Koh Jum

Singapore, bussi, Malesian raja, toinen bussi, kolmas bussi, neljas bussi, taksi, kavellen rajan yli Thaimaaseen, pikkubussi (paku), viides bussi, skootterikyyti ja Krabi. Jalkeenpain oli mukava huomata, etta Singaporesta olisi lahtenyt myos suoria bussilinjoja Krabille. Olisivat varmaan olleet ylimalkaisen kalliita. Turha jossitella. Nyt ainakin tietaa matkustaneensa. Asenne ja tunnelma sailyivat olosuhteisiin nahden hyvana koko matkan, ja osaamme taas hieman enemman arvostaa bussiaikatauluja ja kiinteita hintoja kotimaassa. Pidemman paalle jokaisen bussimatkan hinnasta taisteleminen alkaa suomalaiselle kayda luonnon paalle. Kun ennakkotiedot matkan pituudesta ja kohteesta ovat heikot, on todella vaikea arvioida milloin farangia huijataan enemman tai vahemman. Ja yleensa huijataan. Jos jotain opimme, ensimmaisen hihastanykijan matkaan ei kannata hypata.

Matkankohde Krabi oli siis viimeinen valietappi ennen siirtymista lautalla Koh Jumin saarelle. Saarelle, jolla viihdyimme yhdeksan paivaa akkuja lataillen kaukana stressaavasta halysta ja paallekayvista kauppamiehista. Saari oli juuri sopiva sekoitus luksuslomakohdetta ja autiota saarta. Harvaan asutulla Koh Jumilla oli kolme paikallista kylaa ja reilusti yli kymmenen tayden palvelun lomakylaa. Palvelut lahella, mutta koska tahansa oma rauha oli viiden minuutin matkanteolla saavutettavissa. Itselleni tosin lomakylan edustalle viritetty riippumatto oli aivan riittavan ylhainen ja rauhallinen. Samoin koki arvoisa hovivakeni Jussila ja Virta. Yli kymmeniin metrheihin venyva matka takaisin ruokapyotaan olisi kuumassa ilmanalassa voinut aiheuttaa turhaa rasitusta.

Paavo tyon touhussa

Rutiininomaiseksi paivaohjelmaksi Jumin saarella muodostui hyvin syodyn aamupalan jalkeinen riippumattoon jamahtaminen paivan kuumien tuntien ajaksi. Ajan kuluksi varattiin laadukasta proosakirjallisuutta. No nalkahan siina aina lopulta yllatti, joten edessa oli paluu ruokapoytaan ja paivan aivojumppa. Ruokalista on pitka ja sisaltaa vain hyvia vaihtoehtoja. Pitkan lounaan jalkeen kukin valui lopulta takaisin riippumaton turvaan, jonka jalkeen oli vuorossa vapaavalintaista toimintaa. Vuoroveden korkeuden seuraaminen seka auringonlaskun odotus saavuttivat joukossamme suurta suosiota. Toiset jaksoivat viela kannatella kirjaa kasissaan.

Punaisen auringon laskettua sijoilleen oli usein suihku tarpeen. Iho ja hiukset olivat suolavedesta tahmeat ja iltasin oli mahdollista sailya hikoamatta ehka jopa tunteja. Viilea (huomaa konteksti, "viilea") iltatuuli sailytti raikkauden iholla pidempaan, kuin paivan kuumuus. Usein iltajatkui iltaa istuen vaihtelevassa seurassa vaihtelevassa paikassa. Usein kuitenkin oman lomakylan ravintolassa illallisen ajan ja mahdollisesti pubin puolella myohemmin illasta. Tata rutiinia rikoimme enemman ja vahemman. Radikaalinpia tempauksia olivat eras aamuinen kalastusretki, paivan kestanyt snorklauskierotajelu laheisilla saarilla seka skoottereilla suoritettu saaren ympariajo.

Pidemman vierailun positiivisimpia puolia on ehdottomasti sosiaalisten suhteiden kehittyminen. Jo ensimmaisina paivina tormasimme suomalaisiin Velluun ja Mikaan. Vellu voisi kertoa lisaa sosiaalisten suhteiden kehittymisesta. Han oli saarella toista kertaa ja nyt jo yli kuukauden yhtajaksoisesti. Ystavyyssuhteita saarelaisiin oli jo tassa ajassa ehtinyt kehittymaan useampia. Myos Mika matkasi omin nokkineen pitkin kaakkoista Aasiaa jo monetta viikkoa. Nama toverit muodostivat keisarilliseen seurueeseemme erinomaisen taydennyksen koko saarellaolon ajaksi. Muuta seuraa saarella olivat muun muassa kaksi norjalaista neitoa, seka Vellun suhteiden ansiosta paasimme jutulle myos paikallisen vaen kanssa. Tapasimme myos suomalaisen kalamiehen Pentin, joka viihtyy saarella muutaman kuukauden vuosittain. Hanen johdollaan paasimme jo mainitulle aamuiselle kalastusretkelle. Hanesta ja muista saaren lansimaisista sankareista raportoi tarkemmin ystavamme P. Virta omassa blogissaan.

Meidan jengi. Kuvasta puuttuu hovikuvaaja Virta.

Puolentoista viikon lomasta jai erinomaiset muistot. Lomakylamme palvelu ja ystavallisyys oli vertaansa vailla. Oli upeata tulla tervehdityksi omalla nimellaan astuessaan ravintolaan. Tilaukset menivat laskulle, joten lompakkoakaan ei juuri tarvinnut kannella. Haimme rauhaa ja saimme rauhaa. Yhdeksan paivan laiskottelun jalkeen oli jo mukava lahtea jatkamaan matkaa. Parhaillamme vietamme aikaa jalleen Krabin kaupungissa. Seuraavaksi aiomme Kambodzaan ihmettelemaan isoja temppeleita. Edessa on siis jalleen pitka siivu matkustamista, ja pitaa opetella uudestaan pitamaan arvotavaroistaan kiinni. Koh Jumin rauhan jalkeen sekaan ei ole enaa itsestaanselvyys.