusti ihan just valtaamasta pohjoisen Laosin Luang Nam Than provinssia kiinalaisilta lainatyöläisiltä, kun kaksikon yllätti vuoriston kylmä ja julma ilmasto. Hyytävä leuto tuuli ja alle kahteenkymmeneen asteeseen tippuvat yölämpötilat saivat Keisarin laittamaan sukat jalkaansa. Perääntyminen jalkapatikoinnista oli vääjäämätön tosiasia, ja kaksikko päätti jatkaa yhden yön viluilun jälkeen rajan yli Thaimaaseen.

Tarina kertoo voitokkaasta ja tehokkaasta matkanteosta pitkin pohjoista Thaimaata sekä nopeasta Akha-heimon hallitseman kukkulan valtauksesta. Säiden jumalat olivat yhä kateellisia Keisarin mahdille ja tekivät kaikkensa häiritäkseen kaksikon voittokulkua. Pitkähihainen kolitsi ja farkut olivat kuitenkin liian vahvoja varusteita, eikä kylmä päässyt hyytämään heitä hengiltä. Tutkittuaan maastoa muutaman päivän ja todettuaan sen katselukelpoiseksi, Keisari ja komea henkivartija päättivät jättää Akha-Hillin. Piti päästä etelään.

Seurasi päivän mittainen hermoloma ja Keisari päätti rentoutua lyömällä viitisenkymmentä hole-in-one:ia paikallisella golf-rangella Chiang Rain kaupungissa.

Illalla bussi kuljetti hänet henkivartijoineen historialliseen Ayuthayahaan. Keisari oli ilmesen kiinnostunut tutustumaan tähän muinaisia raunioita pullottavaan pienehköön kaupunkiin parin tunnin matkan päässä Bangkokista pohjoiseen. Ayuthayan valtakunta oli samainen joukkio, joka ajoi khmerit aikoinaan Angkorista, ja jotka burmalaiset ajoivat myöhemmin omasta pääkaupungistaan. Erityisen kiltisti burmalaiset eivät kaupunkia soihtuineen kohdelleet, mutta onneksemme katuporansa he unohtivat kotiin, ja nyt Keisarillakin oli syytä käydä ihmettelemässä jäljelle jääneitä raunioita.

Ensimmäisen suuren haasteensa Ayuthayassa Keisari kohtasi heti bussimatkan päätteeksi. Kiero bussikuski jätti tämän ja viikinkimäisen henkivartijansa aamuviideltä ahnaiden taksikuskien armoille moottoritien varteen. Sankarillinen kaksikko taisteli kuitenkin tiensä yli moottoritien, läpi parkkipaikan ja lopulta yli ylikulkusillan ja löysi lopulta itselleen edullisen paikallisbussin.

Loppu aika kaupungissa sujui tarujen mukaan rauhaisan mukavasti. Keisarin sanotaan nukkuneen yhdessä viihtyisimmistä hostelleista, joita hän oli matkoillaan tavannut, kierrelleen ihastelemassa mittavia raunioita ja nauttineen hyvästä ruuasta. Seurue viihtyi kaupungissa niin hyvin, että lähtöä jouduttiin lykkäämään ylimääräisellä päivällä. Lopulta Keisarin ja komean henkivartijan oli kuitenkin jatkettava Bangkokin lentokentälle, sillä edessä olisi jotakin mullistavaa.

Pohjoisesta olisi saapuva hyytävän kylmä ja kaunis jääkuningatar Sini. Tämä oli tullut etelän lämpöön viettämään taukoa pohjoisen meikkivaltakuntansa hallitsemisesta. Kerrottiin myös, että keisarin komea viikinkipalvelija olisi tämän kuningattaren salarakas, ja ettei lomien yhteennivoutuminen olisikaan mitään sattumaa. Kaikesta huolimatta Sini liittyi kaksikon seuraan tehden ryhmästä entistäkin keisarillisemman.

Samoihin aikoihin syntiseltä Pattayalta oli saapunut kutsu kuningattaren sukulaiselta, jossa ilmoitettiin, että seurue olisi tervetullut viettämään lomaansa tämän luokse. Kutsu otettiin Keisarin toimesta ilomielin vastaan. Oltiinhan tästä Pattayan kaupungista kuultu jos jonkinlaisia tarinoita, ja olisi mielenkiintoista ottaa itse niistä selvää. Matka kaupunkiin sujui kivuttomasti paikallisella henkilöautolla, jota ohjasti kaksi kuningattaren tuoretta ulkomaan kontaktia. Perillä seuruetta odotti kuninkaallinen kohtelu vieraanvaraisen isännän ruokapöydässä. Keisari ja kumppanit viihtyivät Pattayalla hyvin ruokien ja mielenkiintoisen kaupungin lumoissa kertoman mukaan ainakin kolme auringonkiertoa.

Kaupunkina Pattaya muistutti paljon kertomuksia. Paikallisista hieromalaitoksista saattoi haistaa taka-ajatuksia myyjien ja asiakkaiden puhtaista motiiveista. Ravintoloissa oli jostain syystä usein suhteettoman paljon naistyöntekijöitä, jotka - outoa sinänsä - tuntuivat nauttivan yksin yksin tanssimisesta muuten tyhjillä lavoilla. Tanssitaidoissansa ei ollut Keisarin mielestä juuri kehumista. Osa työntekijöistä taas tuntui saavan palkkansa biljardin peluusta ja toiset kadulla seisomisesta. Erikoinen paikka, mutta eittämättä mielenkiintoinen.

Ainutlaatuisuudestaan huolimatta, tai sen ansiosta, Pattaya miellytti selvästi monia. Erityisesti Keisari havaitsi suuren Venäjän voimakkaan läsnäolon kaupungissa. Hän jopa erotti usein kyrillisiä aakkosia useiden paikallisten ravintoloiden ruokalistoilla. Muitakin matkaajia kaupungissa oli runsaasti aina lapsiperheistä ja rakastavaisista yksinäisiin ja vähemmän yksinäisiin miehiin. Kaikki tuntuivat löytävän jotain Pattayalta.

