Vahdi aina tuktuk-kuskiasi ja varaudu Korealaisiin.

Tänään oli - on toki yhä - suuri päivä. Sivistyimme huomattavasti ja näimme raunioita, josta voi vetää rastin ruutuun, nähty! Olihan ne temppelit oikeasti tosi hienojakin, kaikkea mahtui alueelle, on se vaan iso. Auringonnousun kanssa kävi vähän samoin kuin laskun kanssa, pilvet peittivät ensisäteet, joita metsästimme kameroinemme. Kiipesimme ankor watin viereiselle kukkulalle, jossa oli temppeli, jolta näki tienoot.. Tai olisi nähnyt kivasti auringon kanssa. Emme silti pettyneet, vaikka vuoden maisekuva jäikin ottamatta. Pilvet ja klo 0515 startti tekivät ensimmäisistä tunneista varsin siedettäviä hikoilun suhteen

Aamun odottelua. 

Keisari keulii muskeleillaan.

..tässä välissä tuli yökin nukuttua ja uusi päivä elettyä. Jatketaan juttua, kummallista miten sitä kaikkea elämässä ihmettelee. No ensin takaisin ankor watiin..

Tama leidi vinkkasi meidat Croftin jaljille.

Kierrettiin raunioita ns. Small tourin(17km) mukaan, johon lisäsimme yhden kohteen. Koko päivän tuktuk kuskeineen maksoi 10$, vain hullu olisi pyöräillyt saati kävellyt. Raunioista ei varmaan sen kummempaa ole sanottavana, hienoja olivat. Lara Croftin metsästys ja korealaiset veivät suuren osan keskittymisestämme! Lara tosin tuotti pettymyksen, pelästyi ehkä hurjaa joukkoamme. Hänen maihinnoususaappaasta saimme otteen, mutta liukkaana tyttönä hän luikautti säihkysäärensä ulos saappaasta ja pakeni temppelien syövereihin. Sinne seuraaminen ilman lohikäärmekypärää ja moonlightswordia olisi ollut hulluutta ja päätimme hyväksyä tappiomme..

Lara karkaa meilta lopullisesti.

Ainakin oman päiväni suurin kohokohta löytyi kuitenkin joukosta Etelä-Korealaisia matkaajia. Istuimme hengähtämässä  kiviröykkiön(ankor thomin kirjasto) laidalla ja tyttö lähestyy minua kysyen "can you take a picture..". Tietysti vastaan myöntävästi ennenkuin tyttö edes lopettaa, tottakai voin kuvata heidät, ettei kukaan jää ulos kuvasta. Häkellys oli kuitenkin suuri, kun tyttö jatkoi lauseensa loppuun "..with me?". Siis TÄ! No olin jo myöntynyt ja kukaan tuskin liiemmin noteerasi koko porukkamme ihmetystä meitä lukuun ottamatta. Samalla tyttö olikin jo saapunut henkilökohtaiselle reviirilleni, aivan kainalooni(hikinen), nojaamaan minuun. Olin hämmentynyt. Siinä sitten isä(?) Korealainen järjesti Keisarin, Paten ja tytön äidin vielä kuvaan. Olimme parempaa nähtävää kuin angkorin temppelit! Meiltä tiedusteltiin kotimaata ja hymyjä vaihdettiin puolin ja toisin. Sitten olikin minun saada kohteliaisuus, jollaista ei voi edes odottaa. Tyttö hymyili ja katsoi tiukasti silmiini sanoen "you look like a perfect model!". No kerran elämässä näinkin voi näemmä tapahtua. Todellisuudesta irtautuneena olin tietysti totaalisen jäissä ja pystyin vain hymyilemään takaisin. Siinä toivoteltiin kivoja päiviä puolin ja toisin, kunnes tilanteen pelasti kasa pieniä korealaispoikia. Siinä sitten poseerattiin niidenkin kanssa kuvissa;) olimme nähtävyys nähtävyyden sisällä, ihanaa. Sivusta seuranneet mammat ehdottivatkin, josko alkaisin poseerata ihmisten kanssa kuvissa pientä maksua vastaan. Ajatus oli mallikas, mutta moottoritie on kuuma.

Korelaistytto ja aitinsa(pitihan meidankin kuvata tama:).

Itse hyydyin vähän, mutta taistelin poikain mukana. Keisari varmaan innokkaimpama meistä kertoo raunioista enemmän, tai vähemmän.

Rauniot ovat olleet useamman metrin maan alla.

Tänään oli viimeinen päivämmä Siem Reapissa, huomenna bussi Phnon Peniin. Aamu alkoi kuitenkin vähän kipuisasti ja Paten maha pakotti lykkäämään yhdeksäksi sovittua kelluvien kylien trippiä. No kolmelta oltiin tarpeeksi hyvin kuosissa ja päätettiin lähteä kelluttelemaan. Tuktukki vei meitä hienojen hoodien läpi kohti rantaa ja viilikset olivat korkealla! No päivän POMMI iski silmille satamassa, voi änkyräpänkyrä! Oikein pykätty pieni terminaalin tynkä ja korealaisia enemmän kuin osasimme laskea, muitakin toki oli(me kans). Tiesimme paikan nähtävyydeksi ja kaltaistemme turistien suosimaksi, mutta näky ei ollut lähelläkään odotuksiamme pienestä veneestä, joka veisi meidät kylään. Kun kuulimme lippujen olevan vielä SIKAHINTAISET(20$/16$), olimme pettyneitä ja päätimme jo olla menemättä. Pojat kertoivat surkeasta tilastamme tuktuk-kuskillemme (luulimme lippujen olevan 6$), joka hieman paransi mieltämme järjestäen privaattipaatin meille 45dollarilla. Selityksenä hintojen nousulle hän tarjosi tukuttain tulevia Aasialaisia matkaajia.  Mielemme parani siitä sen verran, että kykenimme riiston uhreiksi. Saimmehan dollarin alennusta mieheen ja oman potskin, vaikka paatteja näytti muutenkin lähtevän vaikka yhdellä hengellä.. Pah. Itse kylä oli mielenkiintoinen nähdä pikaisesti ja ehkä jo parin vuosikymmenen päästä olen toipunut kovasta hinnasta.

Lauttasatama, joka on kohta kylaa suurempi.

Tärkein opetus päivässä oli kuitenkin se, ettei omaa kuskia kannata jättää useaksi tunniksi ilman vartiointia. Palatessamme kylästä istui kuskimme muiden kuskien kanssa syömässä ja juomassa, meidätkin huikattiin mukaan. Istuimme pöytään ja ensimmäisenä lasimme täytettiin paikallisella riisiviinillä - kuskin "vesipullosta". Kaljaakin siinä meni ja kohteliaasti saimme kieltäytä myös suomessa kiellettyjen kasvien tupruttelusta.. Asiakkaansa nähtyään yksi kuskeista tumppasi nopeasti ja skarppasi itsensä skootterinsa luo heiluttelemaan. Pullojen, tölkkien ja lautasten tyhjettyä lähdimme kotia kohti hyvävointisen kuskimme kanssa. Sääli sitä sakkia, jonka kuski jäi viimeiseksi, hän kun oli jo hieman liiaksi hymyssä suin. Ymmärrän ihan hyvin miksi tässä maassa mopojenkin vuokraaminen ulkomaalaisille on kielletty muutamia kaupunkeja lukuun ottamatta - kulttuurieroja!

Kylan suloisin tapaus.

Lisää eroja kotosuomeen löytyy jo ihan hostellistakin. Huoneita on 70 ja moni niistä tyhjillään. Paikkaa pyörittää n.10 hengen porukka, joka myös asuu täällä. Hassuinta on kuitenkin, että kaikilla asukeilla ei itsellään ole huoneita! Yksi nukkuu alle kolmessa neliössä rappusten takana, jossa myös omaisuus on säilössä. Aina kymmenen jälkeen eräs kaveri levittää patjan eteiseen ja nukkuu siinä! Siis en ymmärrä.. Huoneita on kymmenittäin vapaana ja ne ovat hienoja, mutta EI!

