Rommia Skandinavian bakeryssa, Vientian
Vientianesta pidin jo ennen sinne menoa, onhan sen nimi kaunis ja pienet pääkaupungit ovat söpöjä. Vaikka palelimme ja kastuimme kolme päivää vientianessa, haluan sinne mieluusti takaisin;) kuten Keisari kertoi, söimme erittäin hyvin ja pelasimme tarpeeksi korttia. Enemmän on kuitenkin ajatuksia päässä juuri taakse jääneestä vang viengistä, joka on laosin backbacker-kohde nro. 1. Mikään ihme se ei kyllä ole, kun näkee paikan maisemat ja harrastusmahdollisuudet. Vielä sopivat hinnat tähän päälle ja kylä imee porukkaa läheltä ja kaukaa. Söimme päivittäin subin kokoisia täytettyjä patonkeja eurolla, sekä muita länkkäriruokia puoli-ilmaiseksi. Parasta taisi olla tuuman paksuinen banaanipannukakku suklaasiirapilla; huono omatunto tulee jo ajatuksesta;)
Maisemia parvekkeelta, Vang Vien
Majoitus maksoi tällä hetkellä 4-8e/huone, huoneen jaon ansiosta mekin nukuimme joki- ja vuorinäkymin 3e/naama.
Korealaisten majapaikka Vang Viennissa
Huikean kätevä pitää mukana jotain pientä wlan laitosta, pystyy kirjoittelemaan missä haluaa ja uppimaan blogia wifikahviloissa. Olkoonkin, ettei puhelimilla ole ilo pitkästi kirjoittaa.. Eipä tarvi maksaa liikoja jokaiseen nettikahvilaan, jotka laosissa veloittaa minuuttihinnoin.
Olen sivistänyt itseäni myös kaunokirjallisuuden saralla enemmän kuin uskoin. Olen lukenut kohta viisi romaania. Viimeisiä sivuja viedään juuri sinuhesta ja sitten aion huikennella hobitin englanniksi.. Taitaa olla netin ja muun sähköisen lobotomian puutetta, kun tällaista alkaa tapahtua. Onneksi kotona on oma tietokone!
Takaisin oikeisiin asioihin. Kaakkois-Aasian suosituimmat (travelleri)paidat ovat kotoisin vang viengistä ja niissä lukee "tubing in vang vieng laos". Näitä näet länkkärien päällä, kaljapaitojen ohella, missä tahansa tällä suunnalla. Emme kehdanneet edes harkita kyseistä paitaa, olimme kyllästyneet niihin jo ennen Laosia;) Tubeilu, eli traktorin sisäkumilla kelluminen alas namsong, onkin paikan suosituin ja överein harrastus. 4km yläjuoksulle tuktukilla ja jokeen.. Tosin moni ei pääse ensimmäistäkään kilometria loppuun, siitä pitävät huolen kymmenet rantabaarit. Baareja on vierivieressä ja ne kalastavat asiakkaita naruilla rantaan, ilmaise shotit, liukumäet, liaanit ja muut ovat tarjolla lähes jokaisessa. Itse kelluimme koko matkan takaisin kylään ja saimme pienillä tauoilla siihen tuhlattua viisi tuntia! Joki on kuivalla kaudella hieman hidas muutamilla osuuksilla.. Huikean rentouttavaa löhöilyä. Suosittelen kaikille aamuvirkuille mahdollisimman aikaista lähtöä, sillä viereiset vuoret varjostavat jokea jo neljän jälkeen.
Tubeilupatkan alkupaa baareineen
Melonnan harrastajia
Kahlattiin skootterin kanssa, ei maksettu siltamaksua!
MC:n johtava huumerikollinen keskella
"Paaiskohan tastakin skootterilla?"
Peltopatkaa vuorten keskella
Mieleenpainuvimman tarinan meidän vierailustamme vang viengistä voi lukea paten blogista, huikeaa! Maan pikku poliisit ovat melkoisia epeleitä, ehkä asia korjaantuu joskus, halvoissa maissa on aina joitain harmeja. USKOMATONTA on kuitenkin se, että huumausainerikoksesta voidaan rangaista todistettavasti syytöntä! Eihän sitä voi enää jättää rankaisematta, kun on jo uhrattu pari työtuntia pelotteluun ja sopivan uhrin etsimiseen. Alennusta sakoista sentään tuli reilusti, koska sairaalassa tehty pissatesti todisti syyttömyyden, mutta pitäähän sitä silti rikasta valkoista sakottaa.. Melkein olisi aihetta nostaa äläkkää, siitä ei vaan täällä ole apua;) luotettavia viranomaisia kun ei ole tarjolla muissakaan asioissa edes naapurimaissa ja kuitittomat sakot kannattaa itsekin unohtaa mahdollisimman pian.. Matka jatkuu kuitenkin vapaalla jalalla, nyt ollaan jo luang prabangissa. 225km ja 6h bussilla, vuorten yli on melko hidasta tulla:)
Todistettavasti syyton
Luang Prabang, lainasin Keisarin paikkaa.
Aika paha, enää kuukausi matkaa jäljellä ja kesätyöt ja asuminen auki suomessa. Pitää uhrata niillekin asioille muutamia hetkiä kerrallaan, mutta unohtaa pian sen jälkeen:) vinkkejä saa antaa.
Täällä luang prabangissa pitäisi riittää nähtävää kulttuurin ystäville, onhan kaupunki kymmenine temppeleineen unescon maailmanperintölistalla. Illalla ehdimme poiketa muutamalla kadulla ja tori ja ravintolatarjonta olivat ainakin kohdallaan!
Temppelia, lisaa kylasta tuonnempana.
JUITUN VIIKSET !!!
VastaaPoista