Ehkä parhaiten säilynyt kuvaus retkikunnan vaiheista Pattayalla on säilynyt kuitenkin parrakkaan komean henkivartijan rustaamista muistiinpanoista.

Kansanperinne kertoo, että jätettyään Pattayan kaupungin taakseen, kuninkaallinen seurue suuntasi takaisin Bangkokin lentokentälle ja sitä kautta lensi muille maille, eikä heitä sen koommim (tai ainakaan muutamaan viikkoon) ole Thaimaan maaperällä nähty.

Suolaavat suihkut

Gileille oli tarjolla 50-60e menolippuja fastboateilla, aivan kuin lonelyplanetkin informoi. Sinnehän pääse kuitenkin 20e:llä, sisältäen tunnin kyydin satamaan. Matka kesti vain tunnin ja se kannatti! "satamassa" meitä odotti heti turkoosi vesi ja hieno hiekka. Gili travanganilla tuli kuitenkin muutaman tunnin sateet heti alkuun ja söimme pitkän aamupalan katoksessa. Majan löysimme aussi/britti naiselta, jolla oli söpöjä bungaloweja rannan tuntumassa. Paikan hintaan kuulunut aamupala oli myös yksi parhaista, vaikka maksetutkin laskettaisiin. Travanganilla päätimme hienon paikan ja ainoan illan kunniaksi, eli ilman erityistä syytä illallistaa juhlallisesti. Kävelimme rantakadun ravintolat läpi ja päädyimme kynttilöin valaistuun paikkaan, jossa pöydät olivat rannalla ja live-bändi soitti! Kaiken kruunasi vielä itse valitsemamme tuoreet kalat; pöytäämme löysi tiensä red snapper ja tonnikalafile. Valkoviinin ja uuniperunoiden kanssa nautittuna mahat turposivat yli sallittujen rajojen.

Tuna ja viini ja uuniperunat ja salaatti ja mehu.

5x300hv (35 solmun matkavauhti) ja rantautuminen kaynnissa.

Halusimme asustella ennemmin hiljaisemmalla gili airilla ja otimme vartin paattimatkan sinne. Luksustelu jäi edelliseltä illalta päälle, meistä riippumatta tosin, sillä saaren yksi hienoimmista paikoista tarjosi edullista low season majoitusta. Kämppä oli tähän astisen reissun selkeästi hienoin ja kustansi kahdelta aamupaloineen 10e. Resortin ravintolassa saimme syödä käytännössä turkoosin meren päällä makoillen, samalla ihaillen kauempana piirtyvää vuorimaisemaa. Lisää romanttista tunnelmaa gileille luo moottoriajoneuvottomuus, takseina toimivat hevoskärryt.

Island hopping  to Gili Air.

Bungalowien aatelia

Okei, on gileilläkin miinuksensa; jopa aika iso sellainen. Mistään hanasta ei täysim makeaa vettä saa! Fresh water tarkoittaa hieman suolaista vettä, jolla itsensäkin saa päivittäin pestä. Suihkun jälkeen suussa maistuikin hieman eiliselle suolakalalle.

Aamupalapoyta, hyi pilvia.

Tietysti kävimme snorklaamassa, koska jokaisen saaren ympärillä oli koralliriuttaa.. Saimme mukavan vihjeen resorttimme jampalta mennä riutan reunalta alkavan syvänteen laitaan. Sinne joutui rannasta hieman polskuttelemaan, mutta kalojen kirjo oli siellä suurimmillaan ja vieressä laskeutuva syvänne sopivan pelottava;) samaa reunaa seurasi myös heikko virtaus ja meidän ei tarvinnut juuri eviä liikutella, nautimme näkymistä virran mukana. Virta vei vieläpä sopivasti saaren toiseen päähän. Muutaman kilpikonnankin näimme, kerrankin niiden luonnollisessa ympärisrössä. Aika hauskasti ne leijailevat veden alla. Saaret ovat pieniä ja ympärikävely on harrastettu jokaisella reilussa tunnissa.

Aina tiella ja tien reunassa. 

Futista pelattiin joka paikassa, nama kentat olivat Lombokilla

ja taynna joka ilta.

Gilien paratiisista laivailimme lombokille ja suoraan minivanilla senggigiin. Paikka on rannoiltaan hieno ja rannikon tie hyväkuntoinen. Resorttia resortin perään, mutta emme löytäneet tunnelmaa kylästä ja yksi yö riitti meille. Reissun toinen kuta ottikin meidät vastaan lombokin etelärannalla. Paikka oli paljon hiljaisempi ja pienempi kuin odotimme. Surffarit hajaantuvat muihin kyliin ja muu turismi ei vielä täysin ole lyönyt itseään läpi. Majoituimme hassun äijän homestayssa, jossa lannan haju toi mieleen kotimaan;) aloittelijoillekin kuulemma löytyi hyviä aaltoja surffata 40 min päästä, pah. Skootterilla tutkailimme ympäristöä ja löysimmekin pari uskomatonta rantaa. Yksi bambumaja ananasmyyjällä ja turkoosia vettä edessä. Kaikki oli niin sanotusti kunnossa mukavaan levyttelyyn, paitsi sopivat majapaikat. Hassua. Kukaan ei ollut rakentanut halpoja/hyviä bungia rannan tuntumaan. Asumukset olivat hieman irti rannasta ja monessa kalliimmassa oli uima-allas. Levyttelijöille löytyykin parempia kohteita ja paikka sopii toistaiseksi parhaiten pro surffareille ja skootterin päällä viihtyville tutkiskelijoille. Puolen tunnin ajon päähän juuri valmistuva kansainvälinen lentokenttä tulee muuttamaan monet asiat tuota pikaa. Tiet lentokentälle olivat jo 8 kertaa paremmat ja suuremmat, kuin tiet yleensä;) Lombokilla näytti myös kaljaa saavan lähes balin malliin, eikä saaren islam ole kovin tiukkaa kuin itäisissä osissa.