 Korjaustelineet rannattomaan tapaan.

Natisti se aurinkokin alkoi laskea.

Ps. Kuvia sai laitettua enemmän, kun teki niistä tarpeeksi pieniä. Tosi pieniä tein!

Uudet Pumat!

Rauniot ja tori, niistä on Siem reap tehty.

Ei menty phnon peniin, huijasin kaikkia (itseänikin), tosin tiesittekin sen jo. Ollaan siis siem reapissa, kuten Keisari kerkesi jo avautua;) periaatteen mies ja äkäinen tökittäessä! Kaikesta skämmäilystä ja hyväuskoisuudesta huolimatta päästiin kokonaista 100bhatia halvemmalla tänne kun opas kertoi, loppu hyvin.

Keisari paivan subilla kaaostiella, klo 06xx.

On siis jo 3 yötä kulutettu täällä, tsekattiin torimeininki Keisarin kanssa toissapäivänä. Päivä osui kohdalleen, kun pate poti reissun ensimäistä terveyshaittaa - auringonpistos. Jaa miksi hyvä, wat? Pate ei oo kova shoppailumies ja nyt pystyttii hyvällä omatunnolla kiertään ja kaartaan miljoonat samanlaiset kojut läpi;) tingattiin, taisteltiin, luultiin olevamme hyviä ja luultavasti maksettiin silti liikaa kaikesta! Hippitravellerihamppupomppupimpelipompelipaidat ostettii, toimii hyvin viileänä kuteena! Shortsit kans ostin - tietysti maastokuosilla - pystyy menemään piiloon viidakkoo tarvittaessa.

Torin ja yötorin jälkeen ymmärrän hienosti mistä tulee torikauppiaiden yleisnimitys "hellomisterit", vaikka täällä pitäisi puhua "hellosöörit" väestä. Myös kylän ehkä 200 fishmassage lavuaaria ovat omiaan aiheuttamaan mutkittelua kävelytiellä, vaikka voisihan se olla kivaakin antaa kalojen nakertaa kovettumat jaloista. Touhu maksaa 2dollaria siihen kuuluu kalja/kola valinnan mukaan! Eipä paha olleskaa.

No tänään sitten aktivoiduttiin! Oltiin ihan kurkoja ja saatiin jotain aikaan.. Maattiin toki aamupalan jälkeen kolmeen asti sängyissä, kunnes ryhtiliike onnistui. Päätettiin mennä ostamaan huomiselle liput angor watiin, niitä myydään aina edellispäivänä viidestä eteenpäin todelliseen kiskurihintaan 20$. No käytiin sitten hyödyntämässä lippua jo nyt reilu tunnin, auringonlaskua angorilla katsomassa! Ilmassa oli jotain samanlaista taikaa, kuin olympialaisten aattona ja joulupukkia odotettaessa! Elämämme saattaisi saada uuden suunnan.. Mitenkäs sitten kävi? No, me käytiin siellä ja tultiin takas. Pilvet vei kauniin auringonlaskun ja itse angor watin ikuistimme muistikorteille, hyvähyvä. Olihan se toki hieno ja huomenna vasta koko alueen läpikäyntiä harrastamaan, sitten voi sanella paikasta paremmin. Lara Croftia en valitettavasti onnistunut vielä bongaamaan, kävi kuten neiti Reinilälle. Huomenna aion olla tarkempi ja ehkä otan indiana jones asusteeni mukaan, niin Lara saattaa näyttäytyä.

Tasta alkoivat vihjeet Lara Croftin jaljille.

Uudet vaatteet, vaan ei Keisarin.

Tänään kävi reissun tähän asti suurin yllätys! Paikallinen jolla oli kyky tunnistaa sarkasmia hyvällä maulla. Istuttiin ravinteliin ja perinteisesti tyttö kehui ruuat loistaviksi. Aikani kuunneltuani nostin katseeni tyttöön tämän lopettaessa lausetta "really good food" ja levitin katseemme kohdatessa "ihan varmasti joo" hymyn tehostaen sitä pienellä hymähdyksellä. Normaalisti tätä eivät paikalliset noteeraa hymyä kummempana, MUTTA tämä tyttö poimi piilotetun viestin hymyni takaa. Tyttö katsoi takaisin hymyillen noteerattuaan asian ja vastasi hyvällä englannilla "really, this is good food". Olin hämmentynyt ja iloinen tytön kyvyistä!

Huomista odotellessa, lähtö on 05.15, että nähdään sunrise raunioilla! Oivoi, voivoi.. Onneksi 10$ riitti koko päivän mukana tulevaan tuktukkiin(hakee ja tuo kotiin), voi sitten kölliä kyydissä, kun helle hyydyttää Laran metsästäjät.

Josko sitä koittaisi poimia muutamia kuvia myös tänne, pitääpä aloittaa katselmointia. Valinta on vaikea, tuhansittain ammattitason kuvia, onhan Keisari mukana.

Keirallisia otoksia tulossa.

ps. Angor Watin keskuksen huipulle, joka on suljettu paasee sulkemisaikaan heittamalla pari dollaria vartijalle.

Yleisnakyma Ankor Watin edustalta.

pps. Jaksoin naa kuvat tuskalla, lisaa joskus kun yks kuva vie vahemman aikaa kun 20min.

"Kulttuurieroista"

Matkakumppanimme Kari Jussila jutusteli Malesialaisella bussiasemalla eraan torimyyjan kanssa. "This is Asia, ofcourse you get cheated." Jo tassa vaiheessa matkaa alkaa hahmottumaan, etta kyseinen herra on ehka rehellisin tahan asti tapaamamme paikallinen. Ainakin kauppaa tekeva sellainen.

Kaupankaynnissa kaytavan jatkuvan vilunkipelin vielan ymmarran. Se on pelia. Farangilla on toki tassa tapauksessa lahes aina altavastaajan rooli, silla usein asioiden todellista arvoa voi olla mahdotonta arvioida etukateen. Kokemus ja karsivallisyys ovat kuitenkin naissa tapauksissa arvokkaita valineita. Pidemman paalle jatkuva hintataistelu ja huijauksen maaran arviointi ovat toki rasittavaa touhua, mutta periaatteellisesti viela hyvaksyttavaa.

Suoranainen valehtelu ja harhaanjohtaminen ovat sensijaan asioita, joita hanen keisarillisen korkeutensa on vaikea sulattaa. Kulttuurirelativistia minussa ei ole patkaakaan, jotta jaksaisin ymmartaa tahi hyvaksya kaikenkarvaista pelleilya, mita taalla harrastetaan. Esimerkkina varmasti yleinen, mutta suomenkielella melko kusipainen toimintatapa. Ostaessamme lauttalippua Krabilta Koh Jumille meilta luonnollisesti kysytaan, onko meilla varausta majoituksesta kohteessa. No eipa ole. Seuraavaksi meille kerrotaan, etta saaren kaikki resortit ovat taynna, paitsi yksi, jonka voisimme tasta varata, ja joka maksaisi 1200 bhatia. Noin triplahintainen siis. "I just called, all full." Emme usko, emmeka varaa huonetta. Jatkamme saarelle ja loydamme majoituksen. Taytta saarella toki oli, mutta todennakoisesti sekin oli vain huonoa onnea. Lipunmyyjan varoituksessa ei ollut mitaan todellisuuspohjaa. Tassa kohtaa on vaaralla informaatiolla peloteltu ostamaan ylihintaista palvelua.

