Huumerikolliset vang viengissä

Aika ottaa taas kirjoitusvälineet esiin ja miettiä mitä sitä on taas puuhailtu ja millä mielellä.

Rommia Skandinavian bakeryssa, Vientian

Vientianesta pidin jo ennen sinne menoa, onhan sen nimi kaunis ja pienet pääkaupungit ovat söpöjä. Vaikka palelimme ja kastuimme kolme päivää vientianessa, haluan sinne mieluusti takaisin;) kuten Keisari kertoi, söimme erittäin hyvin ja pelasimme tarpeeksi korttia. Enemmän on kuitenkin ajatuksia päässä juuri taakse jääneestä vang viengistä, joka on laosin backbacker-kohde nro. 1. Mikään ihme se ei kyllä ole, kun näkee paikan maisemat ja harrastusmahdollisuudet. Vielä sopivat hinnat tähän päälle ja kylä imee porukkaa läheltä ja kaukaa. Söimme päivittäin subin kokoisia täytettyjä patonkeja eurolla, sekä muita länkkäriruokia puoli-ilmaiseksi. Parasta taisi olla tuuman paksuinen banaanipannukakku suklaasiirapilla; huono omatunto tulee jo ajatuksesta;)

Maisemia parvekkeelta, Vang Vien

Majoitus maksoi tällä hetkellä 4-8e/huone, huoneen jaon ansiosta mekin nukuimme joki- ja vuorinäkymin 3e/naama.

Korealaisten majapaikka Vang Viennissa

Huikean kätevä pitää mukana jotain pientä wlan laitosta, pystyy kirjoittelemaan missä haluaa ja uppimaan blogia wifikahviloissa. Olkoonkin, ettei puhelimilla ole ilo pitkästi kirjoittaa.. Eipä tarvi maksaa liikoja jokaiseen nettikahvilaan, jotka laosissa veloittaa minuuttihinnoin.

Olen sivistänyt itseäni myös kaunokirjallisuuden saralla enemmän kuin uskoin. Olen lukenut kohta viisi romaania. Viimeisiä sivuja viedään juuri sinuhesta ja sitten aion huikennella hobitin englanniksi.. Taitaa olla netin ja muun sähköisen lobotomian puutetta, kun tällaista alkaa tapahtua. Onneksi kotona on oma tietokone!

Takaisin oikeisiin asioihin. Kaakkois-Aasian suosituimmat (travelleri)paidat ovat kotoisin vang viengistä ja niissä lukee "tubing in vang vieng laos". Näitä näet länkkärien päällä, kaljapaitojen ohella, missä tahansa tällä suunnalla. Emme kehdanneet edes harkita kyseistä paitaa, olimme kyllästyneet niihin jo ennen Laosia;)  Tubeilu, eli traktorin sisäkumilla kelluminen alas namsong, onkin paikan suosituin ja överein harrastus. 4km yläjuoksulle tuktukilla ja jokeen.. Tosin moni ei pääse ensimmäistäkään kilometria loppuun, siitä pitävät huolen kymmenet rantabaarit. Baareja on vierivieressä ja ne kalastavat asiakkaita naruilla rantaan, ilmaise shotit, liukumäet, liaanit ja muut ovat tarjolla lähes jokaisessa. Itse kelluimme koko matkan takaisin kylään ja saimme pienillä tauoilla siihen tuhlattua viisi tuntia! Joki on kuivalla kaudella hieman hidas muutamilla osuuksilla.. Huikean rentouttavaa löhöilyä. Suosittelen kaikille aamuvirkuille mahdollisimman aikaista lähtöä, sillä viereiset vuoret varjostavat jokea jo neljän jälkeen.

Tubeilupatkan alkupaa baareineen

Melonnan harrastajia

Skoottereilla katselimme maisemia myös ja muutamassa luolassa kävimme pyörähtämässä. Luolia riittää jokaiselle sormelle ja varpaalle, jos haluaa niitä tutkia. Luolissa kolot ovat pieniä, eikä kaikkein kookkaimpien, ahtaanpaikankammoisten, tai jalkavaivaisten ole syytä lähteä niihin. Suomessa näihin luoliin ei päästettäisi ketään turvallisuusriskeihin vedoten, itsellänikin oli täysi työ mahduttautua läpi sokkeloisista koloista. Kalliokiipeily, kajakointi ja vaellukset kuuluvat myös tarjontaan, kaikille löytyy siis jotain. Varmuuden vuoksi joka toisessa kahvilassa valkoisille tarjotaan frendejä nauhalta ja joka toisessa family guyta! Paikallisia voi nähdä, jos tarkkailee ympäristöä herkeämättä;)

Kahlattiin skootterin kanssa, ei maksettu siltamaksua!

 MC:n johtava huumerikollinen keskella

"Paaiskohan tastakin skootterilla?"

Peltopatkaa vuorten keskella

Mieleenpainuvimman tarinan meidän vierailustamme vang viengistä voi lukea paten blogista, huikeaa! Maan pikku poliisit ovat melkoisia epeleitä, ehkä asia korjaantuu joskus, halvoissa maissa on aina joitain harmeja. USKOMATONTA on kuitenkin se, että huumausainerikoksesta voidaan rangaista todistettavasti syytöntä! Eihän sitä voi enää jättää rankaisematta, kun on jo uhrattu pari työtuntia pelotteluun ja sopivan uhrin etsimiseen. Alennusta sakoista sentään tuli reilusti, koska sairaalassa tehty pissatesti todisti syyttömyyden, mutta pitäähän sitä silti rikasta valkoista sakottaa.. Melkein olisi aihetta nostaa äläkkää, siitä ei vaan täällä ole apua;) luotettavia viranomaisia kun ei ole tarjolla muissakaan asioissa edes naapurimaissa ja kuitittomat sakot kannattaa itsekin unohtaa mahdollisimman pian.. Matka jatkuu kuitenkin vapaalla jalalla, nyt ollaan jo luang prabangissa. 225km ja 6h bussilla, vuorten yli on melko hidasta tulla:)

Todistettavasti syyton

Luang Prabang, lainasin Keisarin paikkaa.

Aika paha, enää kuukausi matkaa jäljellä ja kesätyöt ja asuminen auki suomessa. Pitää uhrata niillekin asioille muutamia hetkiä kerrallaan, mutta unohtaa pian sen jälkeen:) vinkkejä saa antaa.

Täällä luang prabangissa pitäisi riittää nähtävää kulttuurin ystäville, onhan kaupunki kymmenine temppeleineen unescon maailmanperintölistalla. Illalla ehdimme poiketa muutamalla kadulla ja tori ja ravintolatarjonta olivat ainakin kohdallaan!

Temppelia, lisaa kylasta tuonnempana.

Sadetta ja rommia

Bhan phaphon idyllista otimme paikallisbussin lahialueen suurimpaan kaupunkiin Pakseen, jossa nukuimme yhden yon ylitse ennen siirtymista pohjoiseen paakaupunkiin Vientianeen. Puolitoista paivaa Paksessa kului rattoisasti suorittaen kahden kilpailevan intialaisravintolan valista laatuvertailua. Molemmat osoittautuivat kelpo ruokapaikoiksi, mutta tiukka seulamme julisti Nazim-nimisen ravintolan voittajaksi. Myos taman pienehkon kaupungin keskustan kadut ehtivat kayda tutuiksi. Pakse oli miellyttava kaupunki, jonka kerrostalot eivat juuri neljaa kerrosta korkeammalle kohonneet. Tunnelma oli leppoisa, eika Kambodzan kaupunkien vilinasta ole Laosissa enaa tietoakaan.