"Together homestay"

Maisemat Lombokin Kutan ravintelista.

Huomaa reefbreak kaukana rannasta.

Lauttailtiin takaisin balille slow ferrylla, joka kestaa reilut nelja tuntia.Tanne tultiin ja odotellaan huomenissa Keisaria saapuvaksi, pitaa saada asiat kuntoon. Sitten nahdaan miten Keisarin surffitukka taipuu laineilla ja mihin kolkkaan tata saarta lahdetaan.

Lautalla Balille.

Lihapullilla piti kayda tietysti heti ja huomennakin uudestaan, joka toinen paiva sallittakoon sen. Ei nyt jaksa indonesia paikallisia mussutella, eivat ole tehneet vaikutusta:)

Indonesiassa

Päivän saldo: pannukakku, riippumaton asennus, useita lukuja proosaa, pitkä myöhäinen lounas, kävely kylän ympäri, kolme tähteä monessa uudessa kentässä, kolme koiraa, yksi kalvoi sormeani, illallinen, ruuan sulattelua kitaran tahdissa ja toistaiseksi istun sohvalla. Ruuan sulatus ja kitaramusiikki jatkuu.

Olemme Indonesiassa Toba-järvellä. Nyt toista päivää.

Toissapäivänä laskeuduimme Medaniin, Indonesian toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Oli ilta ja kentällä iski jo pienoinen stressi. Meillä oli pientä epäselvyyttä itsellämmekin, mihin olimme mahdollisesti menossa ja minkälaisia mahdollisuuksia meillä oli. Otimme taksin, tai ennemminkin auton, keskustaan. Päätimme viettää yön Medanissa ja pohtia huomenissa, miten ja millä jatkaisimme Toballe. Päämäärä meillä sentään oli.

Hostelli oli sanalla sanoen surkea, mutta yksi yö vierähti mukavasti muutama torakka huonetovereina. Hajusta päätellen yksiöni oli vanha keittiö, tai komposti. Purkutuomion se olisi Suomessa jokatapauksessa saanut. Omistaja oli rempseä keski-ikään kerennyt nainen. Oli kova puhumaan ja keitti hyvän aamupuuron. Sivutoimenaan hän järjesti meille ja muille hostellin vieraille pakettiautokyydityksen eteenpäin kohti sitä suurta vulkaanista järveä. Henkilökohtaisesti hieman vastustin tätä kyytivaihtoehtoa, sillä paikallisilla kulkuvälineillä hinta olisi pudonnut puoleen. Toisaalta kolmen tunnin automatka kustansi alle viisi euroa, jonka lisäksi matkan kestosta tippui vähintäänkin tunti paikallisten käyttöön verrattuna.

Automatkalla opin moninverroin uutta auton töötöllä kommunikoinnista. Nyt tiedän, että töötöllä voi ilmaista muun muassa tervehdyksiä ystäville, töykeyksiä törttöilijöille (minun on vaikea erottaa heitä muista), "hei, ohitan sinut oikealta", muita ilmoituksia, kuten vasemmalta ohittamista tai ilmoitus liian hitaasta matkavauhdista, varoituksia mutkan taakse ja ajojärjestyksen määritystä - ensimmäinen tööttääjä menee ensiksi. Joskus töötöllä voi myös rukoilla liikenneruuhkan yllättävää purkautumista. Vivahteita on monia ja kuskimme puhui hyvin sujuvaa tööttöä. Muuten nelituntinen matka sujui oikein leppoisasti.

Toba-järvi on eri suuri järvi Sumatralla, joka syntyi riittävän kauan sitten massiivisessa tulivuorenpurkauksessa. Järven keskellä on suuri saari, jolle joku indonesialainen on antanut indonesialaisen nimen, ja jota en muista, mutta jolle kuitenkin olimme vielä eilen matkalla. Siis saarelle järvessä nimeltä Toba.

Minibussi toi meidät viimeiselle välietapille Toban rannalla sijaitsevaan Parapatin kylään. Täällä teimme pienen paikalliskierroksen tahtomattamme, sillä lähin pankkiautomaatti olikin ikävän kaukana satamasta. Raha oli tarpeen, mutta onneksi kaupungin paikallisliikenne oli halpaa ja tehokasta. Söimme melko laaduttoman lounaan ja suuntasimme lautalle. Runsaan puolen tunnin ja komeiden maisemien jälkeen pääsimme saareen.

Kraaterijärven maisemat ovat jylhät. Rantoja reunustavat jyrkät rinteet ja keskellä oleva saari, joka peittään valtaosan järven pinta-alasta, nousee suurin piirtein yhtä korkealle, kuin kraaterin reunat. Saarea reunustaa matala rantakaistale, jolla tuntuu olevan suurin osa saaren asutuksesta. Kuulemani mukaan saaren keskiosa on jyrkästä reunastaan huolimatta melko tasainen - jonkinlainen ylänkö siis. Tästä aiomme lähipäivinä ottaa toki tarkemmin vielä selvää. Toistaiseksi majoitumme kuitenkin matalalla rantakaistaleella Tuktukin kylässä. Rentoudumme muutaman päivän, jonka jälkeen olisi mahdollista harkita aktiivisempaa toimintaa. Saarelle on kiivettävä. Vielä vain ei ole varmaa tapahtuuko se motorisoidusti, polkuvoimalla vaiko vallan jalkapelinä.