Huomattavasti enemman kunnian paalle otti matka Bangkokista Kambodzan rajan yli Siem Reapiin. Rahalliset tappiot olivat onneksi hyvaksyttavan pienia. Ostimme Bangkokista bussilipun Siem Reapiin mielestamme hyvalla hinnalla. Lopulta paadyimme maksamaan ylihintaa Kambozan viisumista, valiin ilmestyi parin tunnin odotus, jonka vaihtoehtona oli ottaa ylihinnoiteltu taksi, valehtelua monista yksityiskohdista, ylimaaraisten tippien hinkumista (ei tippunut) ja lopulta taksimies vei meidat eri hostellille, jonne pyysimme hanta viemaan - tietoisesti. Takalaiset matkafirmat kun tekevat hyvaa rahaa provisioilla yomajoituksista. Kuten sanottua, suurin karsija oli kunnia. Hinnat, kun ovat taallapain melko kohtuullisia.

Toinen hyva esimerkki taydellisesta kunnioituksen puutteesta oli, kun eras lankkari jutteli hostellimme pihalla niita naita Kambodzalaisten tyomiesten kanssa. Tyomiehet tarjosivat iloisesti matkamiehelle oluen. Hetken paasta matkamiesta luonnollisesti kehotettiin hakemaan uusi kannu olutta. Edellinen kun oli jo loppunut. Tiedan, olen itkupilli. Kannu olutta maksoi 2 dollaria, mutta mista hemmetista tama oletus tulee, etta lankkari mielellaan tarjoaa tyomiehille oluet. Varsinkin, kun kieltaytymisesta on tehty sosiaalisesti melko vastenmielista. Kyllapa olivatkin mukavia veikkosia.

Tama kaikki kumpuaa tietysti syvalla olevasta keskinaisesta kunnioituksen puutteesta jota tuntuu esiintyvat laajalti farangien ja turistien valilla. Varsinkin lansimaalaisten turistien, eli farangien, osalta suuri osa voisi selittya yksinkertaisesti valinpitamattomyydesta ja tietamattomyydesta. Aasian matkakohteisiin tullaan ja ollaan niin kuin on totuttu muuallakin, tutussa kulttuuriymparistossa, olemaan. Yhteentormayksia syntyy vaistamatta, ja farangit ovat saavuttaneet pysyvan maineen barbaarisina polhoina, joilla on paksu lompakko.Viela, kun amerikkaiset integroivat omaa tippauskulttuuriaan ympari Kaakkois-Aasiaa, sekoaa paikallisilta puurot ja vellit aivan taysin. Tippaaminen ei ymmartaakseni ainakaan alunperin ole kuulunut lainkaan Aasialaisiin tapoihin. Nyt Kambodzalaiset ovat rajusti karjistaen sita mielta, etta lankkarilla on aina varaa heitella seteleita ymparilleen.

Tassa kohtaa viksummat lukijat huomaavat, etta keisari rupeaa lahentelemaan liian laajaa asiakokonaisuuutta tahan blogiin.

Nyt, kun keisarillinen valitustarve on taytetty, pitanee myos todeta, etta olemme saaneet myos erinomaista palvelua. Jopa hostelli, jonne petoksen seurauksena ajaduimme, ja josta huomattuamme petoksen pikaisesti poistuimme, oli oikeasti kelpo paikka asustaa. Periaatteet puhuivat. Olen tyytyvainen, etta sain kerrottua myos henkilokunnalle syyn hostellin vaihdosta. Pahoittelivat tietysti, eivatka tienneet tallaisesta toiminnasta. Varmasti.

Nykyinen sijaintimme on siis Siem Reap. Olemme Angkor Watin porteilla, ja huomenissa olemme ehka jo ehtineet ihmetella muutamaa isoa kivikasaa. Raportointia matkastamme tanne on toivottavasti tulossa lahipaivina.

Linjuriautossa!

Tunnelmallista matkantekoa! 16-17.2 yö.

5,5h vasta takana ja 8,5h edessä! Pysähdys oli ja meni, enempää ei tule! Yöbussissa on siis rattoisaa, banaaneja on muutama ja vettä.. Vessan ansiosta saattaa uribagin käyttökin jäädä vielä tulevaisuuteen.

Huomatkaa ääkköset taas, kun kirjoittelen tunnelmia puhelimella. Hienoa tää ei muuten ole kyl, virheitä tulee. Saapa nähdä koska tätä saa upittua blogiin. Aamu kertoo sitten tarkemmin, jatketaanko Phnon peniin heti ammupalan jälkeen. Kaaostie bankogissa kertokoot.

Oli hupaisa tämä turistibussin järjestely! Ainut pysähdys tehtiin heti illasta ja lafkan kavereiden paikkaan. Lähellä ei ollut mitään vaihtoehtoista ruokalaa ja annoksiakin oli lähes kaikille valmiima ;) saatiin sopivasti tienestiä haluttuun osoitteeseen, otti ylpeydelle. Eipä silti, ruoka oli halpaa ja hyvää, niinkuin useimmiten. ..ruuasta mieleeni tulikin eilisiltainen ruokailu. Koko reissun paras sapuska hinta/laatu suhteeltaan, pad thai(täkäläinen pyttipannu; nuudelia, vihannesta ja kanaa) krabin night marketilta. Kojun mamma teki eleen vasta kun kävelin kiinni vaunuun ja otin kontaktia, ei mitään myyntiä!! Maksoimme samasta pad thaista 30 bhatia (n. 70snt) ja se oli namiskuukkelia.

Bussi ei ole ihan samaa tasoa kuin edellinen yöbussi, penkit eivät hiero ja niitä on 4 rinnakkain. Leffoja kyllä pyöri 2 kpl ja nyt saa nukkua halutessaan. Bussin äänentoistosta vastaa mahtava kaikki ammattikoulun pihan volyymistandardit ylittävä systeemi, MUTTA se on säädetty THAI STYLE! Diskantteja ei kuulunut edes kajarin vieressä ja bassoista bussin liitokset natisivat, näin thaimaan tilausajoissa, onneksi oli subit. Katsoimme alkuun jonkun hilpeän resident evilin, koska sen jälkeen ihmiset olisivat nähneet vain painajaisia katsottii. Vielä from paris with love. Travolta veti ihan kivasti, mukavan yksipuoleinen hahmo.

Onneksi emme tiedä juurikaan rajaselkkauksista, niin emme osaa jännittää. Taitavat olla tosin pohjoisemmassa.

Muutama päivä takaperin aloin pohtia kirjan kirjoittamistakin, harkintakyky sumenee täällä itsensä etsimisen keskellä! Äidinkielen opettajani tuntevat kykyni sekä luovaan kirjoittamisen että kieliopin parissa - onneksi he eivät tätä blogia lue. Kaikkea sitä ehtii miettiä, onneksi Suomessa voi taas hukata vapaa-aikansa ei mihinkään. Oho, vähän mennään sivuraiteille taas, mutta ei tässä bussissa ihmeitä ole raportoitavaksi.

"Really last stop" ja meitin bussi.

Koko roikalla on luurit korvissa ja muutkin tuhisevat. Takapankillä meitim takana ranskalaiset nukkuvat tyylikkäine tatuointeineen. Hymyilyttää kun mietin miten erilaisesti mekin istumme ajatustemme kanssa. Keisari luukuttaa luultavammin trancea ja Pate tunnelmoi metallin parissa. Itse edustan porukan mussua ja kuuntelen Josh Grobania ja Johanna Kurkelaa, varmaan kohta vaihdettava jotain miehekkäämpää korviin. Valikoima tosin luurissa on mp3 soitinta rajallisempi. Miksikö sitten käytän tätä nyt? Kiinnitin soittimem ubuntuun eilen, enkä päässyt käsiksi siihen ja äh, nyt se ei tottele mitään. Katsotaan miten laitteen käy lopulta.

Täällä haisee! Ilmastointi varmaan, kun jatkuu jo monetta tuntia.