Olimme kuullet jo etukateen huhua, etta Laosin pitkan matkan sleeppereiksi kutsutut vip-bussit olivat todellisia luksusmenopeleja. Lahtiessamme yotamyoten kohti pohjoista Vientianea paasimme itse toteamaan, etta tallaisissa busseissa nukkumisesta on todella yritetty tehda helppoa. Linja-autossa ei ollut penkkeja lainkaan, vaan kaikilla matkustajilla oli omat makuupaikat. Omani sain jakaa komean parrakkaan pitkatukkaisen suomalaisblondin kanssa. Tilaa ei ollut liiaksi. Sangyt olivat ehka sata senttia leveita, mutta harvoin on niin hyvin tullut bussissa yota nukuttua. Bussit korvannevat taalla pain maailmaa puuttuvia yojunia.

Saapuminen Vientianeen toi mukanaan odottamattoman kaanteen. Saatila oli nimittain yon aikana muuttunut sateiseksi. Kello oli kuusi aamulla, ja paatimme, etta olisi parasta menna odottelemaan sadetta johonkin kahvilaan. Pyysimme tuktuk-kuskia viemaan meidat turistioppaista bongaamaamme suosittuun kahvilaan. Tasta kahvilasta muotoutuikin Vientianen ajallemme melkoinen tukikohta. Scandinavian Bakery on yksi Vientianen keskustan lansimaisista kahviloista. Paikallisella mittakaavalla se lienee kallis, mutta meidan mielestamme sen aamiastarjonta ylitti kaikki lahialueen kuppiloiden hintalaatusuhteet.

Ensimmainen aamu skandinaavisessa kahvilassa venahti noin kuuden tunnin mittaiseksi, jonka aikana ehdimme todeta, etta luvassa olisi ainakin pari paivaa viileaa saata ja sadetta. Tiedossa oli siis runsaasti kortin hakkaamista ja mahdollisesti aikaa lansimaisten mediapalvelujen parissa. Facebook ja blogin paivitys tuli taas ajankohtaiseksi ajanvietteeksi. Korttipelien valtiaaksi Keisarin seurueessa kehittyi herra Virran esittelema rommi. Jostain syysta hovivakeni ei vain ymmarra, etta heidan rooliinsa ei suinkaan kuulu korttipelien voittaminen. Keisarillinen menestys on ollut kovin kehnoa. Seuraavina kahtena aamuna Vientianen aamut ovat vierahtaneet kroisanttien, santsikuppien ja rommin parissa.

Vain noin 150 000 asukkaan Vientiane on Kaakkois-Aasian pienin ja hiljaisin paakaupunki. Korkeita kerrostaloja ei ole taallakaan ja Eurooppalainen vaikutus tuntuu vahvana erityisesti keskustan alueella lansimaisten kahviloiden ja ravintoloiden muodossa. Sen vahan, mita kuivempi saa on antanut myoden, olemme kerenneet kaluta kaupungin paamarketin ja merkittavimmat ravintolakadut. Laosin kauppakeskukset ovat mielenkiintoisia markkinamuotoisten kauppakujien ja lansimaisten ostoskeskusten sekoituksia. Kaupat ovat useassa kerroksessa ja rullaportailla paasee kerroksesta toiseen. Itse putiikit sen sijaan voisivat yhta hyvin loytya milta tahansa Aasilaiselta markettialueelta. Tarjolla on kopiot kaikista maailman tuotteista. Tradiotionaalisia lao-tektstiileja ja -vaatteita on tarjolla kasapain. Kari Jussilan mukaan assosiaatio Tallinnan Mustanmaentoriin oli ilmeinen.

Vientianessa marketti tarkoittaa kasaa markkinakojuja saman katon alla. Nain on toki muuallakin Aasiassa.


Herrasvaki pohtii makua shakelle

Sateisella kelilla ilot ovat pienet. Ruoka oli yksi Vientianen ajan odoteituimmista ohjelmanumeroista (pah, ainahan se on). Nuudelikeitot ja -karistykset alkavat tulla korvista ja itse kultakin, joten teimme tietoisesti ratkaisun pysya turisteille suunnatuilla ravintolakaduilla. Tarjonta oli mieleton. Kaikkea oli tarjolla aina intialaisesta keittiosta sushin kautta kebabiin. Usein myos samasta ravintolasta. Intialaisia olimme kuluttaneet jo tarpeeksi (nain alkuun) Paksessa, joten marssimme eraaseen ranskalaiseksi itseaan tituleeraavaksi ravintolaan. Valinta osoittautui erinomaiseksi. Ruokalistalta loytyi naudanpihvia perunamuusin kera, joka kaikkien todennakoisyyksien vastaisesti oli aivan erinomainen annos. Kuten usein aiemmin olemme joutuneet toteamaan, kun Aasiassa tilaa lansimaista ruokaa, on tulos lahes aina pienoinen pettymys. Annos on parhaassa tapauksessa vain ylihinnoiteltu. Usein myos maun puolesta varsin vaatimaton. Talla kertaa emme kuitenkaan joutuneet pettymaan, vaan pihvi oli ihan oikeasti hyvaa ja perunamuusia oli reilusti. Annos tarjoiltiin valinnaisen kastikkeen mukaan, joista emme viela kerenneet loytamaan yhtaan huonoa vaihtoehtoa. Hintaa pihville kertyi vajaa nelja euroa. Keisarillinen seurue nautti vastaavassa ravintolassa vastaavat pihvit myos seuraavana iltana. Suosittelemme.

Jos jossain vaiheessa matkaamme piti kestaa sadetta ja alle kahdenkymmenen asteen lampotiloja, joudumme pitamaan itseamma onnekkaina, kun se tapahtui Vientianessa. Kaupungin kahvila- ja nettikahvilatarjonta on erinomainen. Ravintoloissa on valinnan varaa ja kaikki on kavelyetaisyydella. Parin paivan pysahdyksella oli hyvaa aikaa seurata maailman uutisia, paivitella blogia ja pitaa hieman yhteytta kotiin sosiaalisten medioiden kautta. Vientianesta matka jaktuu reppureissaajien ykkoskohteeseen Laosin rajojen sisalla, Vang Viengiin. Huhujen mukaan paikkaa voi pitaa myos jonkinlaisena bilekeskuksena. Pahimmat kielet jopa puhuvat brittituristihelvetista. Selvaa on kuitenkin, etta luvassa on vahintaan hienoja maisemia, silla Laosin pinnanmuodot alkavat pohjoiseen edettaessa paasta oikeuksiinsa. Mahdollisesti joudumme jatkamaan jo Don Detilla harjoiteltua joessa lillumista. Kaakkois-Aasian yleisin t-paitateema lienee "Tubing in Vang Vieng".

Laos maistuu hyvalle.

Heipa hei!

Onkin jo mennyt hetki viimesesta terveisten kirjoittelusta, pitaa siis jatkaa taas ja kuroa menneet paivat tanne. Valtio vaihtui viikko sitten ja muutama paikka on taalla laosin paassakin jo nahty.. Oikeastaan senkin verran, etta paatimme ottaa yobussin tana iltana pohjoiseen kohti paakaupunkia.

Sihanoukvillesta busseilimme Phom penhin kautta Laosiin, eika matka tarjonnut mitaan kovin kummoista elamysta, hidastahan tuo on Kambodzassa. Tolkutonta maan busseissa on karaokenvideoiden suosio, joka saattaa suomalaista toisinaan hieman nyppia. Kilkatusta ja kalkatusta ja aivan KAMALIA videoita, jotka kaikki olivat samanlaisia. Niita kun katsoo ja kuuntelee aina sen 4-9h putkeen, niin tietaa miksi Suomi on kiva maa. Edes napit korviin taktiikka ei toimi Kambodzassa, koska ainoa oikeasti Suomea paremmin hoidettu asia maan busseissa on aanentoisto, eika volyymissa saastella!