Ensimmäisiä suomalaisia emme tällä saarella ole ja sen huomaa. Lähes jokainen majatalon pitäjä tuntuu osaavan tervehtiä ja kysellä kuulumisia suomeksi. Alkuun se oli hauskaa, mutta jo nyt näin toisena iltana homma rupeaa risomaan. Eläkäämme tämän kanssa. Tästä kaikesta saamme kiittää Madventuresin veikkoja, joiden myötävaikutuksesta paikka on jokaisen itseään kunniottavan matkamiehen menolistalla. Riku ja Tunna muistetaan saarella hyvin. Ovat kuulemma ravanneet täällä ainakin kolmeen otteeseen. Kai sitä voi pitää jonkinlaisena laatutakuuna.

Jään kuitenkin odottamaan, mitä muuta tällä indonesialaisten nimeämällä saarella on meille tarjota. Toistaiseksi rauhaa, maisemia, hyvää ruokaa ja tunnelmallisia iltoja. Lisäksi odotan lähinnä lisää hyviä maisemia.

Surffauksesta sekaisin!

Ammattilaissurffari tässä hei.. Balilla oppii siis itsestään surffaamaan. Kaikki mitä sinun tarvitsee tehdä, on valinta lukuisten surffimerkkien joukosta ja (näin valita oma sponsori) ostaa uskottavat shortsit. Asunto kutan sykkeessä auttaa myös tunnelmaan pääsyä. Kutalla kaikki näyttävät samalta, tai ainakin haluaisivat näyttää. Yksi maailman ylistetyimmistä biitseistä ei kuitenkaan ole maineensa väärti! Nopeiten oppii roskien välissä surffauksen, eikä siihen tarvitse edes lautaa!

Sää oli kuin morsian, kun saavuimme kylmästä bangkokista balille ja tunnelma katossa. Tunnelmaa nostivat auringossa loistavat surffikaupat ja söpöt kuppilat, romanttisin silmin katsottuna kaikki oli torella jees. Tunnelman laskivat normaalille tasolle jo mainittu roskaisuus kutalla ja hintavahkot asumukset. Noh, pari päivää kauppojen kiertelyä - isoja surffi outletteja ja muuta. Mitään ei kuitenkaan tarttunut itselleni mukaan, susku löysi shortsit ja topin. Skootterit ovat halpoja 3-4e päivä ja erittäin käteviä lähiseudun (ja kauppojen) tutkimiseen. Vihdoin oli aika mennä rannalle ja vuokrata lauta!! oi sitä riemua, kunnes tajusimme kelluvamme roska-altaassa. Surffaus maistui kuitenkin ja onnistuin hirvittävällä tuurilla saamaan elämäni ensimmäisen aallon heti alleni! Olin vakuuttunut taidoistani, vakuuttuneisuus tosin karisi muutamassa tunnissa lähelle epätoivoa ja onnistuin enää whitewater(kuohuissa)surffauksessa kohtuullisesti. Kaiken riemun keskellä unohdin nälän ja muut epäolennaisuudet, samalla olin juonut litratolkulla suolaista roskavettä tyhjään mahaani. Asia selkeytyi heti mahan kipeydyttyä samana päivänä ja muutaman seuraavan päivän nautin kivasti sanottuna kaakeleista ja varpusparvista. Surffaus oli TOSI JEES!

Tutut, joita sattui olemaan samoilla nurkilla saivat minutkin toivuttuani takaisin surffirannalle. Vaihdoimme rannan legianin double six beachiin ja fiilis oli jälleen hyvä. Roskia oli vähän ja niitä siivottiin jatkuvasti, vedessäkään ei muovipusseja tarttunut käsiin jokaisella räpiköinnillä. Taitotasoni koki melkoisen laskun (aaltojen vika;), mutta kivaa oli. Parina aamuna toistimme samat hommat, Jommelle kiitos räpiköintiseurasta. Kutan kohokohta ja paras anti sopii mahtavasti raskaan surffiaamun jatkeeksi.. köttbullar! Juurikin tuolla nimellä saa mahtavan, perinteisen annoksen suomalaiseenkin makuun aivan kutan keskeltä Alleycats ravintolasta. Annos on iso, muusi ja pullat hyviä, oikeaoppista ruskeakastiketta on paljon ja kylkeen saa karpalohilloa! Kantapaikkani kutalla on löytynyt.

Kivasti olivat toiset järkänneet myös raftingia itselleen ja pyysivät meitäkin matkaan, tokihan me lähdettiin. Hintaa reissulle matkoineen ja yhdellä sapuskalla tuli about 18e, joka on siitä reissusta vähän se! Toki 12 hengen porukalla on hyvät neuvotteluasemat. Joki oli matala, mutta yllättävän vuolas, kaikkia pudotuksia emme saaneet edes laskea. Muutamia siltojakin jouduimme alittamaan veneen pohjalla maaten, koska ne jättivät vain 15cm tilaa veneen ylle ;) ehdoton kohokohta oli 2m pudotuksen laskeminen paatilla alas! Suosittelen kyllä reissua kaikille ja aina kannattaa tingata. Ihanaa suomessa ovat selkeähköt ja kaikille samat hinnat, vaikka eipä opiskelijalla ole varaa juuri kummoisiin asioihin;)

Tässä vaiheessa minun ja Keisarin asuntokuviotkin näyttävät ratkenneen. Kuninkaallinen vastaanotto on tästä lähtien avoinna kalevassa ystäville ja kylänmiehille. ..vielä kun työt keksii kesäksi. Mieluiten muutakin kun Keskisten galantin korjausta!

Sittenhän sitä käännettiin nokkaa kohti gili islandseja, joilla laivamatkasta alkaen on 70% hintavaihtelut sesongin mukaan. Tinkaa ja vänkää ja kysele! Mutta lisää näistä (itseasiassa todella hienoista saarista) seuraavalla kerralla, Gili Air _0/

Kuvankaunis ja roskaton Kutabeach 

Sataa ja pitaa olla sadetakki. 

