Historiikki

Seuraa historiikki.

Kaakkois-Aasialaisessa suullisessa kansanperinteessä kulkee tarina keisarillisen retkikunnan vaiheista. Varmasti tiedetään, että saattue todellakin hajosi Laosissa Luan Prabangin kaupungissa. Kaupungissa, jossa retkue vietti vaivaiset kaksi (tai kolme, kansanperinne ei nyt muista) yötä. Keisari viihtyi tässä kauniissa temppelikaupungissa, mutta koska siellä oli myös melko tylsää, tahtoivat jäsenet jatkaa mitä pikimmin uusiin haasteisiin, kuten lähteviin lentokoneisiin Bangkokissa. Keisarillisen hovin jäsenistä siis K. Jussila sekä S. Ruolahti lähtivät kohti etelän lämpöä. Itse Keisari jatkoi kauemmas pohjoiseen komean pitkän blondin parrakkaan viikinkimäisen henkivartijansa kanssa.

Keisari ja henkivartija olivat niin sanotusti ihan just valtaamasta pohjoisen Laosin Luang Nam Than provinssia kiinalaisilta lainatyöläisiltä, kun kaksikon yllätti vuoriston kylmä ja julma ilmasto. Hyytävä leuto tuuli ja alle kahteenkymmeneen asteeseen tippuvat yölämpötilat saivat Keisarin laittamaan sukat jalkaansa. Perääntyminen jalkapatikoinnista oli vääjäämätön tosiasia, ja kaksikko päätti jatkaa yhden yön viluilun jälkeen rajan yli Thaimaaseen.

Tarina kertoo voitokkaasta ja tehokkaasta matkanteosta pitkin pohjoista Thaimaata sekä nopeasta Akha-heimon hallitseman kukkulan valtauksesta. Säiden jumalat olivat yhä kateellisia Keisarin mahdille ja tekivät kaikkensa häiritäkseen kaksikon voittokulkua. Pitkähihainen kolitsi ja farkut olivat kuitenkin liian vahvoja varusteita, eikä kylmä päässyt hyytämään heitä hengiltä. Tutkittuaan maastoa muutaman päivän ja todettuaan sen katselukelpoiseksi, Keisari ja komea henkivartija päättivät jättää Akha-Hillin. Piti päästä etelään.

Seurasi päivän mittainen hermoloma ja Keisari päätti rentoutua lyömällä viitisenkymmentä hole-in-one:ia paikallisella golf-rangella Chiang Rain kaupungissa.

Illalla bussi kuljetti hänet henkivartijoineen historialliseen Ayuthayahaan. Keisari oli ilmesen kiinnostunut tutustumaan tähän muinaisia raunioita pullottavaan pienehköön kaupunkiin parin tunnin matkan päässä Bangkokista pohjoiseen. Ayuthayan valtakunta oli samainen joukkio, joka ajoi khmerit aikoinaan Angkorista, ja jotka burmalaiset ajoivat myöhemmin omasta pääkaupungistaan. Erityisen kiltisti burmalaiset eivät kaupunkia soihtuineen kohdelleet, mutta onneksemme katuporansa he unohtivat kotiin, ja nyt Keisarillakin oli syytä käydä ihmettelemässä jäljelle jääneitä raunioita.

Ensimmäisen suuren haasteensa Ayuthayassa Keisari kohtasi heti bussimatkan päätteeksi. Kiero bussikuski jätti tämän ja viikinkimäisen henkivartijansa aamuviideltä ahnaiden taksikuskien armoille moottoritien varteen. Sankarillinen kaksikko taisteli kuitenkin tiensä yli moottoritien, läpi parkkipaikan ja lopulta yli ylikulkusillan ja löysi lopulta itselleen edullisen paikallisbussin.

Loppu aika kaupungissa sujui tarujen mukaan rauhaisan mukavasti. Keisarin sanotaan nukkuneen yhdessä viihtyisimmistä hostelleista, joita hän oli matkoillaan tavannut, kierrelleen ihastelemassa mittavia raunioita ja nauttineen hyvästä ruuasta. Seurue viihtyi kaupungissa niin hyvin, että lähtöä jouduttiin lykkäämään ylimääräisellä päivällä. Lopulta Keisarin ja komean henkivartijan oli kuitenkin jatkettava Bangkokin lentokentälle, sillä edessä olisi jotakin mullistavaa.

Pohjoisesta olisi saapuva hyytävän kylmä ja kaunis jääkuningatar Sini. Tämä oli tullut etelän lämpöön viettämään taukoa pohjoisen meikkivaltakuntansa hallitsemisesta. Kerrottiin myös, että keisarin komea viikinkipalvelija olisi tämän kuningattaren salarakas, ja ettei lomien yhteennivoutuminen olisikaan mitään sattumaa. Kaikesta huolimatta Sini liittyi kaksikon seuraan tehden ryhmästä entistäkin keisarillisemman.

Samoihin aikoihin syntiseltä Pattayalta oli saapunut kutsu kuningattaren sukulaiselta, jossa ilmoitettiin, että seurue olisi tervetullut viettämään lomaansa tämän luokse. Kutsu otettiin Keisarin toimesta ilomielin vastaan. Oltiinhan tästä Pattayan kaupungista kuultu jos jonkinlaisia tarinoita, ja olisi mielenkiintoista ottaa itse niistä selvää. Matka kaupunkiin sujui kivuttomasti paikallisella henkilöautolla, jota ohjasti kaksi kuningattaren tuoretta ulkomaan kontaktia. Perillä seuruetta odotti kuninkaallinen kohtelu vieraanvaraisen isännän ruokapöydässä. Keisari ja kumppanit viihtyivät Pattayalla hyvin ruokien ja mielenkiintoisen kaupungin lumoissa kertoman mukaan ainakin kolme auringonkiertoa.

Kaupunkina Pattaya muistutti paljon kertomuksia. Paikallisista hieromalaitoksista saattoi haistaa taka-ajatuksia myyjien ja asiakkaiden puhtaista motiiveista. Ravintoloissa oli jostain syystä usein suhteettoman paljon naistyöntekijöitä, jotka - outoa sinänsä - tuntuivat nauttivan yksin yksin tanssimisesta muuten tyhjillä lavoilla. Tanssitaidoissansa ei ollut Keisarin mielestä juuri kehumista. Osa työntekijöistä taas tuntui saavan palkkansa biljardin peluusta ja toiset kadulla seisomisesta. Erikoinen paikka, mutta eittämättä mielenkiintoinen.

Ainutlaatuisuudestaan huolimatta, tai sen ansiosta, Pattaya miellytti selvästi monia. Erityisesti Keisari havaitsi suuren Venäjän voimakkaan läsnäolon kaupungissa. Hän jopa erotti usein kyrillisiä aakkosia useiden paikallisten ravintoloiden ruokalistoilla. Muitakin matkaajia kaupungissa oli runsaasti aina lapsiperheistä ja rakastavaisista yksinäisiin ja vähemmän yksinäisiin miehiin. Kaikki tuntuivat löytävän jotain Pattayalta.

Ehkä parhaiten säilynyt kuvaus retkikunnan vaiheista Pattayalla on säilynyt kuitenkin parrakkaan komean henkivartijan rustaamista muistiinpanoista.

Kansanperinne kertoo, että jätettyään Pattayan kaupungin taakseen, kuninkaallinen seurue suuntasi takaisin Bangkokin lentokentälle ja sitä kautta lensi muille maille, eikä heitä sen koommim (tai ainakaan muutamaan viikkoon) ole Thaimaan maaperällä nähty.