 Saarioisten kanaherkku.

Yllatysta reissulla tarjoili rajanylitys parillakin tapaa. Tulimme Kambodzan viimeiseen kylaan ennen Laosia n. 16.40 iltapaivalla ja olimme fiiliksissa jatkamassa rajalle ja suoraan Si Phan Donille Laosiin. MUTTA EI! ..."sorry, border is not open anymore, we go tomorrow morning. Take a (our) guest house for this night.". Semmosta, ensimmaisten kolmen tunnin aikana pysahdyttiin 4 kertaa ihan turhan takia ja turhan pitkaan. Olihan se kiva saada meidat viela hieman jattamaan rahaa valittuihin kohteisiin. Edellisella pysahdyksella samaan aikaan olleet viela kerkesivat nipin napin yli.. Tulipahan nahtya lisaa Kambodzaa :) Syotiin ja nukuttiin edullisesti torakoiden parissa. Tama "sattuma" kuitenkin saattoi meitin juttuihin parin saksalaisen kanssa ja meista tuli kaverukset, matkasimme yhdessa Don Detille, jossa myohemmin hengailimme toistemme riesana. Kiitos Tobi ja Anna!

 Aamusella odotimme toiveikkaina bussia rajalle.

Rajalla meilla oli tekemista, etta saimme pidettya kiinni turhista periaatteistamme. Rajaviranomaiset tahtovat rajan molemmilla puolilla muutamia dollareita "leimausmaksua" omaan taskuunsa ja mehan emme voi sita maksaa! Kambodzan puolella vain pieni vaittely rahattomuudesta, kuiteista ja pienten dollarien puutteesta riitti, eika kenenkaan tarvinnut maksaa dollaria. Laosin puolella ongelma olikin hieman suurempi, joka tosin johtui luultavasti samaan aikaan toiseen suuntaan menevasta bussista, josta jokainen kiltisti maksoi 2 dollaria. Meita oli vain kuusi ja mehan tappelimme saksalaisten kanssa viimeiseen asti. Mina ja Anna olimme kovat kertomaan asiaamme ja halusimme kuittia ja nimia ja syyta, joista mitaan ei oikein tuntunut loytyvan. Lyotiimpa jo tarkastusluukkukin kiinni nenamme edesta, kun selitimme ettemme maksa:) Bussi odotti meita, mutta ei meilla mihinkaan kiire ollut, ehka hieman jano. Suomalaisena olen tiestysti periaatteen mies, vaikka pari dollaria olisi kovin helppo maksaa ja menna ylitse helposti. Kun bussilastillisen sakki alkoi vahentya ja selitin sadatta kertaa, etta kuittia vastaan maksamme 2$, alkoi rajaviranomaisten kaskuudessa palaveeraaminen ja ilmeinen loystyminen. Lopulta selitin Keisarillisen seurueemme puolesta millaisen kuitin herra voisi meille kirjoittaa valkoiselle paperille ja mita leimoja ja tietoja siihen halusin, jonka jalkeen maksamme 2$ jokainen. Tama selvitys oli heille jo liikaa ja he alkoivat mutruisin huulin leimata passejamme, olimme voittajia ja onnellisia siita!

 Botskit vievat Don Detille.

Itse rakastuin Don Detiin jo ensimmaisista askeleista alkaen, paikka todellakin oli minun makuuni. Eras suomalainen tv ohjelma tosin on taannut sen, etta siellakin kohtasimme ainakin 5 suomalaista matkaajaa. Hinnat olivat nousseet puolessa vuodessa tupliksi joissakin paikoissa ja muissakin vahintaan 50%, suosittelenkin Don Detille menoa NYT, tai etsimaan uusia apajia myohemmin. Saimme bungalowimme 30000 kipia/yo, joten jokainen maksoi vaivaiset 1,5e yostaan. Sahkot olivat nykyaan kuitekin 24h, joten olkaamme tyytyvaisia:) Olimme mekin kovin iloisia ja nautimme edullisista hinnoista ja mahtavista nakymista suoraan Mekongille! Taas saimme viritettya riippumatot uskomattomaan paikkaan ja olimme yhta hymya. Saarella nayttelee nykaan suurta osaa myos kannabistuotteet, tama lieveilmio seuraa travellereita jokaiseen kolkkaan, onneksi paikalliset hoitavat kasvatuksen sentaan itse ja saavat voitot omaan taskuunsa. Ravintelissa oli mahdollista tilata jokainen ruoka "happyna", eli yrttimaustein euron lisahintaan. Ruuat joihin yrttimausteet kuulemma sopivat olivat vielapa ohjaavasti kirjoitettu kursiivilla listaan, maailma on kovin erilainen toisaalla. Ravintoloissa lokoilu toimi mahtavasti lukuisten tyynyjen ja kauniiden maisemien ansiosta, vietimmepa itsekkin eraassa ruokalassa kevyet seitseman tuntia, samalta istumalta nautimme lounaan ja paivallisen. Kambodzaan verrattuna aivan maailman luokan parannus suosimissamme ruokaloissa oli mahdollisuus sottaa omaa musiikkia mp3 soittimesta ja mehan kiitimme ja nautimme! Saimme jopa positiivista palautetta muilta matkaajilta soittaessamme India.arie:ta ja ayo:a, sydameni oli silloin kovin onnellinen:)

7h reissulta.

 Sunset bungalowien etuja.

Anna ja Tobi.

Vuokrasimme pyorat, minun ei toiminut! Ketjut tippuivat alituiseen ja menetin hermoni! Kavimme kuitenkin katsomassa vesiputousta viereisella saarella. En jaksanut taistella enempaa ja sain Suskun puhuttua kanssani takaisin ennen aikojaan. Vaihdoimme kuitenkin pyoria erottuamme muista ja ketjut tippuivat enaan vain kerran.. onni onnettomuudessa ja saimme kierrettya mekin kaikki haluamamme paikat muutaman saaren alueelta.

Keisarilliset muskelit auttoivat ketjujen pettaessa.

Pyykkien pesua paikallisittain.

Keisarillinen merkkipaivakin sattui osumaan aikaamme Don Detilla. Kyseista paivaa juhlistimme vuokraamalla pienen jokibotskin kanootiksi ja myohemmin kelluimme rakkorin sisakumeilla Mekongin pinnalla. Melontareissu oli hieman erilainen kuin olin tottunut Suomen jarvissa melottuihin retkiin inkkreilla. Saimme 4 melaa, joista yksi muistutti melaa, yksi airoa ja kaksi olivat vain keppeja! Lotjammekin painoi ehkapa kuuden inkkarikanootin verran. Opimme kuitenkin ohjailemaan ja etenemaan kivasti joen heikosti virtaavissa osissa, todellisissa ongelmissa olimme vain ahnehtiessamme hieman liian kovia virtauksia ylitettaviksi ja saimme ihan tosissamme meloa.. Rantauduimme muutamalle sarkalle keskelle Mekongiakin, jotka olivat 2-10cm veden peitossa ja joilta pystyi jopa hyppimaan paa edella jokeen - metkoja muodostumia! Petoja emme loytaneet, emme valaita, krokotiileja, tai delfiinena (niita siella on oikeasti:).

Sarkalla lokoilua.

Kapteeni huolehtii kanootin kiinnityksesta.