Macissa ei ollu parkkia kuin laudoille:) 

 Rafting team

Captain 

Aaltojen kunkku!

Jommen kanssa haetaan uskottavuutta rannalta.



Matkalla saarelle nakyi kauniita taxeja.

Laosin varmaan kulturellein kohde, jos niin voi sanoa, on luang prabang. Kymmenia temppeleita ja tuhansia buddhapatsaita, ihan jokaista ei ehditty kuitenkan kuvata. Jokaisella toki kaytiin! Ranskalaisten vahva vaikutus kylla nakyi, jopa ranskalaiset vaikutteet ovat kotoisia ja mukavia taalla:) Samaa sarjaa lansimaalaisuuden kanssa, kuin vientiane. Itse kaupunki ei markkinoiden lisaksi tarjonnut paljoa. Markkinoilta tosin irtosi ainakin perinteisiksi vaitettyja hmong heimon kasitoita. Hmongithan ovat kaikille tuttuja elokuvasta gran torino, joten kaikki varmasti tietavat torin laadun kertomattakin. Saatoin ostaa hmong-tuliaisia.

Grilliateria tarkoittikin omaa grillia poytaan ja grillattavia kulhoissa:)

Hmong-market 

Ilmaiset nescafet aamulla saavat hymyn huulille.

Yllatys tuli, kun paatimme kayda vesiputouksella. Mainittakoon, etta lahes jokaisessa laosin kolkassa tuktukin haluavat vieda sinut vesiputoukselle. Odotukseni olivat melko nollassa, mutta saatujen kehujen jalkeen paatimme suunnata putouksille. Yllattavan edullisen matkan 3e/naama ja 2e liput saimme myos iloksemme, silla matka paikalle oli 30km suuntaansa. Itse putousalue oli todella vetavan nakoinen, lukuisia pienia putouksia ja leveita lampia ja taas samaa.. kirkasta vetta ja mahdollisuus liiaaneillakin veteen, oli kylmaa, emme uineet! Huipullekin paasi kiipeamaan polkua pitkin, maisemat olivat huikeat!

Kaunista kaikkialla ja paljon 

Ylos lahdettiin tasta. 

Metri pudotukseen, jannittaa! 

Maisemat eivat pettaneet. 

TARZAN! 

Uima-allas liaanilla ja kylmalla vedella. 

Karhujen hoitokoti oli hoodeilla myos.

Tassa kohtaa olisi varmaan hyva mainita, ettei liikaa ihmetysta synny, etta kuninkaallinen seurue on muutaman viikon erillaan.Pate ja Juitu jaivat hetkeksi odottelemaan Paten tyttoystavaa saapuvaksi ja halusivat poiketa Toba-jarvella ja jossagi. Itse sain puhuttua Suskun omaan matkaani suoraan Balille, jossa jo muutamia laineita on tullut haalittua laudan alle. Uudelleen treffaamme kuun puolivalissa balilla, mikali Luoja suo.

No kuitenkin, luang prabang ja laos on varmaan nyt melkoisen hyvin kasitelty ja meidan (mie ja susku) matkamme sielta jatkui suoraan bangkokiin vientianen kautta. Huhhuh! Voin kylla suositella bussia hieman kalliimpaaa yojunaa thaimaassa, todella tilavat ja mukavat pedit, tasainen kyyti, puhdasta ja UNTA!

Bangkokissa vietimme talla eraa yhden yon ja toisen lentokentalla:) Lentomme lahti kuudelta aamulla ja toista yota ei ollut jarkea viettaa puoliksi jossakin loukossa. Kaytimme aikamme pieneen kaupunkikierrokseen, joka ei paljoa tarjonnut ja kojujen kiertelyyn. Huikeasti sita kaikkea kylla saa bangkokista ja jokainen intialainen raatali on paras kaverisi. Huikeaa, minullakin oli kavereita joka kulmalla!

Maailman hienoin katubaari! 

7 kerrosta kauppoja, uhhuh. 

Bangkokissa on kauniita takseja...

...seka mummojumppaa puistossa.

Pommiinhan sita meinattiin nukkua. Hienosti hukkui puhelimen heratys taskuun, kun lentokentalla oli muutenkin mekkalaa. Nukuimme nimittain penkeilla ja halusimme checkinniin aikaisin, jotta ehtisimme syomaan ennen lentoa aamupalan. Herasime kuitenkin ilman kelloa perus paniikkiin, MITA KELLO ON? Onneksi kello oli juuri sopivasti, chenk in olisi auki viela 20min. lentoonkin oli lahes tunti aikaa, no worries. Aamupala jai tosin jouksupurilaiseksi, joka nautittiin juuri ennen koneeseen astumista, naminami.

Kerrottakoon toivottavasti pian ensiaskeleista Balilla ja kaikesta hassusta ja yllattavasta ja kivasta taalla. Matkasta kun ei nyt niin paljon ole puitavaa talla eraa ja aika ei anna periksi kirjoittaa kaikkea, enka siis kirjoita mitaan taalta viela!

Rakas päiväkirja

Tiistai 29.3.2011

Huolimatta t-paidasta ja sukista, heräsin viluun. Yö oli ollut kylmä, eikä bungalovin viltistä ole juuri kuin pitämään itikoita loitolla. Edes komean parrakkaan blondin vieressä nukkuminen ei lämmittänyt riittävästi. Olemme Pohjois-Thaimaassa Akha Hill House nimisessä lomakylässä parin kymmenen kilometrin päässä lähimmästä kaupungista Chiang Raista. Ja täällä on kylmä.