Krabista voisi vielä joitain ajatuksia purkaa. Mikäli haluat mukavan hostellin, joita on varmasti kymmenittäin, voimme suositella good dreamia. Parissa nukuimme itse ja toisesta vakuutuimme, halpaa, siistiä, palvelevaa ja nörttihuumoria seinillä. Pak-up hostellin kattoterassilla kävimme ja päätimme ettemme pidä paikasta. Vain dormeja, joissa peti maksaa huoneem verran! Paikka on uusi ja bilereissareille suunnattu tarjonnan ja ulkoasun perusteella. Oli siellä kattoterasilla jopa maksullista seuraa tarjolla - HOSTELLISSA!? Kävimme vähän ostoksillakin ja keisarin kanssa otimma elämämme ensimmäiset thai hieronnat. Vaati itsehillintää, jotta ei kitissyt hierojalle, kovakouraista! Mukavaa tosin oli huomata, että hierottavaa ja väänneltävääkin löytyi varsinkin selästä. Paikkasuosituksen kysyimme hostellin omistajalta, joten ainakin uskoimme valinneemme hyvin kymmenien paikkojen joukosta.

Itsepalvelu aamu/vali/yopala, rahat lippaaseen omatunnon mukaan.

Saari ja riippumatto

Tassa pitaisi sitten kirjoitella reissun odotetuimmasta ja tahan asti antoisimmasta ajanjaksosta, pitaa varmaan ihan miettia.. Sita voisi selittaa viimeiset 9 paivaa muutamalla lauseella: "Lepailtiin, luettiin, nukuttiin ja ruokailtiin hyvin. Siinapa se saaren anti oli lyhykaisyydessaan." Olisi kuitenkin suuri vaaryys teita rakkaita lukijoita kohtaa jattaa asia tuolle tolalle, tapahtuihan sita vaikka mita siella saarella lepailyn ohessa. Nahtiin, koettiin ja opittiin..

Kalastusveneita saarella.

Ensimmaisena pitaa varmaan kertoa siita, etta paratiisin porteilla pystyin munailemaan heti alkuunsa! Onni onnettomuudessa ja sain vain 24h tykyttavan sydamen, kaikki hoitui lopulta parhain pain. Mita sitten tapahtui? Oltiin kiiruhtamassa Krabilla vietetyn yuon jalkeen klo 11 lahtevaan kyytiin kohti satamaa, josta lauttamme lahtisi. Tata ennen olin tietysti etsinyt uimashortseja lapi koko Krabin, enhan ollut viitsinyt ottaa sellaisia mukaan ja matkalla ei ollut tullut hyvia viela vastaan. Palasin hostelliin herattelemaan poikia vahaa vaille 11. Siina kiireessa kaikki hoitui ihan hienosti, mutta jatin rahavyoni hostelliin ja lahdin itse lautalla merelle. JAHAS! Sita olisi mita vain muuta voinut jattaa, siella oli kaikki passista alkean, mita oikeasti en halunnut hukata, takaisinkaan ei voinut kaantya.. Paniikki paan sisalla ja aivot miettimaan, MITA NYT? Siina sitten kyselin laivan kaverilta, etta mites mun kannattais teha ja kuinka tassa kuljetaan, josko paasisin ite hakemaan kamojani. Pienella lisakustannukselle kaveri lupasi hoitaa tavarani minulle saarelle seuraavan paivan lautalla, olin hieman skeptinen, mutta turhaan. Ajattelin tulleeni huijatuksi ja olin varma, etta hostellin kaverit olivat ottaneet rahat sun muut, siina sitten odottamaan huomista saarelle ja rentoutuminen antoi odottaa itseaan. Maksoin itseni kipeaksi - vajaat 40e - saadakseni kaikki tavarani takaisin seuraavana paivana. Mikaan rahasumma ei kuitenkaan korvaa sita autuutta, jonka koin mennessani longtail boatilla lautalta hakemaan tavaraoitani ja viela sain ne. Olin sen paivan maailman onnellisin ja rentoutunein mies, makasin ja soin, nautin elamasta taysin rinnoin :)! Ihminen ymmartaa monen asian arvon, vasta kun on menettanyt sen, ensimmainen opetus (toistaiseksi myos viimeinen).

Longtailit hoitavat lautta-Jum kyyditykset.

Pitaa varmaan todeta tahan sitten, etta siinapa ne ikavat asiat olivatkin. Rentoudelle ja tekemattomyydelle allergisten ihmisten ei parane jatkaa tasta eteenpain taman blogitekstin lukemista, suuria ressin aiheita ei ole tiedossa..

Ensimmaisena paivana saavuimme arvalla saarelle ilman mitaan varauksia. Resortti, jolle paadyimme juitun ja jonkun reissarin sahlaysten toimesta, oli taysi ja nimeltaan Golden Pearl. Meitille tarjoiltiin teretulemast maljaa ja ihmeteltii, etta mihis poikia pistettais, kun ei meita haluttu muuallekaan paastaa. Ensimmaiseks yoksi meille jarjestyikin joku paikallisten tutuntutuntutun oma maja, joka oli tyhjillaan tien varressa. Sinne otimmekin matkan sivuvaunullisella skootterilla, johon oli lastattu kuski+4+3rinkkaa, keulittiin ympari! Aika hassua, paten jalkaan tuli pieni naarmu, mutta muuten vain pelastyttiin ja anurettiin. Thaimaalaisittain meista oltiin kuitenkin kovin huolissaan ja kyseltiin Paten jalan vointia. Uusi lastaus ja paasimme perille, paino piti vain jakaa oikein:) Ensimmaisena paivana meita auttoi mukavasti englantilainen Laura, joka oli asustellut resortissa jo hyvan tovin ja autteli paikallisia jollakin diililla. Pitkalti hanen ansiostaan saimme mieleisemme ratkaisut aikaan melko helposti. Thanks Laura!

Taksi, jolla keulittiin ympari.

Seuraavana paivana saatiinkiin melkosen mahtava bungalowi kahdella doublebedilla, arpa suosi mua ja sain nukkua Keisarin vieressa. Tassa vaiheessa olin erittain onnellinen, etta Pate ja Keisari olivat saaneet minut ostamaan matkaan pari pokkaria, eipa siina muuta kun riippumattoa virittelemaan. Muutamat ensimmaiset vuorokaudet menivatkin melko tehokkaasti valilla bunga-ravintola-riippumatto, alle 2% varaukseen kulutetut akut alkoivat latautua kuin huomaamatta.

Tulipa siina samassa resortissa tutustuttua heti alkuunsa majakylan pariin muuhun suomalaiseen. Vellu, joka oli jamahtanyt jumille jo hyvaksi toviksi kertoili vahan saaresta ja sai meitin juttelemaan vahan paikallistenkin kanssa. Mika sai mieleen tulvahtamaan mahtavan kotimaan, silla puheesta sointui raikas pohojanmaalainen tuulahdus. Mainittakoon, etta kalassa ollessamme Mika oli ainut kalamies ja nosti ainoana kalan, joskin sekin oli paikallisten mielesta lahinna hymyilya aiheuttava 'gekkofish', ei tullut barracudaa ei! Kalaan meitit paatyi siis Jumilla pari kk vuodessa asustelevan kalamies-Pentin kanssa, tunnelma oli kohdallaan kun lahdettiin ennen aurinkoa merelle longtaililla uittamaan Rapalan magnumeita. Pentin kertomat tarinat olvatkin sitten jo ihan toinen juttu, joita voi Suomessakin lukea kirjasta "Farangi ei koskaan opi", joka kertoo melkoista tarinaa.

Kalassa Pentin kanssa.

..Melkoisen vaikea pukea tuota aikaa tahan sanoiksi. Taidan antaa tajunnan virrata yha, ehka myohemmin pyrin kronologiseen tai muuten jarkevaan dokumentoitniin, tai sitten en.. Aika menetti merkityksensa parissa paivassa. Kellonaika ja paivat unohtuivat, oli kuin olisimme olleet aivan toisella matkalla, kuin milla olimme olleet ennen paratiisisaarta.

Keisari vahtii valtakuntaansa.