Nautittuamme saaren antimista otimme suunnan kohti Ban Pha Pho:ta, pieni kyla etelaisessa Laosissa. Kylasta meille kertoi eras saksalainen Sihanoukvillessa, siella oli kuulemma rauhaisaa ja paasi halutessaan ajelemaan elefanteilla. Vaikka paikkaan ei edes kulje turisteille suunnattuna busseja/minivaneja, olisimme lopulta paasseet hieman halvemmalle perille omalla minivanilla, kuin valitsemillammen paikallisilla, outoa! Tama tosin osin johtuu siita, etta luulimme liftaavamme bussin eraasta risteyksesta, mutta se olikin vain joku paikallinen jamppa autoineen:) Kaveri halusi sitten 2euroa enemman hintaa, kuin bussi ja olimme kokeneet tappion.. Onneksi kaikkien reissubudjetti viela kesti asian. Kyla olikin sitten erittain hiljainen ja vieraslistakin kylan ainoassa guest housessa paljasti siella kayvan vieraita kerran viikossa, olimme siis ainoat farangit kylassa. Ensimmaisena iltana bongasimme kaarmeksen ja skorppionin, jotka olivat niin kuumottavia, etta Kaisari ja Pate riistivat hengen karmekselta tuolilla ja harjalla :)

Ban Pha Pho:n paa(lue: ainoa)katu.

Vapaita hanhia, ei hakkeja kotielaimille.

Parasta antia toivat ajelumme fanteilla ja samana iltana viettamamme aika paikallisten kanssa totaalisen kielimuurin vallitessa :) Norsut kylassa ovat oikeita tyonorsuja, jotka haetaan tarvittaessa ajeluttamaan harvoja turisteja. Maksoimme 6e/naama parin tunnin reissusta pelloilla ja metsassa, uskomaton laatu hintaan nahden! Rammimme liejussa, kiipesimme kallioille ja laskeuduimme jyrkkia kivikkoja, joihin en koskaan olisi uskonut norsun astuvan. Sain vielapa ratsastaa norsun niskassa ja ahterin paalla, ei tarvinnut istua penkissa, kunhan roikkui jotenkin kyydissa (sekin oli toisinaan haastavaa). Samana iltana kavimme kylalla, jossa meidat otettiin moponrassauspajan pihaan iloisesti vastaan. Beerlaoa juotettiin meilla ja jotain tuntemattomia ja maukkaita pikkukaloja nostettiin grillista poytaan. Osa lapsista pelkasi meita ja osa oli aivan fiiliksissa, jokaiselle meista tarjottiin myos yosijaa vahintaan parin paikallisen toimesta. Melkoista vieraanvaraisuutta ottaen huomioon Laosin lain, jonka mukaan emme saisi vierailla paikallisten luona ilman valtion lupaa:) Vaaleat hiuksemme olivat kovaa valuuttaa ja saimme kuvauttaa itseamme lahes jokaisen paikalla kayneen kanssa. Viritettiin siina kitara vahvistimeenkin ja mikki, joka ei kuitenkaan toiminut. Soitanta ja laulu raikasivat kovalla usemman tovin ja nauroimme yhdessa ymmartamatta kovinkaan toisemme juttuja.. Mahtava paiva, ehka antoisin koko reissussa. Seuraavana aamuna oli kuitenkin aika jatkaa matkaa Pakseen paikallisella "bussilla". Taalla sita sitten sain vihdoin taman blogin ajan tasalle ja voimme rauhassa siirtya etsimaan uusia seikkailuja.

Neliveto pelasti.

Kamalasti pelotti.

Lapset > aikuiset

ps. Keisarinkin huhutaan kirjoittavan tanne jotain lahiaikoina.

Suomentakaa  ja kertokaa mista tama on:

Paikallinen kielitaito vakuuttaa.

Keisari ja Kambodza

Kuten jo aiemmin mainittu, ensivaikutelma Kambodzasta ei ollut erityisen miellyttava. Rajan yli tuonut matka sisalsi suuren maaran huijausta, hyppysellisen koijausta ja paalle hieman kusetusta. Karvasta ensipuraisua seurasi kuitenkin paljon positiivista, ja lopulta keitoksesta syntyi, muutamaa hassua sivumakua lukuunottamatta, varsin makoisa. Saavutimme jopa muutaman eravoiton paikallisista koijareista, joista Kari Jussila ansiokkaasti jo sanasen kirjoittikin.

Siem Reap oli mukava pieni kaupunki Angkorin temppelialueen liepeilla. Kaupunkia ei tarvinnut kauaa kavella havaitakseen vallitsevan rajun kaksijakoisuuden, joka luonnollisesti syntyy, kun maailmankuulu nahtavyys laitetaan tavallisen pienehkon khmer-kylan viereen. Siem Reapin keskusta baari- ja ravintolakatuineen muistuttaa mita tahansa turistien kansoittamaa matkailukylaa. Nightmarketin kadut ovat taynna jalka-, kala tai vartalohierontaa tarjoavia helousooreja (tama sana kaipaisi erityisesti niita hiivatin pisteita) ja muita kaupustelijoita. Luksushotelleja on lukuisia. Pienehkon keskustan ulkopuolelta alkaa kuitenkin valittomasti enemman ja vahemman koyhan, mutta selvasti paikallisen, nakoinen asuinalue. Kontrasti on silmiinpistava. Katoava teiden paallystys, joka paljastaa aluetta vallitsevan punaisen ja tomuisen maapohjan, korostaa ilmiota entisestaan.

Reppureissaajan nakokulmasta Siem Reap on jopa melko malsa kaupunki. Vaikka patevaa hostellia on tarjolla kilometrikaupalla, tuntuvat kaikki matkaajat olevan vain lapikulkumatkalla, eika ainakaan meidan kahden guest housen otoksemme tarjonnut juurikaan kontakteja muihin selkareppumatkaajiin. Heita ei vain yksinkertaisesti nakynyt. Siem Reap on niin sanottua kertakayttoviihdetta. Sinne tullaan, katsellaan temppeleita ja haivytaan.

Kerattyamme muutaman paivan voimia suuntasimme mekin lopulta Angkorin temppeleille. Henkilokohtaiset odotukseni olivat melko korkealla, ja kuten niin usein, hieman liian korkealla. Se auringonlaskun aikaan kuvattu suuri temppeli ei ollutkaan aivan niin iso ja taivaskin oli hieman pilvinen. Puiden juurakoissa seisova kaupunki nayttikin hieman enemman kivikasalta. Kaiken lisaksi muinaiset insinoorit ovat keksineet levittaa temppelinsa ties kuinka monen neliokilometrin alueelle. Hikihan siina tuli kavellessa, vaikka valimatkat kuljettiinkin tuktukilla. Noin. Valitin.

Todellisuudessa korkeiden odotusten alittamisesta huolimatta, (Ne lienevat kotoisin jostain Euroopasta, kun olen joskus haikaistynyt suurten katedraalien massiivisuudesta.) kokemus jai silti kelpo tasolle. Yksittaisena rakennuksena kuuluisa Angkor Watin temppeli ei mielestani veda vertoja jo mainituille Euroopan suurille katedraaleille, (okei, toiset eivat ole maanneet viidakossa metsittymassa ja murenemassa kuutta sataa vuotta) mutta kokonaisuutena ja historialtaan Angkorin alue on suuri ja ihmeellinen. Erityisesti mieltani lammitti Ta Phromin temppelin alue. Se on se, josta otetut kuvat nayttavat puiden juurien nielemia seinia ja rakennelmia. Ajatus, etta koko temppeli on kaivettu esiin muutaman metrin hiekkakerroksen alta on hyvin mielenkiintoinen. Sivuhuomatukseksi annettakoon heti, etta en varsinaisesti tieda onko se kaivettu maan alta, mutta puiden juuret muurin paalla seka seinien raioissa korkeallakin tasolla piileksiva hiekkakerros viittaisi johonkin tallaiseen. Lisaksi se mainittu kuusisensataa vuotta itsenaista viidakkoelamaa antaa lisatukea teorialle.