Edellisenä aamuna olimme heränneet pitkältä Laosin puolelta Luang Namthan pikkukaupungista. Sielläkin oli kylmä, jonka vuoksi jatkoimme sieltä matkaamme lämpimämpien seutujen toivossa - turhaan. Matka sujui kuin rasvattu. Aamulla talsimme keskuskadulle etsimään kyytiä rajalle. Meillä ei ollut varauksia. Ensimmäinen tapaamamme pakettiauto oli matkalla oikeaan paikkaan, eli kohti rajaa, joten hyppäsimme kyytiin. Auto lähti liikkeelle muutama minuutin kuluttua. Rajakaupungissa nautimme lounaan - itse tuskailin. Se oli kovin tulista. Vaihdoimme jäljellä olevat kipit bhateihin, ja ylitimme rajajoen vaikeuksitta. Tällä kertaa viranomaisista ei ollut ylimääräistä haittaa. Joen yli kuljettiin veneellä, josta sai pulittaa noin yhden euron maksun.

Rajan toiselta puolelta otimme tuktukkyydin bussiasemalle, jossa teimme parin metrin pituisen vaihdon jo liikkuvaan bussiin Chiang Raihin. Parin tunnin matka sujui erinomaisissa tunnelmissa. Kaikki tuntui sujuvan. Bussiasemalla meitä odotteli Akha Hill Housen lava-auto, joka kuljettaa asiakkaat ilmaiseksi lomakylään. Seuraksi auton lavalle saimme australialaisen pariskunnan, ja matka perille kului nopeasti. Maisemat vain paranivat ja tie kapeni mitä lähemmaksi määränpäätä etenimme. Lopulta, ehkä jyrkimmän ylämäen, jonka olen autolla matkannut, jälkeen, olimme perillä. Takana oli viisi eri kulkuvälinettä. Odotusaikaa yhteensä ehkä kymmenisen minuuttia, eikä rahaakaan juuri kulunut. Olemme hirveässä iskussa.

Raivokasta farkkujen nostelua. Keisarin vyo taitaa olla lainassa Balilla.

Aamupalaksi upposi omeletti ja kahvia. Vilu oli koko ajan läsnä, ja lähes kaikki vaatetus mitä mukana oli, oli käytössä. Suunnitelmana oli tutustua lähitienooseen apostolin tyylillä. Lähellä piti olla ainakin kuumia lähteitä, vesiputousta ja jokunen etninen kylä. Alue on metsäisten kukkuloiden peittämä, joten kaunista luontoa pitäisi ainakin löytyä.

Suunnaksi valikoitui osittain sattumalta kuumille lähteille osoittavan kyltin suunta. Ensimmäinen mukava havainto kävelylenkin eduista oli ruumiinlämmön nousu. Hikihän siinä tuli ja vaatetusta oli tietysti hieman liikaa mukana. Perinteinen sunnuntaihiihtäjän syndrooma.

Urheat vaeltajat

Kylalainen kaskeamassa.

Havaitsimme myös, että ensimmäisen kyltin jälkeen, ei lähteille juuri muita opasteita ollutkaan. Seurailimme mielestämme aina pääpolun näköistä polkua ja lisävinkkiä antoivat hyvin satunnaisin väliajoin löytyvät punaiset kolmiot polun varrella. Olimme ainakin jollain reitillä. Parin epämääräisen paikallisneuvon ja toivonmenetyksen jälkeen löysimme kuitenkin määränpäähämme. Kuuma lähde löytyi paikallisen luonnonpuiston päämajan ympäristöstä. Se oli keskellä puutarhaa ja aidalla ympäröity. Ei aivan sellainen metsän keskeltä löytyvä lähde, jota odotimme, mutta eittämättä kuuma lähde - 56 asteista vettä. Uida ei kuulemma saanut.

Kuuma lahde. Kylla, siela on kuplia ja hoyrya.

Kotimatka lähteeltä oli uuvuttavan ylämäkipainotteinen. Kotiin palatessamme olimme hiestä märkiä. Lämpimän suihkun jälkeen oli taas kylmä. Oli siis hyvä tekosyy testata paikallista saunaa, jota mainostettiin ravintolan seinällä. Mitään suomalaista saunaa ei ollut odotettavissa, mutta varmuuden vuoksi ostimme saunaoluet. Saunaksi osottautui ravintolan vieressä oleva savimaja, jota olin alunperin luullut vessaksi. Majan ulkona oli tulipesä, josta kulki putki majan lattiarajan tasolta sisään. Sisältä sauna oli kohtalaisen askeettinen. Kiviset seinät ja kaksi muovituolia(!) keskellä. Tuolien välissä lattialla oli pieni tötsä, josta virtasi majan sisätiloja täyttävää vesihöyryä. Höyry selvästi tuli jonkinlaisen yrttifiltterin lävitse, sillä tuoksu majan sisällä oli vahva.

Kokemuksena täkäläinen sauna oli mielenkiintoinen, mutta toistaiseksi en aio rakentaa moista takapihalleni. Lämpötila oli juuri ja juuri riittävä, jotta sisällä pärjäsi shortseilla. Hikeä sai pintaan lähinnä vesihöyrystä. Saunan jälkeen saavutin jopa melkein vastaavan mukavan olon tunteen, joka seuraa kotoisan saunasession jäljiltä. Saunaoluetkin upposivat mukavasti hyvän tuoksun kanssa. Suurimpana miinuksena kylmät kiviseinät. Varpaat olivat kovin kylmässä, joten lauteita olisi kaivattu. Näin lämpötilakin istujan ympärillä hieman nousisi.

Saunan jälkeen nautin vielä akha-hieronnan. Se oli tähänastisen elämäni kahdesta hieronnasta se toiseksi paras. Selvästi pehmeäotteisempi, kuin thai-hieronta, eikä yhtä monipuolinen.

Loppuillan pelasti leirinuotio, joka sytytettiin ravintolan terassille. Nautimme illallisen, jutustelimme australialaisten Courtneyn ja Kanen kanssa ja istuimme nuotion ympärillä iltamyöhään. Paikalla oli myös sekalainen joukko muita matkaajia. Monta hollantilaista. Tunnelma oli rento. Joku lurautti kitaran kanssa muutaman laulunkin.