Saimme jarjestettya meille laskut resorttimme raflaan ja paasimme pian vapaaksi rahan kantamisestakin. Se tunne joka tulee silloin, kun astelet pihamaalla ja resortin kaverit huutelee nimella ja kyselee tarviiko jotain, onko nalka yms., on metka! Pyykkien pesu ja bungan siivouskin olivat hoidossa,  raskain itselta vaadittu toimi oli ruokapoytaan siirtyminen. Se tosin hoitui kuin itsestaan myos, silla paikallinen ruoka maistuu mahtavalta! Oli ilo syoda kokonaisuudessaan 2-3e herkkuaterioita.

Paikallisessa 'selipubissa' kavimme Vellun paikallisia tuttuja moikkailemassa. Paikan pitaja Mod puhui jo suomeakin muutamia sanoja, jopa suomenkielinen haastatteluni on dokumentoitu videolle. Paikallisten ja saarella pidempaan asuneiden kanssa puhuttuamme oli pakko myontaa, etta sinne jamahtaminen ei ollut ihme. Aika tosin juoksee juoksuaan, eika siita kannata nillittaa niin kuin madventures tekee. Mikali paikka joskus on liian ruuhkainen, on maailman merilla uusia saaria. Toistaiseksi voin kuitenkin lampimasti suositella saarta kaikille lukemisesta, auringosta, syomisesta, riippumatoista ja tahtientuijottelusta pitaville. Todellisia ruuhkia ei ole odotettavissa ennen kuin lautta rantautuu saarelle suoraan, nyt Koh Lantan lautalta on jaatava longtailien kyytiin kesken matkan, mikali mielii Jumille. Longtail kyydit muualtakin ovat toki mahdollisia, niita kylla kulkee!

Rauhaisa resorttimme.

Meidan oma paikallinen oli hieman erilainen, kuin mihin olin Suomessa tottunut. Baareja hieman vahemman rakastavana yleensa pysyn niista poissa, sekin asia tosin muuttui Jumilla. 10m rantaviivasta hiekalle levitetyt tyynyt, bambualustat ja matala poyta olivat miljoo, jossa makoili vaikka pidempaan merta kuunnellen ja tahtia katsellen. Menon liikaa rauhoittuessa oli 5m paassa bambuista tehty keinuva 'lava', jossa tyynyjen keskella mahtui rentoutumaan 5-10 henkiloa. Keinu leijaili n. 20cm irti maasta tuudittaen siina tyynyjen ymparoimat ihmiset keskustelemaan, tai katselemaan tahtia leppoisan musiikin soidessa. Oli vaikea kuvitella parannuksia, eika niin raskaita ajatuksia olisi jaksanut ajatellakaan, oli parempi vain olla.

Paikallinen ja sen kaunis jouluvalo.

Viikon vietettyamme saarella tunsimme olomme niin energiseksi, etta uskalsimme ottaa jopa skootterit alle. Otimme ne kuudeksi tunniksi alle, siitakin ajasta 4 tuntia olimme ajamatta ja silti ajoimme saaren jokaisen taipaleen. Tieta saarella onkin yhteensa varmaan 10km, jonka varressa on kuitenkin kolme pienta kylaa. Kaksi kylista on islamistisia ja yksi buddhalainen. Ottaen huomioon saaren pienuuden ja vahaisen ihmismaarana oil hauska huomata, etta kaikki kulkivat skoottereilla, joita oli enemman kuin suomessa varmaan yhteensa. Talla reissulla kavimme toistamiseen syomassa 'maailman parhaita hampurilaisia' Big mama hollandin luona. Mama on saaren ensimmainen farangi, joka muutti sinne aikanaan miehensa kanssa. Miehen surulliseen poismenoon liittyy myos hilpeampi yksityiskohta, joka johtuu paikallisten napsakammasta koosta. Papaa tuhkattaessa saarella hanen jalkansa olivat polvista alaspain jaaneet polttouunin ulkopuolella, silla lahes 2m pitkia farangeja ei ollut otettu huomioon krematoriota suunniteltaessa. ..no asiaan takaisin. Mama ei varsinaisesti itse pida ravintolaa, vaan kokkina haaraa 'Ba'. Ravintola on Maman olohuone ja han auttelee satunnaisesti kyokissa, keskittyen lahinna viljelemaan loputtoman sarkastista huumoria asiakkaille. Kuittailun maaralla ei ole rajoja, mikali siihen leikkiin Maman kanssa haluaa lahtea! Ring tam restaurant Koh Jumilla kannattaa siis lisata seuraavan matkan kohteisiin juuri nyt.

Ranta tuli vastaan ajellessamme.

Mama naurattaa Patea ja Keisaria. 

The hampurilainen

Tassa viela mieleen juolahtaa aktiivisuuspaissamme tekema snorklausreissu. Lahdimme kiertaman muutamien 'lahella' olevien saarten rantoja ja maisemia. Korallien paalle laskeutuminen ja keskelle sateenkaaren vareissa loistavia kaloja sukeltaminen on kylla lahella sydanta. Oli silti mukava pysya pinnan tuntumassa kalojen kanssa, silla 4m alaspaina pohjassa oli jokaisella rannalla tuhansittain merisiileja, jotka olisivat varmasti halunneet pistaa meittia piikeillaan. Sukeltamisen kipinaa tama lisasi minulla entisestaan ja saatan surffauksen ohelle koittaa sahlata itselleni open water sukelluslisenssin reissun aikana. Tao jaakoon valiin toistaiseksi, koska suuntaamme Kambodzaan ja Laosiin seuraavaksi. Takaisin etelaan tullessa joko Thaimaa tai Indonesia saa toimia tukikohtana sukelluksilleni, suunnitelmat jaakoon viela auki, eihan sita sovi kahlita itseaan!

Evastauko

Viela pitaa mainita, etta Vellu, Mika, Meow, Mod, Ulla(norsk) ja Gru(norks) olivat osaltaan tekemassa saaresta parempaa paikkaa meille yhdessa. Ihmisten kohtaaminen jopa minun olemattomalla kielitaidolla ja mollottamisella palkitsee.. Big Mama Hollandiin ja Penttiinkin palaamme varmasti monesti jutuissamme ja ajatuksissamme.

Mika ja Vellu lahdossa saarikierrokselle.

Ulla kuistillaan. 

Meow ja Mod kotonaan/ravintolassaan.

Tata kirjoittelen nyt takaisin Krabille palattuamme ja saatan Jumin tapahtumiin palata viela tuonnenpana lisaa. Akut taynna leikimme sivistavamme itseamme ja suuntaamme myos Angor Watin raunioille, seuraavaksi oletan levittavani riippumattoa pidemmaksi aikaa Laosin puolella, levanneena elama hymyilee, kokeilkaa!

Oiskohan se sitten yobussia bankogiin huomenissa!

ps. Syotiin pizzat ystavanpaivan kunniaks.

Takaisin Krabissa ja matka jatkuu.

Koh Jum

Singapore, bussi, Malesian raja, toinen bussi, kolmas bussi, neljas bussi, taksi, kavellen rajan yli Thaimaaseen, pikkubussi (paku), viides bussi, skootterikyyti ja Krabi. Jalkeenpain oli mukava huomata, etta Singaporesta olisi lahtenyt myos suoria bussilinjoja Krabille. Olisivat varmaan olleet ylimalkaisen kalliita. Turha jossitella. Nyt ainakin tietaa matkustaneensa. Asenne ja tunnelma sailyivat olosuhteisiin nahden hyvana koko matkan, ja osaamme taas hieman enemman arvostaa bussiaikatauluja ja kiinteita hintoja kotimaassa. Pidemman paalle jokaisen bussimatkan hinnasta taisteleminen alkaa suomalaiselle kayda luonnon paalle. Kun ennakkotiedot matkan pituudesta ja kohteesta ovat heikot, on todella vaikea arvioida milloin farangia huijataan enemman tai vahemman. Ja yleensa huijataan. Jos jotain opimme, ensimmaisen hihastanykijan matkaan ei kannata hypata.