En yhakaan tieda tahi muista, minka nimisella vuoritemppelilla vietimme auringonnousun, mutta pidin siita. Temppeli oli Angkorin alueen korkeimmalle huipulle rakennettu ja sielta oli hyvat nakymat joka puolelle. Laajalle alueelle levittaytyneet rauniot jakaantuivat karkeasti turistin nakokulmasta kahden tyyppisiin. Oli yksittaisia yleensa melko korkeita temppelirakennelmia. Naiden ymparilla oli usein kiviaitoja tai muuta rakennelmaa. Sitten oli laajempia, mutta matalia temppelikomplekseja, jotka muodostivat sokkeloisia ja usein valitettavan kivikasamaisia rakennelmia. Kuten K. Jussila kertoi, kiersimme itse vain vahaisen osan kaikista raunioista. Ne olivat toki samalla ne kaikkein suosituimmat kohteet.

Oman jannityksensa raunioiden tutkimiseen toivat eri mielenkiintoiset rappuset, joita pitkin kivuttiin temppeleiden huipuille. Tuhatluvun ylipapit lienevat olleet askellukseltaan melkoisia vuorikauriita. Jyrkahkojen askelmien leveys vaihteli kahdenkymmen sentin molemmin puolin ja korkeutta oli askeleella saattoi helposti olla puoli metria. Valitettavasti liikuntarajoitteisille tarkoitetut nousuvaihtoehdot olivat tainneet unohtua muuten kovin esimerkillisilta khmer-insinooreilta. Portaiden vanhahkosta iasta johtuen myos sielta taalta askelmia puuttui joko osittain tai kokonaan. Hauskuutimme itseamme ajatuksella vastaavista temppeleista Suomessa, jossa ei taatusti olisi paastetty yleisoa lahellekaan moisia rakennelmia ilman turvavaljaita tai -kaiteita. Itsekin teki mieli korkeammalla katsoa tarkkaan mihin jalkansa laittoi, enka usko, etta vuosien mittaan on selvitty taysin ilman henkilovahinkoja nailla raunioilla.

Vaikka paiva Angkorissa oli raskas, oli akut ladattu niin tehokkaasti, etta seuraavana paivana vaivasimme itsemme viela ihmettelemaan Siem Reapin lahistolla sijaisevaa kelluvaa kylaa. Kylaa, joka sijaitsee kokonaisuudessaan veden paalla. Talot kelluvat, kuin veneet vapaina laineiden paalla. Syyta moiseen jarjestelyyn emme voineet kuin arvailla, mutta todennakoisesti yksi tekija voisi olla Tonle Sapin jarvi, jonka koko vaihtelee radikaalisti sade- ja kuivakausien valilla. Jarvella ei siis ole varsinaisesti stabiilia rantaviivaa lainkaan, joka tekee rannalla asumisesta melko hankalaa. Kyla myos naytti aarimmaisen koyhalta, joten voihan olla, ettei kylan ihmisilla ole yksinkertaisesti varaa asua muualla.

Herra K. kuvaili aiemmassa blogitekstissa sita ihmetysta, joka syntyi, kun saavuimme satamaan, josta veneretken kylalle tuli lahtea. Paikallisen kalastajasataman sijaan (olikohan taas hieman romanttiset odotukset) tarjolla oli jonkinsortin laivaterminaali, joka kautta virtasi bussilasteittan korealaisia turisteja isoihin jokipaatteihin. Itsehan olin realistisesti odotellut, etta voisimme palkata satamasta itsellemme pienen jokipaatin kuskeineen muutamalla dollarilla, jolla voisimme itse kayda kiertelemassa kylaa. Todellisuudessa saimme taisteltua itsellemme parinkymmenen hengen veneen, jonka tosin saimme sitten kokonaan itsellemme, ja joka kuljetti meidat ennalta maarattya reittia kylien keskella sijaisevaan matkamuistomyymalaan. Sinansa reissu oli ikavasta romantiikan rikkumisesta huolimatta varsin viihdyttava. Kylat oli mukava nahda ja maisemat olivat hienot. Toisaalta oli todella hairitsevaa huomata kylalaisten todella koyhat olot, kun kylan lapi virtaa jarjestelmallisesti massoittain hyvin maksavia ($15-$20/reissu) turisteja pallistelemassa naiden asuinsijoja. Olisiko se nyt sitten ironista vai mita? Todellisuudessa emme toki tieda tarkkaan kuinka hyvin tai huonosti kylissa voidaan.

Tassa vaiheessa todettakoon, etta kirjoitan blogia nyt rajusti myohassa, ja hieman sarmemmin blogia paivittava matkakumppanini Jussila on kirjottanut jo omat tarinansa retken seuraavista kohteista kambodzan alueella.

Phnon Penhista itselleni jai paallimaisena mieleen suurkaupunkin vilkas liikenne. Kokonaiskuvani kaupungista jai kovin vaillinaiseksi, silla teimme vain yhden kavelyn kaupungilla, eika sekaan ollut erityisen kattava. Taman lisaksi liikuimme melko pienella alueella, josta loysimme kaikki tarvitsemamme palvelut.

Killing fieldsien ja S21-kuulusteluvankilan tapaisista turistikohteista jai kovin ristiriitaiset tunteet. Oli koskettavaa ja pysayttavaa tutustua Kambodzan traagiseen ja veriseen lahihistoriaan. Toisaalta en tieda, onko kenellekaan hyvaksi kiusata itseaan nailla kauheuksilla, mita Puna-Khmerien hallinto sai aikaan. Jollain perverssilla tavalla sain luotua ainakin omaan paahani assosiaation kauhuelokuvien viehatykseen, joissa katsojat hakevat kikseja itseaan kiusaamalla. Talloinhan tosielaman kauheuksista on luotu ihmisten viihdetta, jota voidaan pitaa vahintaankin arvelluttavana. Tama on tosin tavallista viihdeteollisuuden piirissa. Tekstini perustuu tositapahtumiin. Itsekin koin silti historian mielenkiintoisena ja Kambodzan viranomaisten eduksi voin todeta, etta naista kohteista pyydetyt paasymaksut olivat todella vaatimattomia. Angkoriin verrattavasta bisneksesta ollaan viela kaukana.

Aikamme Kambodzassa paattyi rantalomaan Sihanoukvillen kaupungissa. Kaupungissa itsessaan ei ole kaytannossa mitaan nahtavaa. Kuten niin monet turistikaupungit, kadut ovat taynna ravintoloita, guest houseja ja matkatoimistoja. Sihanoukvillessa viihtyakseen on pysyttava todella ohuella rantakaistaleella, silla juuri pariakymmenta metria kauemmaksi meresta ei kannata lahtea muuta kuin palveluiden perassa. Luontoakaan ei kummemmin ollut nahtavaksi.

Kuusi yota vierahti kuitenkin leppoisasti enemman ja vahemman keisarillisten mahahairioiden siivittamana. Oli minun vuoroni potea Kambodzan taudiksi ristimaamme mahatautia. Samaisena paivana, kun ylitimme Kambodzan rajan, ystavamme P. Virta sairastui jonkinlaiseen mahapopoon. Samanoloinen ripuli on sitten siita asti seurannut seuruettamme koko Kambodzassa oleskelun ajan. Onneksi rannalla maatessa vessa oli lahella ja nestetta oli riittavasti tarjolla. Energiaakaan ei juuri tarvinnut kirjan sivujen kaantelyn lisaksi kuluttaa.