Aion nukkua farkut jalassa ja pitkähihainen päällä. Josko sitä nyt tarkenisi.

Ps. Tämä blogi on suurta kusetusta, sillä kirjoitan tätä lauantaina 2.4.2011.

Yli vuorten ja kukkuloiden

Kulutettuani ensin kuuden tunnin edestä Hiacen takapenkkiä Vang Viengistä Luang Prabangiin, josta eteen päin yhdeksän tuntia pari vuotta tuoreemmalla Hyndailla, olen tullut siihen tulokseen, että elämysmatkailu auton takapenkillä on täysin mahdollista.

Laosin pohjoisemmat osat tuntuvat olevan kauttaaltaan vuoristoisia, ja tiet kylien välillä tekevät sitä kuuluisaa makkaraa pitkin kukkuloiden reunoja ja solia. Eteneminen on hidasta, mutta maisemat ovat palkitsevia ja vaihtelevia. Tie nousee, laskee, kiemurtelee läpi korkealla vuorten rinteille olevien kylien lävitse ja sukeltaa välillä alemmas, josta jylhempiä mäkiä joutuu katselemaan rajusti yläviistoon.

Jylhaa

Mitään kuskin unelmia nämä reitit eivät liene. Sen lisäksi, että tie mutkittelee runsaasti, ne ovat myös tehokkaasti kuoppaisia. Ei riitä, että tie pujottelee, kun tiellä itselläänkin joutuu pujottelemaan. Kolinaa on mahdotonta välttää, ja sääliksi kävi sitä ensimmäisen matkan Hiacea. Täällä iskarit ovat ainakin hyötykäytössä. Lisää päänvaivaa kuskille aiheutaa vastaantuleva liikenne. Molemman suuntainen. Nämä ovat pääteitä kaupunkien väleillä, ja kaikenlaista härveliä aina isosta rekasta mopoon tulee eteen sekä nokka että perä edellä. Paljon riippuu kuskin kaasujalasta ja menopelin koneen tehosta. Aina ei pääse lujempaa vaikka haluaisi. Monituiset ohitukset sujuvat yllättävän sujuvasti pienellä yhteistyöllä ohitettavan kanssa. Havaintojeni mukaan, vilkku oikealle päin tarkoittaa, että ainakaan juuri nyt ei näy vastaantulijoita, joten voi ohittaa. Vilkuttamalla vasemmalle ohitettava varoittaa, että nyt ei kannata. Äkkinäisiltä väistöliikkeiltä ei näissä juhlissa voi välttyä, mutta uskoakseni emme, ainakaan Laosilaisella mittapuulla, ole olleet yhdessäkään vaaratilanteessa. Tilannenopeudet ovat loppujenlopuksi melko hitaita.

Lisaa jylhaa

Lisätunnelmaa matkaan luo aina se samainen komea parrakas blondi, joka nuokkuu olkapäätäsi vasten ja koittaa koivillaan vallata koko istuinosaston. Kuten mainitsin, vuorten rinteillä on säännöllisesti kyliä. Talot sijoittuvat nauhana tien ympärille ja välillä kylää jatkuu pidemmänkin matkan verran. Sen verran sisäinen antropologini heräsi, että kovasti yritin tarkkailla taloja, ihmisiä ja heidän tekemisiään, jotta saisin edes jonkinlaista käsitystä, millaista elämää vuorenrinteillä vietetään.

Vuoristokylaa

Varsinaista sukellusta paikalliseen kulttuuriin auton ikkunasta ei saavuteta, mutta jotain voi päätellä jo näin ohimennen. Lapset käyvät koulua, mikä on iloinen asia. Lapsia näkyy jatkuvasti teiden varsilla koulupuvut päällä menossa tai tulossa koulusta. Kouluja tuntuu löytyvän pienemmistäkim pitäjistä, mutta koulumatkat venynevät silti melko pitkiksi. Talot tehdään pääosin raaka-aineesta jota on helposti saatavilla, eli bambusta. Katot näyttävät olkikatoilta. Melkein jokaiseen kylään mahtuu ainakin jokunen kivitalo. Sisältä talot lienevät erittäin askeettisia, kuten Kaakkois-Aasialaiseen tyyliin tuntuu kuuluvan. Ihmisiä näkyy seisoskelemassa ja istumassa yllättävän paljon. Kiire ei ainakaan näy olevan. Vuorten rinteillä näkyy runsaasti viljelyksiä, joiden laadusta en ole juuri saanut selvää. Television antennilautanen löytyy lähes jokaisen majan kyljestä.

Tiedä sitten millaisia päätelmiä näistä havainnoista pitäisi tehdä, mutta suurempaa hätää ei vuorten ihmisillä tunnu olevan. Ihmettelin myös, mikä saa ihmisen muuttamaan niin täydellisen epäkäytännölliseen maastoon. Vaikea vastata, mutta kuka ääliö muuttaisi kylmään pohjolaan?

Pakarat kyllä vähän puutuivat.

Huumerikolliset vang viengissä

Aika ottaa taas kirjoitusvälineet esiin ja miettiä mitä sitä on taas puuhailtu ja millä mielellä.

Rommia Skandinavian bakeryssa, Vientian

Vientianesta pidin jo ennen sinne menoa, onhan sen nimi kaunis ja pienet pääkaupungit ovat söpöjä. Vaikka palelimme ja kastuimme kolme päivää vientianessa, haluan sinne mieluusti takaisin;) kuten Keisari kertoi, söimme erittäin hyvin ja pelasimme tarpeeksi korttia. Enemmän on kuitenkin ajatuksia päässä juuri taakse jääneestä vang viengistä, joka on laosin backbacker-kohde nro. 1. Mikään ihme se ei kyllä ole, kun näkee paikan maisemat ja harrastusmahdollisuudet. Vielä sopivat hinnat tähän päälle ja kylä imee porukkaa läheltä ja kaukaa. Söimme päivittäin subin kokoisia täytettyjä patonkeja eurolla, sekä muita länkkäriruokia puoli-ilmaiseksi. Parasta taisi olla tuuman paksuinen banaanipannukakku suklaasiirapilla; huono omatunto tulee jo ajatuksesta;)

Maisemia parvekkeelta, Vang Vien

Majoitus maksoi tällä hetkellä 4-8e/huone, huoneen jaon ansiosta mekin nukuimme joki- ja vuorinäkymin 3e/naama.