Matkankohde Krabi oli siis viimeinen valietappi ennen siirtymista lautalla Koh Jumin saarelle. Saarelle, jolla viihdyimme yhdeksan paivaa akkuja lataillen kaukana stressaavasta halysta ja paallekayvista kauppamiehista. Saari oli juuri sopiva sekoitus luksuslomakohdetta ja autiota saarta. Harvaan asutulla Koh Jumilla oli kolme paikallista kylaa ja reilusti yli kymmenen tayden palvelun lomakylaa. Palvelut lahella, mutta koska tahansa oma rauha oli viiden minuutin matkanteolla saavutettavissa. Itselleni tosin lomakylan edustalle viritetty riippumatto oli aivan riittavan ylhainen ja rauhallinen. Samoin koki arvoisa hovivakeni Jussila ja Virta. Yli kymmeniin metrheihin venyva matka takaisin ruokapyotaan olisi kuumassa ilmanalassa voinut aiheuttaa turhaa rasitusta.

Paavo tyon touhussa

Rutiininomaiseksi paivaohjelmaksi Jumin saarella muodostui hyvin syodyn aamupalan jalkeinen riippumattoon jamahtaminen paivan kuumien tuntien ajaksi. Ajan kuluksi varattiin laadukasta proosakirjallisuutta. No nalkahan siina aina lopulta yllatti, joten edessa oli paluu ruokapoytaan ja paivan aivojumppa. Ruokalista on pitka ja sisaltaa vain hyvia vaihtoehtoja. Pitkan lounaan jalkeen kukin valui lopulta takaisin riippumaton turvaan, jonka jalkeen oli vuorossa vapaavalintaista toimintaa. Vuoroveden korkeuden seuraaminen seka auringonlaskun odotus saavuttivat joukossamme suurta suosiota. Toiset jaksoivat viela kannatella kirjaa kasissaan.

Punaisen auringon laskettua sijoilleen oli usein suihku tarpeen. Iho ja hiukset olivat suolavedesta tahmeat ja iltasin oli mahdollista sailya hikoamatta ehka jopa tunteja. Viilea (huomaa konteksti, "viilea") iltatuuli sailytti raikkauden iholla pidempaan, kuin paivan kuumuus. Usein iltajatkui iltaa istuen vaihtelevassa seurassa vaihtelevassa paikassa. Usein kuitenkin oman lomakylan ravintolassa illallisen ajan ja mahdollisesti pubin puolella myohemmin illasta. Tata rutiinia rikoimme enemman ja vahemman. Radikaalinpia tempauksia olivat eras aamuinen kalastusretki, paivan kestanyt snorklauskierotajelu laheisilla saarilla seka skoottereilla suoritettu saaren ympariajo.

Pidemman vierailun positiivisimpia puolia on ehdottomasti sosiaalisten suhteiden kehittyminen. Jo ensimmaisina paivina tormasimme suomalaisiin Velluun ja Mikaan. Vellu voisi kertoa lisaa sosiaalisten suhteiden kehittymisesta. Han oli saarella toista kertaa ja nyt jo yli kuukauden yhtajaksoisesti. Ystavyyssuhteita saarelaisiin oli jo tassa ajassa ehtinyt kehittymaan useampia. Myos Mika matkasi omin nokkineen pitkin kaakkoista Aasiaa jo monetta viikkoa. Nama toverit muodostivat keisarilliseen seurueeseemme erinomaisen taydennyksen koko saarellaolon ajaksi. Muuta seuraa saarella olivat muun muassa kaksi norjalaista neitoa, seka Vellun suhteiden ansiosta paasimme jutulle myos paikallisen vaen kanssa. Tapasimme myos suomalaisen kalamiehen Pentin, joka viihtyy saarella muutaman kuukauden vuosittain. Hanen johdollaan paasimme jo mainitulle aamuiselle kalastusretkelle. Hanesta ja muista saaren lansimaisista sankareista raportoi tarkemmin ystavamme P. Virta omassa blogissaan.

Meidan jengi. Kuvasta puuttuu hovikuvaaja Virta.

Puolentoista viikon lomasta jai erinomaiset muistot. Lomakylamme palvelu ja ystavallisyys oli vertaansa vailla. Oli upeata tulla tervehdityksi omalla nimellaan astuessaan ravintolaan. Tilaukset menivat laskulle, joten lompakkoakaan ei juuri tarvinnut kannella. Haimme rauhaa ja saimme rauhaa. Yhdeksan paivan laiskottelun jalkeen oli jo mukava lahtea jatkamaan matkaa. Parhaillamme vietamme aikaa jalleen Krabin kaupungissa. Seuraavaksi aiomme Kambodzaan ihmettelemaan isoja temppeleita. Edessa on siis jalleen pitka siivu matkustamista, ja pitaa opetella uudestaan pitamaan arvotavaroistaan kiinni. Koh Jumin rauhan jalkeen sekaan ei ole enaa itsestaanselvyys.

Malesia paivassa, been there done that.

Otsikko kuvaa jokseenkin meitin reissua halki mahtavan Malesian. Paljon nahtiin ja paljon missattiin, mihinkaan ei silti keskitytty. Ajatukset lenteli jo paratiisisaarella tassa vaiheessa matkaa, Malesia oli vain pakollinen paha meidan ja koh Jumin valilla.

Paikallinen bussi vei meitin kivasti Singaporesta Johor Bahrun bussiasemalle, rajallakaan ei sen kummempia odotuksia ollut. Asemalla tormasimme johonkin, jonka olemassaolosta emme tienneet - 24/7 elava markettiravintalobussiasematoritoimistopankkikompleksi. Mc Donalds tarjosi meitille ilmaisen wifin ja saimme aikamme kulumaan melko rattoisasti, kunhan olimme katselleet kojujen tarjonnan lapi. Paras diili meille osui 22 lahtevaan yobussiin Butterworthiin, joka sijaitsee jo melkoisen korkealla Malesiassa. Bussi oli suurinta luksusta, mita olin koskaan busseilta nahnyt, vain kolme paikkaa per rivi ja jaloille sai nostettua oman tuen tayttamaan runsasta jalkatilaa ja se bussi oli UUSI.

Paiva siina piti paistatella sitten pitkin bussiasemaa, hauskinta antia olivat paikalliset ihmiset. Nama hymyilivat, nauroivat ja heiluttivat meille iloisesti. Kaupunki on kuitenkin melkoinen liikenteen solmukohta, mutta tunnuimme silti olevan enemman kuin harvinainen naky.

Bussin ylellisyytta.

Heiluttelemassa paikallisille.

Kuski paatti sitten tulla myohassa ja aiheuttaa meille meloista kuumotusta, vaikka kaikki vakuttelivat bussin olevan tulossa. Olihan kyseessa viimeinen bussi siihen suuntaan ja jo lippujen kanssa oli tullut pienta hamminkia:) Ostamiltamme paikoilta oli nimemme sutattu yli ja kirjoiteltu muuta paalle.. hammennyksen jalkeen meidan paikat loydettiin, ne oli vain "sattumalta" muuttuneet ja yksi meistaistui yksinaan edessa ja toiset takana.. Pate sai etupaikan pitkaa tikkua vetamalla. Talla matkalla naimmekin jo melkein koko Malesian, ajettiin maa etelasta pohjoiseen moottoritieta pitkin.

Klo 06xx Butterworth ja bussiasema. Vasyttaa!

-Okei pojat, mitas sitten?

-Vasyttaa, mennaan Penangiin ja nukutaan..

-Ei me saada aamusta huonetta heti, katsotaan ennemmin, meneeko joku bussi pohjoiseen, tai perati suoraan Thaimaan puolelle. (Halusin paratiisiin, ei olisi aikaa tuhlattavaksi!)

-Hmm.. no okei, katotaan oppaista vaha helppia.

Mitaan ei oikein loytynyt ja vasymys painoi mielta, ei ollut selvia ohjeita ja paat oli jumissa. Riivaajat olivat kaupitelleet jo takseja ja busseja jokaiseen mahdolliseen paikkaan, olimme kieltaytyneet kohteliaasti. Lopulta olisimme halunneet ottaa yhden bussin pohjoiseen ja kun 10min jalkeen kysyimme tarjoajalta, oli se kuulemma jo taysi, siis MITA!? tayttyi aamulla kuuden maissa.. okei.. jatkuu..