Loytamamme bungalow-kyla muutaman kilometrin paassa Sihanoukvillen keskustasta oli todella sootti. Mielestani se edusti vahvasti jotain hawaijilaistyyppista suunnittelua olkikattojen ja joka paikkaa peittavan vaalean hiekan takia. Paikka oli erittain rauhallinen. Omistaja pariskunta oli sympaattinen, mutta englanniltaan kovin harvasanaista. Riittavasti tulimme toimeen.

Kiersimme Kambodzasta siis ehka ne kaikkein tavallisimmat turistikohteet. Kolme suurempaa kaupunkia. Taman lisaksi nakokulmaa maaseutuun sai bussin ikkunasta seka matkojen aikana tehdyilta saannollisilta levahdystauoilta. Kaikenkaikkiaan mukavaa aikaa koijareiden maassa, jossa opimme myos tulemaan paremmin toimeen naiden kanssa. Suurin voitto otettiin paikallisista liikennepoliiseista, jotka selatettiin taydellisella englanninkielen unohduksella. Viimeinen puristus Kambodzan kanssa kaytiin raja-asemalla, jossa ylittaessamme maan rajaa, viranomaiset pyysivat yhden dollarin leimausmaksua. Tahan emme suostuneet, ja pienen vankaamisen jalkeen selvisimmekin periaatteinemme rajan ylitse maksutta. Tullesamme Laosin rajalle, virkailijat pyysivatkin jo kahden dollarin leimausmaksua. Olimmeko tulossa yhtaan parempaan paikkaan?

Kambodzan keskiöstä korruptoituneen poliisin syliin.

Hyvää päivää, ilmoituksia tapahtuneista tapahtumista, pitkästä aikaa!

 Ensimmaisen bungan terassilta.

Phnom penh oli välissä ja nyt loikoillaan sihanoukvillen otres beachin itäisimmässä kolkassa. Täältäkin ollaan jo huomenna lähdössä, joten käydäänpä kiinni edellisiin päiviin.

Phnom Penhin yleisnakymaa keskustasta.

Vaikea pukea sanoiksi phnom penhin muutamaa ensimmäistä päivää, tiesimme sen olevan vain pakollinen välivisiitti killing fieldseineen. Aluksi poimimme vain läheltä keskustaa lonely planetin suositteleman royal guest housen, joka oli hyvä ja hintavahko. Laosin viisumit oli myös hankittava pääkaupungista, niissä menee muutama päivä aina. Odotimme myös Suskua mukaan matkaseurueeseemme ja tiesimme olevamme ainakin 3 yötä kaupungissa. Muuten suunnitelmat pitivätkin paikkansa, mutta klm:n lennot ryssivät niin pahasti, että susku myöhästyi bkk-phnom penh koneesta! No pate ja keisari lähetettiin etujoukoissa sihanoukvilleen ja minä jäin päiväksi lisää pääkaupunkiin odottamaam seuraavalla lennolla saapuvaa vahvistusta. Jätin myös oman visanini hankkimisen sihanoukvilleen, ettei kenenkään tarvitsisi yksin sitä hoitaa.. Hoitui täältäkin, mutta maksaa 5$enemmän ja vie kolme päivää, ei ongelma meille.

Nain me muutetaan.

Käytännön asiat olivat menneiltä päiviltä varmaan siinä, killing fieldsejä ja s21 kidutusmuseota en voi kenellekään suositella. Ne eivät näytä miltään, kerro paljoakaan ja ovat vain surullisia paikkoja. Vaikea keksiä syitä phnom penhissä vierailulle, paitsi että se on välietappi tässä maassa jokaisen siirtymän yhteydessä. Samaa sanoi "suomi bar" guest housen pitäjä timo, joka oli asunut siellä jo pari vuotta. ..jos nyt miettii parhaita nähtävyyksiä, niin liikenne nousee kaiken ylitse;) se on täällä melkoista taidetta, ainoa sääntö on yliajokielto. Toivottavasti autot pysyvät harvinaisina skoottereihin verrattuna, muuten kukaan ei liiku mihinkään. Kesti hieman ennen kuin opimme edes katua ylittämään.. Keskelle pahintakin ruuhkaa kuuluu vain kävellä ja sinua väistellään, kukaan ei kuitenkaan pysähdy. Väärää kaistaakin voi ajaa, kunhan väistää herkemmin kuin toiset!

 Kuulusteltavien "huoneet".

 S21:n taidenayttelyn satoa.

 Killingfieldsilla ei tarvita muovikalloja.

Lapsiin ei kannata tuhlata luoteja.

 Kuulusteluhuoneen sisustus.

 Kuulusteltavia saatettiin pakkokylvettaa.

 Kimppakahleet

S21:n pihapiiri

Täällä sihanoukvillessä päätimme vuokrata skootterit, kun liikenteessä näytti olevan alle 78476234 skootteria kerralla ja se on taas sallittua. Täällä kambodzassa kun vaihtelee usein alueet, joissa turistit saavat vuokrata mopoja. Ymmärrän hyvin, koska kuollut turisti on huono turisti. Vuokratessa saimme myös kultaisen neuvon puhua vain suomea poliiseille, englantia ei kannattaisi ymmärtää, tai joutuisi maksamaan. No neuvohan tuli tarpeeseen, meidät pysäytettiin parin britin kanssa samassa kohtaa pientareelle. Onneksi tajusimme olla ymmärtämättä "do you speak english?" kysymyksen, ymmärtämättömyys tosin oli vaikeaa aluksi, kun oikeasti ymmärsimme jokaisen sanan:) Keisari ja minut kuskeina viitottiin sivummalle ja kyseltiin ajokorttia, emme tietenkään ymmärtäneet mitään.. Sitten selitettiin, että 10$ molemmilta kortitta ajosta.. Levittelimme käsiä ja puhuimme suomea. Äkkiä hinta tippui viiteen dollariin, mutta emme ymmärtäneet sitä, ennenkuin poliisi piirsi summan kynällä käteensä, jatkoimme käsien levittelyä ja suomen puhumista.. Täällä tarvitaan jokin "cambodian driving license" tjsp, joten edes mukana olemattomien korttien näyttäminem ei tietenkään olisi auttanut, virkapukuisia rosvoja kun olivat. Paikallisia ei tietenkään pysäytetty, kyse oli helposta turistien putsauksesta. Kun emme suostuneet mitään ymmärtämään ja britit olivat vitosensa maksaneet alkoivat poliisitkin pitkästyä. Lainasin poliisin kynää ja koitin piirtää käteeni ajokortin kuvaa, koska poliisi oli esittänyt omaansa esimerkkinä, että tajuaisimme mitä he haluavat. Suttasin kättäni ja kirjoitin siihen myös "hotel" ja vedin nuolen ajokorttiin. Esittelin sitten innokkaasti kättäni poliisille ja toistelin sanaa hotel ja osoittelin "hotellimme" suuntaan. Poliisit koittivat vielä selittää että kortin pitäisi olla mukana, mutta emmehän me sitä ymmärtäneet:) tuskastuttuaan ymmärtämättömyyteemme ja muiden turistien poistuttua poliisit lopulta luovuttivat ja huitoivat meidät matkaan.. Olimme VOITTAJIA! Saimme kerrankin oltua kieroja huijareita kierompia ja näyteltyä itsemme voittajiksi, jouduimme hymyilemään!

 Tyylikkaat mopoilijat.