Korealaisten majapaikka Vang Viennissa

Huikean kätevä pitää mukana jotain pientä wlan laitosta, pystyy kirjoittelemaan missä haluaa ja uppimaan blogia wifikahviloissa. Olkoonkin, ettei puhelimilla ole ilo pitkästi kirjoittaa.. Eipä tarvi maksaa liikoja jokaiseen nettikahvilaan, jotka laosissa veloittaa minuuttihinnoin.

Olen sivistänyt itseäni myös kaunokirjallisuuden saralla enemmän kuin uskoin. Olen lukenut kohta viisi romaania. Viimeisiä sivuja viedään juuri sinuhesta ja sitten aion huikennella hobitin englanniksi.. Taitaa olla netin ja muun sähköisen lobotomian puutetta, kun tällaista alkaa tapahtua. Onneksi kotona on oma tietokone!

Takaisin oikeisiin asioihin. Kaakkois-Aasian suosituimmat (travelleri)paidat ovat kotoisin vang viengistä ja niissä lukee "tubing in vang vieng laos". Näitä näet länkkärien päällä, kaljapaitojen ohella, missä tahansa tällä suunnalla. Emme kehdanneet edes harkita kyseistä paitaa, olimme kyllästyneet niihin jo ennen Laosia;)  Tubeilu, eli traktorin sisäkumilla kelluminen alas namsong, onkin paikan suosituin ja överein harrastus. 4km yläjuoksulle tuktukilla ja jokeen.. Tosin moni ei pääse ensimmäistäkään kilometria loppuun, siitä pitävät huolen kymmenet rantabaarit. Baareja on vierivieressä ja ne kalastavat asiakkaita naruilla rantaan, ilmaise shotit, liukumäet, liaanit ja muut ovat tarjolla lähes jokaisessa. Itse kelluimme koko matkan takaisin kylään ja saimme pienillä tauoilla siihen tuhlattua viisi tuntia! Joki on kuivalla kaudella hieman hidas muutamilla osuuksilla.. Huikean rentouttavaa löhöilyä. Suosittelen kaikille aamuvirkuille mahdollisimman aikaista lähtöä, sillä viereiset vuoret varjostavat jokea jo neljän jälkeen.

Tubeilupatkan alkupaa baareineen

Melonnan harrastajia

Skoottereilla katselimme maisemia myös ja muutamassa luolassa kävimme pyörähtämässä. Luolia riittää jokaiselle sormelle ja varpaalle, jos haluaa niitä tutkia. Luolissa kolot ovat pieniä, eikä kaikkein kookkaimpien, ahtaanpaikankammoisten, tai jalkavaivaisten ole syytä lähteä niihin. Suomessa näihin luoliin ei päästettäisi ketään turvallisuusriskeihin vedoten, itsellänikin oli täysi työ mahduttautua läpi sokkeloisista koloista. Kalliokiipeily, kajakointi ja vaellukset kuuluvat myös tarjontaan, kaikille löytyy siis jotain. Varmuuden vuoksi joka toisessa kahvilassa valkoisille tarjotaan frendejä nauhalta ja joka toisessa family guyta! Paikallisia voi nähdä, jos tarkkailee ympäristöä herkeämättä;)

Kahlattiin skootterin kanssa, ei maksettu siltamaksua!

 MC:n johtava huumerikollinen keskella

"Paaiskohan tastakin skootterilla?"

Peltopatkaa vuorten keskella

Mieleenpainuvimman tarinan meidän vierailustamme vang viengistä voi lukea paten blogista, huikeaa! Maan pikku poliisit ovat melkoisia epeleitä, ehkä asia korjaantuu joskus, halvoissa maissa on aina joitain harmeja. USKOMATONTA on kuitenkin se, että huumausainerikoksesta voidaan rangaista todistettavasti syytöntä! Eihän sitä voi enää jättää rankaisematta, kun on jo uhrattu pari työtuntia pelotteluun ja sopivan uhrin etsimiseen. Alennusta sakoista sentään tuli reilusti, koska sairaalassa tehty pissatesti todisti syyttömyyden, mutta pitäähän sitä silti rikasta valkoista sakottaa.. Melkein olisi aihetta nostaa äläkkää, siitä ei vaan täällä ole apua;) luotettavia viranomaisia kun ei ole tarjolla muissakaan asioissa edes naapurimaissa ja kuitittomat sakot kannattaa itsekin unohtaa mahdollisimman pian.. Matka jatkuu kuitenkin vapaalla jalalla, nyt ollaan jo luang prabangissa. 225km ja 6h bussilla, vuorten yli on melko hidasta tulla:)

Todistettavasti syyton

Luang Prabang, lainasin Keisarin paikkaa.

Aika paha, enää kuukausi matkaa jäljellä ja kesätyöt ja asuminen auki suomessa. Pitää uhrata niillekin asioille muutamia hetkiä kerrallaan, mutta unohtaa pian sen jälkeen:) vinkkejä saa antaa.

Täällä luang prabangissa pitäisi riittää nähtävää kulttuurin ystäville, onhan kaupunki kymmenine temppeleineen unescon maailmanperintölistalla. Illalla ehdimme poiketa muutamalla kadulla ja tori ja ravintolatarjonta olivat ainakin kohdallaan!

Temppelia, lisaa kylasta tuonnempana.