-HEI! Tassa on pienet ohjeet, kaytetaan naita.. HEIHEI! tossa on bussi siihen kaupunkii, josta paasis taas pitemmalle.. ei naemma oo suoria yhteyksia. Mennaan!

-Okei.

-Akkia nyt, se lahtee minuutin paasta!

Liput luukulta ja kohti Alor Setaria. Ylellinen vip bussi vaihtui paikalliseen metallikasaan, joka kuitenkin vei perille jo kohtuullisen vasyneen seurueen. Olimme taas lehempana thaimaata ja matkustaneet/odottaneet busseja vasta n.22h.

22h takana, Keisari nukkuu.

Oltiin jo ihan seipaat kun saavuttiin Alor Setariin paikallisten kanssa joskus puolilta paivin kaiketi. Ensin meita koitettiin jattaa "Keskustaan", kunnes saimme kielitaitoisine selitettya muille kielitaitoisille, etta haluttais bussiasemalle ja jatkaa matkaa. Enaan maita ei voinut pysayttaa mikaan! Ilman paratiisin tuoksua nenissamme olisimme uuvahtaneet jo hyva tovi sitten. Kuviakaan ei tullut enaa otettua matkalta, paitsi pate, kun oli niin haastavaa tsempata itsea jatkamaan:)

Asemalla saimme pienella selvittelylla ymmarryksen etta vielakaan emme paasisi yhdella kyydilla rajanylityspaikalle, SIIS MITA?! Huumori oli keveaa ja hymy kaikkien huulilla, tassa vaiheessa alkoi taas naurattaa, vaikka vasy painoi. Otimme kuitenkin noyrasti paikallisbussia kohti Changloonia, joka oli kuulemma ihan hoodeilla. Matka ei ollutkaan enaan niin pitka ja paasimme tosiaan perille, josta olisi vain pieni matka taksilla rajalle. Kavimme vetamassa intialaisten katuraflassa currya aamu/paiva/valipalaksi ja otimme vihdoin taksin rajalle, 10min kyyti maksoi 5e.

Olimme onnesta soikeina paastyamme rajalle oikeasti, olihan takana yli 30h matkaamista. Tiesimme etta rajan takana meidan tulisi viela edeta hieman ennen sopivaa leiripaikkaa. Itse elattelin viela toiveita koh Jumista samana paivana, toiset eivat olleet niin toiveikkaita. Kavelimme rajalle, ihmettelimme ja lopulta loysimme toimiston, josta irtoaisi maahantulokortit. Jatin rinkkani ja menin hakemaan kortteja, tungin itseni sisaan (sinne ei oikeasti mahtunut) toimistoon, jossa oli huuto ja meininki tapissa. Ensin seisoskelin suomalaisittain hiljaa ja kiltisti, kunnes huomasin kaverin, jolla oli juuri saatuja kortteja kadessa. Etuilin harskisti ja kysyin miehelta asiasta.. kaveri puhui englantia ja ymmarsi asiani! Siita sitten huuteli toimiston tytoille asian thaiksi ja ojensi minulle kortit ohi 40 hengen jonon, KIITOS! Kortteja tayttamaan poikain kanssa ja sitten jonottamaan passintarkastukseen.

Sita luulisi etta 10m jono olisi simppeli homma ja olisimme rajan yli ihan tussa tuokiossa. Aina asia ei kuitenkaan ole sita milta nayttaa ja niin kavi nytkin, jono vaikutti tarkastelun jalkeen enemmankin, armeijasta lainatuin termein, haropallolta. Paikallisittain tonimalla, sikailemalla ja vietavasti pinnaa venyttamalla paasimme yli kahdessa tunnissa. Kaksi tuntia 10m matkaan ja valvomista tosiaan melkoinen putki takana, hymyilimme! Olimme siis Thaimaassa ja suuntaisimme rahan hankinnan jalkeen Sadaosta Hat Yaihin. Tama olikin ensimmainen helpotus pitkaan aikaan, pankkineiti neuvoi halvan ja nopean paikallistenkin kayttaman minibussin oven vieresta. Onnea kesti aina Hat Yaihin asti, jossa piti taas pohtia asemalla seuraavaa siirtoa.

Okei, hylkasimme riivaajien kalliit tarjoukset Krabin busseista heti alkuunsa, eihan sita halua tarttua ensimmaiseen vaihtoehtoon. Virhe! Tutkittuamme miten paasisimme Krabille, josta paasisi lautalla Koh Jumille, huomasimme bussien olevan taysia, paitsi viiden aikaan lahteva. Ilmastoidut vip bussit olivat jo menneet silloin ja se jai ainoaksi vaihtoehdoksemme lopulta, taas piti kuluttaa aikaa asemalla ja sen liepeilla. Saastimme kokonaiset 3euroa talla toilailulla ja halulla kayttaa paikallibussia, autenttisuus saisi tasta lahtien jaada muille!

Bussi kuitenkin vei meidat lopulta aina krabille asti ja siina kesti 5-6tuntia, poikkesimme jokaisessa kylassa ja kylan kaltaisessa paikassa matkalla. Metsaa nakyi ja ilta pimeni, lopulta olimme kuulemma krabissa joskus klo 23 ja meidat jatettiin kadun varteen, joka ei todellakaan ollut kaupungin oloinen. Vasymyksesta ja 36h matkustuksesta huolimatta emme jaksaneet ressata, silla mopotaksit olivat "sattumalta" kytiksessa. Tinkaamaan ei alettu, 60bahtia kouraan ja 7km matka kylille 3 skootterin kyydissa, majapaikka alle ja unille! Itse toki nukuin poydalla, jossa oli pehmikkeena pari peittoa.

Tassa vaiheessa olimme jo saaneet tietoomme, etta Koh Jumille paasi vain kerran paivassa isolla lautalla ja se lahti n. klo 11, joten paratiisin porteille asti paasimme yhdella rykaisylla.

Oli aika vaipua ansaittuun uneen.. jatkakaamme levon jalkeen.

Huomenta Suomi ja Singapore!

...koh poh.. rats piz pum...

Josko sita sitten lopettais radiohiljaisuuden, akut on taynna taas ja voi kirjoitella. Mistahan sita aloittais, haa.. kai se pitaa kertoa vaha kaikesta, kun kerran joku tata lukee(lukeeko?:)

Singaporeen lennettiin, vanha juttu, tiesitte jo. Siella laskeuduttiin budjettiterminaaliin yolla...

Paastiin sittenkin lapi, jeh.

-When does the train or bus go to the city?
-At morning..
-wtf?! clock is only something about 0100.
-Taxi is xxx dollars.
-Ok we wait till the morning, thanks!

Siella sita sitten istuttiin ja odotettiin aamua, hyva kahvila auttoi asiaa ja paastiin jo vaha ennen kuutta paikallisella metrolla kylille.

Nightmarketilta ostettu 6nihmt ei toiminut, havisin jokaisen pelin:(

Siella sita sitten Singaporessa vaellettiin pitkin katuja hostellin perassa, taytta oli! Aamupalakin huitastiin naamariin kuuden aikaan aamusta ennen unia, oli tujua ja vatta kiersi. Tosin kierron jalkeen oli taas kuosissa. Paikat oi tays, koska illalla olis kiinalainen uusi vuosi, sepas sattui. 70% singaporesta on Kiinalaisia, joten menoa oli odotettavissa:) Lopulta loydettiin 'gethau' jossa oli tilaa dormissa.. oltiin jo lahossa sieltakin pois, kun sanoi ettei paasta meittia huoneisiin ennen puolta paivaa, kello oli jotain 0800. Sanottiin asiasta ja saman tien ovet aukesi, oli reilu meitille, haluttiin meinaan nukkua heti! Otettiin vahan  unta alle sitten kylille myohemmin. Kaupunki oli ihan tyhja paivalla! siis tyhja! Liikkeet oli kiinni ja kadut autioita, iltaan valmistauduttiin.