Pari ensimmäistä yötä olimme melkoisen nihkeässä bungalow kylässä, jossa ei hinnan lisäksi ollut oikein mitään oikeaa vikaa, emme vain päässeet fiilikseen. Kuitenkin kaikista kauimmaisessa kolkassa otres beachia oli todella söpö resortti meitä odottamassa! N.6-8 km keskustasta viimeisenä paikkana tien päässä on cinderella beach resort, täällä olemme onnellisia:) todella hienot bungat, hieno ja autio ranta, eikä häiriötekijöitä. Ainoa miinus on veden ja oluen 25senttiä korkeampi hinta kuin muualla. Oman mausteensa paikkaan tekevät kaksi kertaa päivässä rantaa pitkin ohi kulkevat lehmät. Kolme metriä ensimmäisitä bungaloweista kulkee päivittäin 20 lehmää laitumelle ja takaisin, eikä ketään kiinnosta, alla oleva kuva kertoo tarkemmin. Täällä kuljetaan mistä pystytään! Paikan omat vahtikoiratkin tykkäävät paimentaa ohi kulkevaa laumaa. Näin kaukana kylästä kun ei ole perinteistä vartijaa öisin, sitä roolia hoitavat pari koiruutta. Olemme pysyneet turvassa.

 Bungalowin sisustus.

Kotoisat lemmukat matkallaan.

Mennessäni yöllä vessaan, pelästyin kovasti. Jätin oven auki ja ihmettelin mikä sinne ovelle kiirehti kauheaa vauhtia minun mentyä vessaan. Takaisin tullessa huomasin toisen koirista makaavan oviaukossa vahdissa. Suljettuani oven se oli tyytyväinen ja poistui oven edestä toisaalle.

Huomenna meidän pitäisi olla kylällä 0930 ja bussissa matkalöa phnom penhiin 1000. Pääkaupungissa joudumme olemaan yhden yön, josta matkan olisi tarkoitus jatkua kohti eteläistä Laosia ja neljää tuhatta saarta, jotka mekong joessa tunnetaan paremmin alueena shi pan don. Saa nähdä saammeko kyydin ajoissa täältä pois, vai joudummeko kävelemään. Pitää herätä tarpeeksi ajoissa, täällä kun ei tiedä sopimisesta huolimatta mikä tilanne lopulta huomenna on;)

Nyt vielä viimeiset imaisut raikasta merituulta ja viimeiset löhöilyt rannalla. Nautimme ja suuntaamme kulkumme pian kohti seuraavaa valtiota, joka saa kunnian vastaanottaa Keisarillisen saattueen!

 Seuraavalla rannalla ei ollut enaan ketaan/mitaan.

Vahdi aina tuktuk-kuskiasi ja varaudu Korealaisiin.

Tänään oli - on toki yhä - suuri päivä. Sivistyimme huomattavasti ja näimme raunioita, josta voi vetää rastin ruutuun, nähty! Olihan ne temppelit oikeasti tosi hienojakin, kaikkea mahtui alueelle, on se vaan iso. Auringonnousun kanssa kävi vähän samoin kuin laskun kanssa, pilvet peittivät ensisäteet, joita metsästimme kameroinemme. Kiipesimme ankor watin viereiselle kukkulalle, jossa oli temppeli, jolta näki tienoot.. Tai olisi nähnyt kivasti auringon kanssa. Emme silti pettyneet, vaikka vuoden maisekuva jäikin ottamatta. Pilvet ja klo 0515 startti tekivät ensimmäisistä tunneista varsin siedettäviä hikoilun suhteen

Aamun odottelua. 

Keisari keulii muskeleillaan.

..tässä välissä tuli yökin nukuttua ja uusi päivä elettyä. Jatketaan juttua, kummallista miten sitä kaikkea elämässä ihmettelee. No ensin takaisin ankor watiin..

Tama leidi vinkkasi meidat Croftin jaljille.

Kierrettiin raunioita ns. Small tourin(17km) mukaan, johon lisäsimme yhden kohteen. Koko päivän tuktuk kuskeineen maksoi 10$, vain hullu olisi pyöräillyt saati kävellyt. Raunioista ei varmaan sen kummempaa ole sanottavana, hienoja olivat. Lara Croftin metsästys ja korealaiset veivät suuren osan keskittymisestämme! Lara tosin tuotti pettymyksen, pelästyi ehkä hurjaa joukkoamme. Hänen maihinnoususaappaasta saimme otteen, mutta liukkaana tyttönä hän luikautti säihkysäärensä ulos saappaasta ja pakeni temppelien syövereihin. Sinne seuraaminen ilman lohikäärmekypärää ja moonlightswordia olisi ollut hulluutta ja päätimme hyväksyä tappiomme..

Lara karkaa meilta lopullisesti.

Ainakin oman päiväni suurin kohokohta löytyi kuitenkin joukosta Etelä-Korealaisia matkaajia. Istuimme hengähtämässä  kiviröykkiön(ankor thomin kirjasto) laidalla ja tyttö lähestyy minua kysyen "can you take a picture..". Tietysti vastaan myöntävästi ennenkuin tyttö edes lopettaa, tottakai voin kuvata heidät, ettei kukaan jää ulos kuvasta. Häkellys oli kuitenkin suuri, kun tyttö jatkoi lauseensa loppuun "..with me?". Siis TÄ! No olin jo myöntynyt ja kukaan tuskin liiemmin noteerasi koko porukkamme ihmetystä meitä lukuun ottamatta. Samalla tyttö olikin jo saapunut henkilökohtaiselle reviirilleni, aivan kainalooni(hikinen), nojaamaan minuun. Olin hämmentynyt. Siinä sitten isä(?) Korealainen järjesti Keisarin, Paten ja tytön äidin vielä kuvaan. Olimme parempaa nähtävää kuin angkorin temppelit! Meiltä tiedusteltiin kotimaata ja hymyjä vaihdettiin puolin ja toisin. Sitten olikin minun saada kohteliaisuus, jollaista ei voi edes odottaa. Tyttö hymyili ja katsoi tiukasti silmiini sanoen "you look like a perfect model!". No kerran elämässä näinkin voi näemmä tapahtua. Todellisuudesta irtautuneena olin tietysti totaalisen jäissä ja pystyin vain hymyilemään takaisin. Siinä toivoteltiin kivoja päiviä puolin ja toisin, kunnes tilanteen pelasti kasa pieniä korealaispoikia. Siinä sitten poseerattiin niidenkin kanssa kuvissa;) olimme nähtävyys nähtävyyden sisällä, ihanaa. Sivusta seuranneet mammat ehdottivatkin, josko alkaisin poseerata ihmisten kanssa kuvissa pientä maksua vastaan. Ajatus oli mallikas, mutta moottoritie on kuuma.

Korelaistytto ja aitinsa(pitihan meidankin kuvata tama:).

Itse hyydyin vähän, mutta taistelin poikain mukana. Keisari varmaan innokkaimpama meistä kertoo raunioista enemmän, tai vähemmän.

Rauniot ovat olleet useamman metrin maan alla.

Tänään oli viimeinen päivämmä Siem Reapissa, huomenna bussi Phnon Peniin. Aamu alkoi kuitenkin vähän kipuisasti ja Paten maha pakotti lykkäämään yhdeksäksi sovittua kelluvien kylien trippiä. No kolmelta oltiin tarpeeksi hyvin kuosissa ja päätettiin lähteä kelluttelemaan. Tuktukki vei meitä hienojen hoodien läpi kohti rantaa ja viilikset olivat korkealla! No päivän POMMI iski silmille satamassa, voi änkyräpänkyrä! Oikein pykätty pieni terminaalin tynkä ja korealaisia enemmän kuin osasimme laskea, muitakin toki oli(me kans). Tiesimme paikan nähtävyydeksi ja kaltaistemme turistien suosimaksi, mutta näky ei ollut lähelläkään odotuksiamme pienestä veneestä, joka veisi meidät kylään. Kun kuulimme lippujen olevan vielä SIKAHINTAISET(20$/16$), olimme pettyneitä ja päätimme jo olla menemättä. Pojat kertoivat surkeasta tilastamme tuktuk-kuskillemme (luulimme lippujen olevan 6$), joka hieman paransi mieltämme järjestäen privaattipaatin meille 45dollarilla. Selityksenä hintojen nousulle hän tarjosi tukuttain tulevia Aasialaisia matkaajia.  Mielemme parani siitä sen verran, että kykenimme riiston uhreiksi. Saimmehan dollarin alennusta mieheen ja oman potskin, vaikka paatteja näytti muutenkin lähtevän vaikka yhdellä hengellä.. Pah. Itse kylä oli mielenkiintoinen nähdä pikaisesti ja ehkä jo parin vuosikymmenen päästä olen toipunut kovasta hinnasta.