Illalla otettiin metro chinatowniin ja ymmarrettiin asioita uudella tavalla. Elamani pahin tungos, olipa hassua. Lahdettiin valumaan virran (ei pate, hihi) mukana korttelien sekaan ja tunnelma nousi. Haju valtasi sieraimet, melu taytti korvat ja ulospaasya ei ollut, oli pakko edeta hiipien ihmisten puristuksessa. Omaan suuntaan pystyi vaikuttamaan vain hieman, suuret hauikset auttoivat asiaa toisinaan.

Tunnelman ollessa viela lapsi.

Soimme myos reissun toivorikkaimman mahansekoittajan sina iltana. Jaahtyneet jamat tiskilta alle eurolla, halpaa oli. Annokset olivat vielapa mukavan makuiset ja riittavan suuret, joten selvitessamme ilman ripuleita voimme sanoa tehneemma hyvan diilin. Illan kohokohtana oli varmasti ilotulitus keskiyolla, jota meilla ei ollut toivoakaan paasta nakemaan hyvin. Valuimme paanayttamon tuntumaan puolen aikaan ja ihmisia oli tarpeeksi:) Raketit ammuskeltiin komeiden paukkeiden saattamana taivaalle, osallituimme kuunnellen ja kajastuksia katsellen.. Paikallisista papateista tosin paasimme nauttimaan lahelta, koko katu pomppasi ilmaan, sikalaisilla on erilaiset paukut kun meitilla.

Mauton/maukas muovipuu.

Ei kai sita enempaa suurta tarinaa ole Singaporesta, sita tavallista.. hanakasti halusin sielta pois, kohti viela tuntematonta saarta, jonka olimme paattaneet kohteeksemme! Yksi yo ja ylos siis, kohteena Johor Bahru Malesian puolella, josta kuulemma saisi kivasti yobusseja lahelle Thaimaan rajaa.

Viela pari kuvaa ja sitten kirjoittamaan tarkemmin muistissa olevia seikkailuja.

Keisari ja kaverit.

Kauneimmat karmit koskaan.

Komeita maisemia.

Singapore 30 tunnissa

Ensimmainen askel ulos lentokoneesta Singaporen lentokentalla oli fantastinen. Suorastaan kliseisen lammin ja kostea tuulahdus valahti kasvoillemme. Tata oli odotettu. Lento sujui jopa hieman tavallista paremmissa merkeissa. Ammattimainen lennonvaraajamme P. Virta oli onnistunut jalleen mahdottomassa tehtavassa ja penkkirivimme oli koneen hatauloskaynnin kohdalla. Aasialaisella mittapuulla pitkille miehille iso jalkatila tuotti ehka hieman eparationaalisen suuren ilon. Rento tunnelma jatkui koko lennon ajan ja neljan tunnin pyrahdys hurahti yhdessa hetkessa.

Saavuimme Singaporen lentokentan budjettimatkaajille markkinoituun terminaaliin. Tyyli oli hieman askeettinen, hyvin keltainen. Kello oli suurinpiirtein yksi yolla, ja nopeasti selvisikin, etta kahdenkymmenen kilometrin paahan Singaporen keskustaan ei olisi asiaa ennen puoli kuutta, jolloin ensimmainen maanalainen ampaisi liikkeelle lentokentan alta. Edessa oli yo lentokentalla, joka sujui viihtyisasti kahvia ja teeta horppien ykkosterminaalilta loytyneessa ravintolakahvilassa. Hong Kongista mukaan tulleelle 6nimmt-korttipelille loytyi todellista hyotykayttoa. Jostain syysta pelin erikoiset saannot aiheuttivat joka kerta pelaajalle P. Virta ylivoimaisen voiton. Samalla J. Torkkeli kulki tappiosta toiseeen K. Jussilan joutuessa lahes sivustakatsojan rooliin.

Paiva siis alkoi varhain aamulla metrolla Singaporen keskustaan. Takana oli kullakin puolesta tunnista tuntiin hyvia younia lentokoneen laatuvuoteissa ja keisarilla muutama kirveleva tappio korttipeleissa. Kaupungin keskustassa alkoi villi hostellimetsastys. Nukkumaan teki kovasti mieli, mutta moni hostelli tuntui olevan taysi tai liian kallis. Kiinalaisen uudenvuoden juhlat olisivat kiinalaisenemmistoisen Singaporen China Townissa jo samana iltana. Osui matkalle yksi kaikki mittapuut alittava murjukin. Lopulta parin tunnin vaeltelun ja erittain autenttisen aamupalan jalkeen loysimme riittavan mieleisen paikan Kaupungin pohjoisosista. Kello oli luokkaa kahdeksan aamulla ja saimme neuvoteltua itsemme dormiin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Saimme siis tavallaan puolitoista yota yhden hinnalla. Nukuimme maittavasti aina puoleen paivaan asti.

Loppupaivan ohjelmaan kuului vaatimaton kaupunkikierros yhdessa maailman turvallisimmista suurkaupungeista. Singapore osoittautui monipuoliseksi seka -kulttuuriseksi kaupungiksi. Muuten kovin lansimaisesta kaupungista loytyy jattimaisten hotellien ja ostoskeskusten lisaksi China Town, Little India seka Arab Street, jotka ovat kaikki omia pienia nahtavyyksiaan. Niita kuuluisia kaupunkeja kaupungin sisalla. Kuumahan siina kavellessa tuli, mutta oli suorastaan ilo hikoilla. Olimme paasseet kesaan.

Paivan mittaan ajatus suurkaupunkien vilskeesta poistumiseen senkuin voimistui. Lopullisen arkun pikaiseen poistumiseen loi uusi tippi. Hostellissamme tapaamamme suomalainen Aki kertoi Andamanian merelle olevan piskuinen ja viela suhteellisen tuntematon saari nimelta Koh Jum. Kuuemma todellinen lekottelusaari, jonka resorteissa on erittain miellyttava palvelu. Yhteyshenkilostamme Koh Taolla ei ollut yhakaan kuulunut mitaan, joten uusi maaranpaa syopyi tiukasti keisarillisen seurueemma takaraivoihin. Paatimme myos karistaa Singaporen polyt jaloistamme jo seuraavana paivana. Singaporesta jaisi positiivinen kuva, mutta tekemista olisi toki riittanyt viela moneksi paivaksi. Ajankohta vain oli vaara.

Samana iltana otimme viela osaa Kiinalaiseen uudenvuoden juhlintaan Chinta Townissa. Mieleen jai ehka tiivein tungos, jossa olen ikina kavellyt. Siina oltiin kylla pahimmillaan taysin vakijoukon armoilla. Muuten meno muistutti jossain maarin tavanomaista ruuhkaisempia markkinoita. Kauppiden huutelu ja vaentungoksen molina kilpailivat huomiosta. Paikalla oli myos silmiinpistavan paljon lansimaisia turisteja.

Aikaisemmin uhosin Singaporen myrskyista, jotka osoittautuivat toistuviksi sadekuuroiksi. Niita oli esiintynyt pitkin paivaa, ja juhlahumuun sopivasti myos illalla sateli varsin mukavat sadekuurot. Monsuunikauden iloja. Loppujen lopuksi maran ja ahtaan illan kruunasi erittain aanekas ja mahtipontinen ilotulitus, jota emme ikava kylla nahneet. Kuulimme kylla. Palasimme vasyneina hostellille jo kovin odotetuille yojunille, jotka valitettavasti tallakin kertaa jaivat hieman vajaiksi.

Kiinalainen uusivuosi oli nyt koettu. Meille se ei tarjonnut kovin erikoista elamysta, mutta myonnan, etta oma asenteemmekin oli kaikin puolin passiivinen. Toisaalta mieleton vaentungos ja turistien massat tarjosivat heikosti tartuntapintaa paikalliseen juhlintaan.