Lauttasatama, joka on kohta kylaa suurempi.

Tärkein opetus päivässä oli kuitenkin se, ettei omaa kuskia kannata jättää useaksi tunniksi ilman vartiointia. Palatessamme kylästä istui kuskimme muiden kuskien kanssa syömässä ja juomassa, meidätkin huikattiin mukaan. Istuimme pöytään ja ensimmäisenä lasimme täytettiin paikallisella riisiviinillä - kuskin "vesipullosta". Kaljaakin siinä meni ja kohteliaasti saimme kieltäytä myös suomessa kiellettyjen kasvien tupruttelusta.. Asiakkaansa nähtyään yksi kuskeista tumppasi nopeasti ja skarppasi itsensä skootterinsa luo heiluttelemaan. Pullojen, tölkkien ja lautasten tyhjettyä lähdimme kotia kohti hyvävointisen kuskimme kanssa. Sääli sitä sakkia, jonka kuski jäi viimeiseksi, hän kun oli jo hieman liiaksi hymyssä suin. Ymmärrän ihan hyvin miksi tässä maassa mopojenkin vuokraaminen ulkomaalaisille on kielletty muutamia kaupunkeja lukuun ottamatta - kulttuurieroja!

Kylan suloisin tapaus.

Lisää eroja kotosuomeen löytyy jo ihan hostellistakin. Huoneita on 70 ja moni niistä tyhjillään. Paikkaa pyörittää n.10 hengen porukka, joka myös asuu täällä. Hassuinta on kuitenkin, että kaikilla asukeilla ei itsellään ole huoneita! Yksi nukkuu alle kolmessa neliössä rappusten takana, jossa myös omaisuus on säilössä. Aina kymmenen jälkeen eräs kaveri levittää patjan eteiseen ja nukkuu siinä! Siis en ymmärrä.. Huoneita on kymmenittäin vapaana ja ne ovat hienoja, mutta EI!

 Korjaustelineet rannattomaan tapaan.

Natisti se aurinkokin alkoi laskea.

Ps. Kuvia sai laitettua enemmän, kun teki niistä tarpeeksi pieniä. Tosi pieniä tein!

Uudet Pumat!

Rauniot ja tori, niistä on Siem reap tehty.

Ei menty phnon peniin, huijasin kaikkia (itseänikin), tosin tiesittekin sen jo. Ollaan siis siem reapissa, kuten Keisari kerkesi jo avautua;) periaatteen mies ja äkäinen tökittäessä! Kaikesta skämmäilystä ja hyväuskoisuudesta huolimatta päästiin kokonaista 100bhatia halvemmalla tänne kun opas kertoi, loppu hyvin.

Keisari paivan subilla kaaostiella, klo 06xx.

On siis jo 3 yötä kulutettu täällä, tsekattiin torimeininki Keisarin kanssa toissapäivänä. Päivä osui kohdalleen, kun pate poti reissun ensimäistä terveyshaittaa - auringonpistos. Jaa miksi hyvä, wat? Pate ei oo kova shoppailumies ja nyt pystyttii hyvällä omatunnolla kiertään ja kaartaan miljoonat samanlaiset kojut läpi;) tingattiin, taisteltiin, luultiin olevamme hyviä ja luultavasti maksettiin silti liikaa kaikesta! Hippitravellerihamppupomppupimpelipompelipaidat ostettii, toimii hyvin viileänä kuteena! Shortsit kans ostin - tietysti maastokuosilla - pystyy menemään piiloon viidakkoo tarvittaessa.

Torin ja yötorin jälkeen ymmärrän hienosti mistä tulee torikauppiaiden yleisnimitys "hellomisterit", vaikka täällä pitäisi puhua "hellosöörit" väestä. Myös kylän ehkä 200 fishmassage lavuaaria ovat omiaan aiheuttamaan mutkittelua kävelytiellä, vaikka voisihan se olla kivaakin antaa kalojen nakertaa kovettumat jaloista. Touhu maksaa 2dollaria siihen kuuluu kalja/kola valinnan mukaan! Eipä paha olleskaa.

No tänään sitten aktivoiduttiin! Oltiin ihan kurkoja ja saatiin jotain aikaan.. Maattiin toki aamupalan jälkeen kolmeen asti sängyissä, kunnes ryhtiliike onnistui. Päätettiin mennä ostamaan huomiselle liput angor watiin, niitä myydään aina edellispäivänä viidestä eteenpäin todelliseen kiskurihintaan 20$. No käytiin sitten hyödyntämässä lippua jo nyt reilu tunnin, auringonlaskua angorilla katsomassa! Ilmassa oli jotain samanlaista taikaa, kuin olympialaisten aattona ja joulupukkia odotettaessa! Elämämme saattaisi saada uuden suunnan.. Mitenkäs sitten kävi? No, me käytiin siellä ja tultiin takas. Pilvet vei kauniin auringonlaskun ja itse angor watin ikuistimme muistikorteille, hyvähyvä. Olihan se toki hieno ja huomenna vasta koko alueen läpikäyntiä harrastamaan, sitten voi sanella paikasta paremmin. Lara Croftia en valitettavasti onnistunut vielä bongaamaan, kävi kuten neiti Reinilälle. Huomenna aion olla tarkempi ja ehkä otan indiana jones asusteeni mukaan, niin Lara saattaa näyttäytyä.

Tasta alkoivat vihjeet Lara Croftin jaljille.

Uudet vaatteet, vaan ei Keisarin.

Tänään kävi reissun tähän asti suurin yllätys! Paikallinen jolla oli kyky tunnistaa sarkasmia hyvällä maulla. Istuttiin ravinteliin ja perinteisesti tyttö kehui ruuat loistaviksi. Aikani kuunneltuani nostin katseeni tyttöön tämän lopettaessa lausetta "really good food" ja levitin katseemme kohdatessa "ihan varmasti joo" hymyn tehostaen sitä pienellä hymähdyksellä. Normaalisti tätä eivät paikalliset noteeraa hymyä kummempana, MUTTA tämä tyttö poimi piilotetun viestin hymyni takaa. Tyttö katsoi takaisin hymyillen noteerattuaan asian ja vastasi hyvällä englannilla "really, this is good food". Olin hämmentynyt ja iloinen tytön kyvyistä!

Huomista odotellessa, lähtö on 05.15, että nähdään sunrise raunioilla! Oivoi, voivoi.. Onneksi 10$ riitti koko päivän mukana tulevaan tuktukkiin(hakee ja tuo kotiin), voi sitten kölliä kyydissä, kun helle hyydyttää Laran metsästäjät.

Josko sitä koittaisi poimia muutamia kuvia myös tänne, pitääpä aloittaa katselmointia. Valinta on vaikea, tuhansittain ammattitason kuvia, onhan Keisari mukana.

Keirallisia otoksia tulossa.

ps. Angor Watin keskuksen huipulle, joka on suljettu paasee sulkemisaikaan heittamalla pari dollaria vartijalle.

Yleisnakyma Ankor Watin edustalta.

pps. Jaksoin naa kuvat tuskalla, lisaa joskus kun yks kuva vie vahemman aikaa kun 20min.